Hallitus esittää tiukennuksia maasta poistamiseen liittyvään lainsäädäntöön. Muutoksia esitetään muun muassa maahantulokieltoihin ja säilöönottoon...
Tagi - Sisäministeriö
Ensimmäinen karkotuslento Saksasta Afganistaniin lähti varhain perjantaiaamuna. Tämä on seurausta siitä, että hallitus on poistanut karkotuskiellon...
Sisäministeriö on asettanut hankkeen, jonka tavoitteena on valmistella hallitusohjelman mukaiset tiukennukset pysyvän oleskeluluvan edellytyksiin. Hallituksen...
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle esitysluonnoksen rajamenettelyn käyttöönotosta. Rajamenettelyssä on kyse maahan saapuneiden...
Epäviralliseen kansainväliseen rahanvälitykseen sisältyy erittäin merkittävä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riski. Lisäksi riski on merkittävä...
Sisäministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen toimeenpanemaan hallitusohjelman kirjauksia perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamisesta. Tavoitteena on...
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle ulkomaalaislain uudistuksia käsittelevän lakiesityksen. Lausuntokierros päättyy 20.2.2024...
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan Suomen kaksoiskansalaisuusjärjestelmässä on siirryttävä vastavuoroisuusperiaatteeseen. Tällöin Suomi myöntäisi...
Sisäministeriö on julkaissut päivitetyn väestön siirtojen suunnittelua ja toimeenpanoa yhdenmukaistavan valtakunnallisen ohjeen. Ohje on suunnattu väestön...
Sisäministeriö laatii vuosittain valtakunnallisen selvityksen, jossa arvioidaan pelastustoimen palvelujen toteutumista ja rahoituksen riittävyyttä...
Valtioneuvosto on päättänyt, että Suomen ja Venäjän maarajan rajanylityspaikat pysyvät edelleen suljettuina 11.2.2024 asti. Kansainvälistä suojelua ei voi...
Suomen taloyhtiöiden valmistautuminen väestönsuojien käyttöön sotatilanteessa on puutteellista, mikä herättää huolta asiantuntijoiden keskuudessa. Moni...
Uutistoimisto Niusin tutkimusraportissa vain yksi Saksan sisäministeriön mainitsemista 80 tapauksesta, joissa oikeisto on hyökännyt asuttuja pakolaisasuntoja...
Tiedote 2.6.2023 | Poliisi Poliisihallitus antoi kaksi vuotta sitten Helsingin poliisilaitokselle moitteet 2010-luvun puolivälissä romaniväestöön...
Sisäministeriö myönsi yhteensä 10,4 miljoonaa euroa EU-rahoitusta 17:sta maahanmuuttoon, turvapaikan hakemiseen ja paluutoimintaan liittyvään hankkeeseen sekä...
Sisäministeriö 22.12.2022 Tiedote Suomi voi tietyin edellytyksin tukea ihmisten vapaaehtoista paluuta heidän kotimaahansa. Sisäministeriön tilaamassa...
Tiedote 12.12.2022 Sisäministeriö Poliisin reserville on turvallisuusympäristön muutosten takia entistä selkeämpi tarve, arvioi työryhmä esiselvityksessään...
Tiedote 17.11.2022 Poliisilain säännöksiä salaisista tiedonhankintakeinoista ja etsintäkuulutetun kiinniottamisesta on määrä ajanmukaistaa ja selventää...
Tiedote 7.11.2022 Sisäministeriö Laajamittaisen sodan jatkuminen Ukrainassa tarkoittaa sitä, että edellytyksiä ukrainalaispakolaisten paluulle ei ole ja yhä...
Uudet ulkomaalaislakiin ja maahanmuuttohallinnon henkilötietolakiin lisättävät säännökset mahdollistavat sen, että Suomi voi laajamittaisen maahantulon...