Kotimaa Politiikka

Mika Aaltola: Suomella on kaksi turvallisuuspoliittista vaihtoehtoa

Kuva: Flickr.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola oli Radio Keski-Suomen podcastin vieraana tiistaina.

 

Mika Aaltola sanoo Radio Keski-Suomen haastattelussa, että Suomella on Ukrainan sodan keskellä selkeästi kaksi konkreettista vaihtoehtoa turvatakseen oman turvallisuutensa: puolustussopimus Pohjois-Euroopan maiden kanssa tai liittyminen Natoon.

Ensimmäinen vaihtoehto on mahdollisimman tukeva välietappi.

“Se on Yhdysvaltain, Ruotsin, Norjan ja kenties Iso-Britannian kanssa tehtävä puolustussopimus”, Aaltola sanoo.

Aaltolan mukaan puolustussopimus toimisi pidäkkeenä, jolla estettäisiin sodan leviäminen Suomeen. Hänen mukaansa sopimus sisältäisi takeet siitä, että Suomen sotilaallinen huoltovarmuus toimisi kriisitilanteessa.

“Toinen vaihtoehto on sitten turvattu määrätietoinen eteneminen Natoon”, hän toteaa.

Aaltolan mukaan Suomen valtionjohdolla on paras mahdollinen tilannekuva.

“Heidän vastuullaan on tehdä nämä päätökset. Luulen, että nyt pyritään ripeästi etenemään näissä kahdessa vaihtoehdossa. Ne eivät sulje toisiaan pois”, hän arvioi.

Suomen linja on joka tapauksessa Natoon päin.

“Mutta mennäänkö sinne loikaten vai askeleella, joka sitten saattaa johtaa Natoon tai olla pääteasema tässä tilanteessa, hän pohtii.

Mika Aaltolan haastattelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Keskisuomalaisessa.

 

Lähde: Keskisuomalainen

33 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Runtiti-pou

Viime viikolla lehdet uhosivat, että Venäjän hyökkäys Suomeen epäonnistuisi varmasti. Suomi siis voittaisi Venäjän joka tapauksessa ja että USA:kin olisi kehunut Suomenvahvaa armeijaa. Natoa ei siis tarvittaisi.
Hävettää suomalaisten puolesta, kun hitä pidetään näin typerinä. Kaikki mahdoilliset koukut käytetään, jotta ei tarvitsisi liittyä eli kansa ei vaatisi sitä.

Sotahullu

Tämä julkinen Nato keskustelu on melko yksipuolista kun kaikki suurpuolueet ja media haluavat tehdä joukkoitsemurhan.

Voisko kaikki nämä Naton kannattajat hankkia menolipun Kiovaan

https://www.politico.eu/article/finland-nato-membership-sanna-marin-ukraine-russia/

murre riepunen

Kaikki maamme tärkeät päättäjät, myös vähempi arvoiset, ovat jankuttaneet ettei maahamme kohdistu uhkaa, noh hyvä niin. Oman puolustuksen laiminlyönti vuosien ajan kostautuu karvaasti. Rahat on hassattu ilmastohysterian lietsontaan, holtintonta rahan syytämistä afrikan suuntaan, jopa oma komissaarius on palkattu ohjailemaan miljardien upottamista ” humanitääriseen ” apuun.Oman maan asiat myös puolustuksen osalta täysin retuperällä, jopa meille tärkeää puolustusmateriaa tuhottu omasta intoilusta johtuen. Raja-asemat, saaret, suuret kiinteistöt myyty venäläisille, julkisuudessa on ihailtu hyvin käytyä kauppaa. Nykyisistä päättäjistä osa joutukoon valtakunnanoikeuteen, sekä vanhemmista liuta samaan rivistöön.

Runtiti-pou

Kuitenkin siis tuolla on väläytetty pikahakua eli että kaikki sujuisi nopeastikin, kun tahtoa vain olisi. Onko tämä prosesson hitaus ja uhka epäonnistumisesta nyut siis yhtä epärehellistä kuin satuli aina auki olevasta ovesta ja optiosta? Poliitikot tekevät kaikkensa, jotta ei tarvitsisi liittyä?

Jallu

Aikaisemmin oli aina se Nato-vastainen kommentti, että Suomeen ei kohdistu mitään välitöntä uhkaa. Tuomioja, Heinäluoma ja Halonen innokkaimpina toistelijoina. Marin sanoi jopa jossain ulkomaalaisessa haastattelussa, että hänen hallituksen aikana ei liitytä Natoon, syötti suoraan Putinin lapaan. No nyt oli vähän aikaa siis pari viikkoa, että oltiinkin innokkaita ehkä menemään Natoon, mutta mitä vielä, nyt on aloitettu toistaa jargonia, että Suomeen ei kohdistu mitään välitöntä sotilaallista uhkaa, koska Venäjän joukot ovat siellä Ukrainassa. Ei ole oikea aika. Pitäisikö sitten varttua, että Suomeen kohdistuisi se sotilaallinen uhka. Siinä taas on se, että palovakuutusta ei saa, kun talo on tulessa. Nyt on oikea aika liittyä Natoon, ei voisi edes kuvitella parempaa ajankohtaa.

Ilkka Forsten

Sanna Marin, tuo ” koko kansan ” pääministeri joka EI KOSKAAN OSAA SANOA MITÄÄN, mutta siitä huolimatta tollo kansa äänestää häntä.. Ei ymmärrä.

Toisaalta Pekka Haavisto väläytti silloin Presidenttikisassa ollessaan vähintään yhtä typerää ajatustapaa. Hän kertoi ensin kantanaan että Suomesta voitaisiin lakkauttaa armeija, rahaa jäisi paljon enemmän humanistisiin tarkoituksiin, joilla estetään kriisien syntyminen. Kun toimittaja sitten sanoi että entä jos joku päättää hyökätä Suomeen, miten silloin toimisitte,vastasi haavisto. Pikakouluttaisimme miehiä asepalvelukseen, meillähän olisi kyllä siihen välineet ja resurssit… Niin MISSÄ ne olisi jos armeijaa ei kerran ylläpidettäisi ? Siis voi voi voi VOI VOI…

Li Andersson otti sittemmin kantaa lentokonehankintoihin, ja ilmoitti että parasta maanpuolustustyötä tehtäisiin kun EI ostettaisi yhtään konetta, rahat jotka siihen on varattuna, voitaisiin lähettää Afrikkaan. Samalla tekisimme ilmastoteon vailla vertaa, eli olisimme koko maailmalle esimerkki miten autamme kolmansia maita ja suojelemme ilmastoa.. VOI VOI VOI …

Ja nämä istuu HALLITUKSESSA aikana kun Putinin mielipuolisuus alkaa rasittaa koko maailman hermoja, eikä ole mitään takeita mihin hän seuraavaksi lusikkansa laittaa.

John Quiman

Hallitus haihattelee kuin liikaa kokaa nauttineena, ei realismin häivää.

Puolustus on jotain mitä pitää rakentaa vuosikymmenten tähtäimellä. Miten joku voi edes kuvitella, että pikakouluttamalla saisi luoduksi armeijan, jos joku hyökkäisi. Aseiden hankinta ja kaluston käyttämiseen kouluttautuminen ei kyllä kävisi pikana. Kuinka noin harhainen Pekka voi edes olla missään hallitusvastuussa.

Ja tuo Li, huh huh. Parasta maanpuolustustyötä, kun lähetetään rahat afrikkaa puolustusvoimien kehittämisen sijaan?

Noiden käsissä maamme on jo tuhoon tuomittu. Nähtäväksi jää vain se, että millä tavalla lopulta maan tuhoavat.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Kata

Vastasinkin jo tuossa aiemmin Forstenille että ei meillä taida olla toivoa…missään ja kenelläkään niin kauan kuin nämä sekopellet on vallan kahvassa.
Ja jos heistä päästään niin mitä täällä on jäljellä?

Kata

https://www.instagram.com/tv/Ca3Gp1wg6G5/?utm_source=ig_web_copy_link

Ja tämä seko johtaa sitä toista osapuolta..miettikää jos Tonaltti ois sanonut tuon…siis voi suutananveetana mitkä pellet on vallan kahvassa kaikkialla.Meillä ja muualla.
Ei meillä taida olla toivoa…

Maalailija

Tuntuut tämä, Aaltola, maalailevan aikamoisia uhkakuvia joka päivä. Nythän kuulema on ollut kummallisia GPS-häiriöitä itä-rajalla, eikä muka tiedetä mistä ne johtuu. Kyllä se tiedetään kuka sen tekee, eli Venäjä. Mutta kyllä tuo pohjois-maiden puolustuksen yhteistyö voisi olla ehkä ihan toimiva. Ei ainakaa Venäjän vetoaisi silloin NATO:n laajentumiseen ja Venäjän sotilasdoktriiniinsa.

Nationalisti

Aaltola on sen luokan teoretisoija, etten jaksa lukea enää yhtään mitään, mitä hän suustaan päästelee.
Se on näitä skenaarioitaan kehitellyt vuosikausia, ei kiinnosta enää millään muotoa.

juu

Vuosia on jotkut huutanut jokaisessa asiaan liittyväässä keskustelussa, natoon heti!
Mutta mitäs jos tilanne tässä eskaloituu ja leviää natomaat vs venäjä sodaksi, venäjä ja putin ajetaan nurkkaan ettei heillä ole menetettävää niin kun on nyt jo pitkälti tehty, niin se on muutama minuutti kun ydinohjuksilla on käytännössä tuhottu koko Suomi.
Minulla ei ole oikeastaan nato kantaa, mutta ei se tuommosessa tilanteessa nato kerkiäisi tehdä yhtään mitään. Se nato ei ole edes turvatakuineen mikään pelastus jos toisella puolen on suuruudenhullu toivonsa menettänyt diktaattori.
USA:ta ja natoa ei tuossa tilanteessa myöskään paljoa Suomen ja suomalaisten etu kiinnostaisi.

Jallu

Niin, tuolla ajattelutavalla ei ole todellakaan väliä onko Natossa vai ei, kun vastassa on hullu diktaattori. Silloinhan on kuitenkin parempi olla turvatakuiden piirissä kuin ilman niitä. Eipähän tuota kukaan maa ole vielä kokeillut pelaavatko ne turvatakuut, etenkään Venäjä. Enkä kehoita kokeilemaankaan, koska ne näillä näkyvin varmasti pelaavat.

Rea Listi

Aaltola ei vaan osaa laskea kuin kahteen. Itse keksin ihan kylmiltään vielä kolmannenkin vaihtoehdon, enkä ole millään tavalla kytköksissä esim. Natoon. Pikkuisen kun miettii, niin keksii lisääkin vaihtoehtoja…
Myös sen sotatohtorin, mikäs sen naisen nimi nyt olikaan, mielipiteitä pitäisi saada kuuluviin. Kummallisen hiljaa on ollut monta vuotta, vaikka nythän olisi juuri sen alan erityisosaamiselle tarvetta. Muistaako joku nimen?
Mistähän koulusta Suomessa voi satatieteen tohtoriksi valmistua? Nyt alkaisi olla kysyntää. Ja tuolle Aaltolallekin olisi kiva saada kilpaileva mielipide. Vaikuttaa ihan oikeasti maksetulta mainokselta.

Nationalisti

Erittäin osuva kuvaus. Aaltola on nimenomaan kuin maksettu mainos, hänen suustaan tulee juuri sitä tekstiä mitä valtamedia haluaakin kuulla.

Ilmari

Sotatohtori on Saara Jantunen. En ole varma mutta luulen että hän on väitellyt Maanpuolustuskorkeakolussa

Nimetön

Se Jessikka Aron työkumppani

Sotahullu

Ööö ex UPI pomo Teija lähti Naton hybridivirastoon.. Sinnekkö Mika seuraa perässä.

USAn ulkopoliittinen instituutti, Council of foreign relation CFR kertoo tänään sivuillaan:

”Washington could enlarge NATO de facto to coordinate strategy and tactics with Sweden and Finland, with an eye to their de jure membership in the near future.”

https://www.cfr.org/report/preventing-wider-european-conflict

Mika höpöttää samoja höpötyksiä kuin CFR

Kuka tämän käsinuken suuta liikutta?

Hyviä kokemuksia

Eiköhän se puoluettomuus ole toiminut hyvin kylmän sodankin aikana. Eiköhän me vaan jatketa sillä linjalla.

Ilkka Forsten

Kylmästä sodasta tuntuu tulleen kuuma, joten eiköhän kerrankin mielletä faktat faktoiksi ja liitytään länteen kun länsimaa kuitenkin olemme.

pää määrää

Väität siis, että itänaapuri on muuttunut. Taidat olla pahasti väärässä. Sota on ollut kuuma kaiken aikaa USAn ja Naton taholta. Etkö osaa sitä havaita? Tosin hävinnyt kaikki saavuttamatta tavoitetta.

Ilkka Forsten

Ei itänaapuri ei ole muuttunut. Se on AINA ollut samanlainen pas****läjä mutta nyt on alkanut haisemaan vieläkin enemmän. Älä syytä USA:ta siitä kun entiseltä KGB:n upseerilta tuntuu todellisuudentaju kadonneen. Mitäs jos sinä opettelisit ymmärtämään sen, ettei venäläiseen kansanluonteeseen, varsinkaan maan johtajilla, ole koskaan kulunut kyky empatiaan.

Piikkilampaat

Tuo aika on pelkkää muistojen havinaa.

Kekko Kivipaasi

Puolueettomuus ei enää riitä.

Karhu on näet ärjäissyt niin pahasti ettei kukaan enää uskalla investoida Suomeen ellei metsästäjä ole vartiossa pyssyn kanssa.

Puolueeton

Jos Pt-median Paavo on oikeassa karhu on pian hiljainen. Karhun armeijasta olisi kaatunut jo jopa 50000 miestä. Ukrainakin tyytyy 12000.

Ilkka Forsten

Propagandalle ei kannata antaa niin suurta painoarvoa. STT:n uutisten mukaan Venäläisiä olisi kaatunut 10 000, tai vähän yli, joka sekin on tuubaa, sillä hieman reilussa viikossa mikään armeija ei menetä vahvuudestaan divisioonaa. Ei kannata uskoa myöskään Venäläisten itsensä tarjoamaan lukuun, joka on karvan alle 500.

John Quiman

Pt-media mainitsi kaikki nuo arviot menehtyneistä. Miksi vääristelet Pt:n sanomaa? Pt mainitsi tuon 50.000 korkeimpana arviona mitä on nähnyt, eikä suinkaan väittänyt pitävänsä sitä totena. Puoleettomuutesi häikäisee puolueettomuudellaan.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
pekka parikka

UPI ja Mika Aaltola ovat ainoastaan USA:n äänitorvi, mitään tieteellisiä ansioita ei ole yksikään UPIN tutkijoista voinut osoittaa. Stoltenberg on sosiaalidemokraatti ja rahoitus hänen toimilleen Naton pääsihteerinä tulee myös USA:sta, on turha odottaa Aaltolan tai Stoltenbergin pystyvän vakavaan aiheen tarkasteluun. Yksinapainen maailma on ohitse, Ukraina on ollut ainoastaan USA:n valtapolitiikan väline saada Venäjä hyökkäämään.
Jokainen voi kysyä itseltään, miksi Unkari ei luota Naton auttavan, miksi Romania ja Moldovia eivät ole hyökänneet Venäjää vastaan tai Puola julistanut sotaa Venäjälle?
Kannattaa odottaa sen aikaa, että Venäjän joukot ovat tuhonneet USA:n rakennuttamat Bio-aselaboratoriot Ukrainassa ja huomiset neuvottelut Turkissa ovat ohitse. Suomi ei hyödy mitään Natosta, olisimme ostaneet Gripenit, niin Ruotsi olsi pitänyt vielä varalle vähintään 50 konetta, kuten aikanaan Drakenien osalta. Draken oli aikanaan ns. ylivoimahävittäjä ja erittäin toimintavarma, miksi rahamme menevät ”kipapäisten” pankkitileille.Uskooko joku vilpittömästi, että sota ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä, jos näin on, niin uskotte Mariniin ja Niinistöön. Minä ”en ostaisi Niinistöltä autoa”, kuten USA:ssa on ollut tapana todeta epärehellisestä politiikosta!
pekka parikkka

Nimetön

Kunpa et sekottaisi vihrelöharhautuksia muuten hyviin kommentteihisi.

Ilkka Forsten

Kysyt miksi esimerkiksi Puola ei ole julistanut sotaa Venäjälle ? Miksi se sen tekisi, eihän venäjä ole puolaan hyökännyt. Suomi ei ostanut Gripeneitä, koska tarjolla oli parempaa. Gripen ei ole millään muotoa esiintuomasi ” ylivoimahävittäjä,” koska se on jo aikansa elänyt konsepti vaikka moni luulee sen olevan jotain hyperteknistä sodankäynnin kannalta. Et marmata mitään siitä että Ruotsi on paljon pidempään tehnyt yhteistyötä NATO:n kanssa, ja että heidänkin aseensa on natoyhtenäistetty. Moneenko ” kipapäisten ” sotaan Norja on osallistunut, vaikka on ollut natomaa jo vuosikymmenet, tai montako kertaa sen maaperän kautta on hyökätty venäjälle ? Montako kertaa Tanskasta on hyökätty putinin punaisen usvan valtakuntaan ? Ei kertaakaan, mutta eipä ole puna-armeijakaan pyrkinyt valloittamaan kumpaakaan edes leikillään. Sen sijaan Norjasta huippuvuorille kulkeva merikaapeli on katkaistu 2700 metrin syvyydestä, ja Lofooteille johtavasta merikaapelista on kuin ihmeen kautta kadonnut neljän ja puolen kilometrin mittainen pätkä. Varmaan kipapäät ovat käyneet nekin pöllimässä ? Putinin venäjä on syytön, eikö niin ?

Mitä ihmettä selität kun otat puheeksi sen uskooko joku hiilidioksidipäästöihin sodan seurauksena ??? Siis haloo !! Totta kai niitä syntyy, mutta oletko lainkaan pohtinut, paljonko se putinin valloitusarmeija tuottaa sitä samaa päästöä ajellessaan pitkin ja poikin Ukrainaa. Ne tankit horaisee helposti 400 – 600 litraa tunnissa, ja pakoputkista ei tule mitään hiilidioksidivapaata höyryä. Niiden jäljiltä koko tienoo haisee dieseliltä.

En minäkään ostaisi autoa Niinistöltä, koska hän ei ole autokauppias. Ei ole marinikaan, että en minä heidän kykyihinsä luota varsinkaan nyt, kun pitäisi tehdä se maamme kannalta elintärkeä päätös natoon liittymisestä. Marin nyt ei ymmärrä koko asiasta yhtään mitään, ja niinistökin on jahkailija josta ei ote mitään selvää. Mutta jos yhäkin pitää valita hänet tai Putin, niin kyllä niinistö vetää pidemmän korren. Mikäli ryssä luulee tekevänsä jotain marinilla niin vieköön per****e.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Pt:n Ukraina propaganda ei ole puolueetonta nähnytkään. Rupee olemaan ihan valhemedian tasoa.

John Quiman

Pt-media ei edes yritä olla puolueeton tässä Ukraina-asiassa. Hän on selvästi Ukrainan puolella tässä sodassa. Silti Pt käsittelee asiaa kohtuullisen asiallisesti ja realistisesti.

Puolueettomuus ei tarkoita sitäkään, että nuoleskellaan molempia osapuolia tasapuolisesti, vaan se tarkoittaa viileää tosiasioiden julkistamista, eikä Pt ole siinä lainkaan heikoilla.

Ilkka Forsten

Totuus on hankala asia, sitä kun voi muotoilla aina tilanteeseen sopivaksi. Sota niittää satonsa tämän tietää jokainen, ja arvioita vastapuolen menetyksistä julkaistaan periaatteella, vähintään yksi nolla perään. Siis 1 = 10. 100 = 1000 jne. Uskon että kummatkin osapuolet ovat kokeneet ainakin joissakin paikoissa kohtalaisen suuriakin tappioita. Sota-opin mukaan hyökkääjä tarvitsee vähintään kolminkertaisen ylivoiman suhteessa puolustajaan, jos aikoo menestyä. Tällä siis viitataan hyökkääjän suurempaan mies ja kalustotappioon, ja koska hyökkääjä on Venäjä, siltä puolelta tappiot ovat varmaankin suurempia kuin ukrainalaisten. Myöskin se että punakoneen vauhti tuntuu hidastuneen ja osittain jopa pysähtyneen, saattaa merkitä suuria lukuja kaatuneina ja haavottuneina. Yhtä hyvin ne voivat tarkoittaa huollon ontumista, sillä joku on laskenut, että kolmen vuorokauden aikana panssaroidut yksiköt kuluttavat noin 600 000 litraa polttoainetta, ja ukraina on tuhonnut venäläisten huoltoyhteyksiä niin maanteillä kuin rautateilläkin droneja apuna käyttäen. Ukrainan puolella myöskin siviilit ovat jatkuvassa vaarassa, sillä venäläiset eivät noudata mitään sääntöjä pommittaessaan asutuskeskuksia.