Tarina Myrskyluodon Maijasta syntyi alun perin kirjailija Anni Blomqvistin omista kokemuksista. Hänen kirjoittamastaan kirjasarjasta on jo 1970-luvulla tehty televisiosarja ja tänä vuonna ensi iltansa on saanut Tiina Lymin ohjaama elokuva samasta aiheesta.
Myrskyluodon Maija kertoo saaristolaiselämästä Ahvenanmaalla 1800-luvun puolessa välissä. Se on samalla kertaa realistisen tuntuinen ajankuvaus, josta on vaikea keksiä huomautettavaa, ja samalla tietyllä tapaa ajaton tarina vaikeuksien voittamisesta ja sitkeydestä. Merellinen ympäristö ja luonto ovat nykysuomalaiselle tuttuja, mutta elokuvan henkilöille myös hyvin ankaria ajoittain. Meri kuvataankin monesta näkökulmasta, myös pinnan alta. Tätä on ilo katsoa.
Saaristomaisemat ja kalastajaelämä ovat epäilemättä säilyneet samanlaisina monta sataa vuotta. Tarinan sitoo omaan aikaansa ja maailman historian tapahtumiin Krimin sota eli suomalaisittain Oolannin sota. Se käytiin vuosina 1853-56. Tämä onkin mielenkiintoinen ajanjakso elokuvassa ja varmaankin lisää elokuvan kiinnostavuutta ulkomaalaisen yleisön silmissä. Kaiken kaikkiaan Lymin elokuva on hyvin uskottava kuvaus ajan elämästä. Hyvää on sekin, että siinä kukin ryhmä puhuu omaa kieltään. Ahvenanmaalaiset ruotsia, suomalaiset suomea, englantilaiset sotilaat englantia ja kuullaanpa vähän saksaakin markkinoilla. Tämä harvoin toteutuu amerikkalaisissa historiallisissa elokuvissa, joita suoratoistopalvelut ovat täynnä. Myrskyluodon Maija siis erottuu edukseen.
Jos jotain huomautettavaa elokuvassa on, niin se liittyy henkilöiden maskeeraukseen. Ankarien olojen olisi luullut näkyvän heidän ulkomuodossaan voimakkaammin, mutta se on toisaalta pikkuseikka. Henkistä hahmokehitystä päähenkilöissä kyllä tapahtuu. Omissa maailmoissaan viihtyvä Maija kehittyy vahvaksi naiseksi luodolla, eikä hänen miehensä Jannekaan ole lopulta niin kömpelö kuin miltä aluksi vaikuttaa.
Vanhan kalastajamiljöön lisäksi elokuva käsittelee aikansa henkistä elämää. On mielenkiintoista, kuinka kristinusko ja kansanusko elävät limittäin. Maijakin turvautuu vuoron perään Jeesukseen ja toisaalta erilaisiin taikoihin. Tällaiseen hieman mystiseen maailmankuvaan sopivat hyvin myös elokuvassa nähtävät enteet, jotka kuljettavat tarinaa eteenpäin.
Sen sijaan nykyaikaisia arvoja ei ole väkisin tungettu Maijan tarinaan. Hänen järjestettyä avioliittoaan ei keskitytä kauhistelemaan, kuten ehkä nykykatsojan näkökulmasta voisi odottaa. Päinvastoin, siitä kehittyy hyvin onnellinen ja tasapainoinen. Viittauksia naisasiaan on nähtävissä mitä tulee taloudellisiin seikkoihin eli omaisuuden hallintaan, mutta sen kaltaista naisasiaa tai vähintään aiheen pohdintaa on aivan hyvin saattanut esiintyä 1800-luvulla. Sota puolestaan on ajaton aihe. Katsoja voi löytää elokuvasta tutuntuntuisen konfliktin, kun vastakkain ovat itä ja länsi. Ahvenanmaan demilitarisointi juontaakin juurensa Krimin sotaan. Samalla elokuva muistuttaa, että sodan osapuoleksi voi joutua vaikka kuinka tahtoisi pysyä puolueettomana.
Merkittävin anti Myrskyluodon Maijan tarinassa on kuitenkin selviytymisen teemat, jotka läpäisevät koko elokuvan. Maijan on selvittävä milloin yksinäisyydestä, vieraiden sotilaiden aiheuttamasta uhasta ja useasti myös läheisen ihmisen kuolemasta. Elokuvaa katsoessa nousee tuon tuostakin mieleen selviytymisen ja elinehtojen suhteellisuus. Kuinka paljon meidän aikamme standardit eroavat tuon aikaisista. Onko todella niin, että taloudelliset kannustimet ja palvelut ovat edellytys suurperheen perustamiselle? Minkälaiset tukiverkot Maijalla ja hänen perheellä oli? Kuinka merkityksellistä koulutus oli Maijan elämässä? Myrskyluodon Maija on toisaalta aikamatka 1800-luvun saaristoon. Samalla se opettaa katsomaan nykyaikaa erilaisesta näkökulmasta.
Kuulostaa virkistävältä poikkeukselta suomalaisessa elokuvatuotannossa, joka on ollut jo kauan käytännössä k-sta ja p-skaa.
Kerron lyhyen anekdootin: en ole omistanut televisiota vuoden 2005 jälkeen ja katson elokuvia tai sarjoja ylipäätään hyvin harvoin, koska tarjonta on yksinkertaisesti niin huonoa etten halua tuhlata aikaani johonkin lähinnä myötähäpeää ja ketutusta aiheuttaviin elokuviin. Sain tuossa Elisan asiakkaana vastikään tarjouksen viidestä ilmaisesta elokuvasta; katsoessani tarjontaa se oli samaa uskomatonta roskaa, mitä työstetään liukuhihnalla niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Jätin käyttämättä tarjouksen.
Netflixiä tai muita suoratoistopalveluja ei ole eikä tule; pari kertaa olen kokeillut HBO:ta, mutta sielläkin kiinnostava tarjonta rajoittui Game of Thrones -sarjaan, joka sekin muuttuu parin ensimmäisen tuotantokauden jälkeen entistä huonommaksi. Yle Areenan elokuvatarjontaa tutkailin yksi päivä – täysin käsittämätöntä tuubaa. Salikaverini on sanonut, että minun tulisi hankkia televisio, että aika kuluiisi paremmin iltaisin; kerroin hänelle, että ”ei kiitos, olen jo yrittänyt itsemurhaa kerran”.
Suomalaisen elokuvatarjonnan suhteen on myös sanottava, että lasten mielet turmellaan nykyisin jo kehdosta alkaen. Pahinta roskaa tässä mielessä edustaa elokuvat Onneli ja Anneli sekä Risto Räppääjä. Narratiivit näissä elokuvissa on käytännössä lähellä kommunistista aivopesua, tai vähintäänkin vasemmistolaista indoktrinaatiota. ja propagandaa.
Nykyisin on eläminen helpompaa kuin mitä se on ollut ikinä suomalaisten historian aikana, mutta kuitenkin valitellaan, että on niin köyhää, että ei ole varaa hankkia lapsia. Kysymys on useimmissa tapauksissa enemmän siitä, että ei haluta ottaa sitä vastuuta, mitä lapset perheessä toisivat. Ei voi leikkiä ikinuorta ja bailata sekä tehdä lomamatkoja turistikohteisiin.