Kotimaa Politiikka Talous

Oikeudenmukaisen siirtymän rahastolla lievennetään Suomessa turpeen energiakäytön vähentämisen haittavaikutuksia – ohjelmaehdotus lausuntokierrokselle

Kuvituskuva: Youtube.

Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää lausuntoja Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (Just Transition Fund, JTF) ohjelmaehdotuksesta, alueellisista siirtymäsuunnitelmista ja ympäristöselostuksesta. Rahastolla lievennetään sosioekonomisia ja ympäristöllisiä haittavaikutuksia, joita vähähiilinen siirtymä aiheuttaa EU:n aluetalouksille ja työllisyydelle. Suomessa rahoitus kohdistetaan erityisesti elinkeinorakenteen uudistamiseen ja työllisyyttä tukeviin toimiin alueilla, joihin turpeen energiakäytön vähentäminen vaikuttaa eniten, kerrotaan Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa tiedotteessa.

JTF on osa kokonaisuutta, jolla Euroopan unioni pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliustavoitteensa vuoteen 2050 mennessä. Suomessa rahaston tavoitteena on vähintään puolittaa turpeen energiakäyttö vuoteen 2030 mennessä. Tavoite pohjautuu hallitusohjelmaan.

Alueellisten siirtymäsuunnitelmien painopiste uusissa korvaavissa työpaikoissa, liiketoiminnan laajentamisessa ja uudelleenkoulutuksessa

Ohjelmaehdotuksen lisäksi lausuntoja pyydetään alueellisista siirtymäsuunnitelmista, jotka on laadittu maakunnan liittojen ja ELY-keskusten vetovastuulla. Rahaston toimet eivät rajaudu turvealueisiin, sillä turpeen käytön vähentämisen haittavaikutukset voivat ulottua maantieteellisesti laajallekin alueelle.

Suunnitelmat on laadittu Etelä-Karjalassa, Etelä-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa, Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa, Lapissa, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Satakunnassa. Lisäksi Pirkanmaan kunnista mukana ovat Punkalaidun, Virrat, Parkano ja Kihniö.

Turvetoimiala työllistää Suomessa noin 2 500 henkilötyövuotta. Toimialan huomattavan supistumisen välittömät ja välilliset haittavaikutukset aluetalouksiin ja työllisyyteen ovat merkittäviä.

Suunnitelmissa pääpaino on alueiden elinkeinojen monipuolistamisessa ja toimialan työvoiman sopeuttamisessa. Rahoitusta kohdistettaisiin erityisesti vihreän talouden työpaikkoihin ja vihreän teknologian uusiin ratkaisuihin sekä niiden mukanaan tuomiin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin.

Työvoiman uudelleenkoulutuksen ja työllistämisen toimenpiteitä suunnattaisiin ensisijaisesti turvesektorilta työttömiksi jääneisiin ja työttömyysuhan alla oleviin.

Erityskohderyhmänä olisivat nuoret. Rahoituksella kehitettäisiin myös turveyrittäjien osaamista ja valmiuksia esimerkiksi puunkorjuun ja turvesoiden ennallistamisen aloilla uuden liiketoiminnan mahdollistamiseksi.

Lausua voi myös rahaston ympäristöselostuksesta, joka kattaa ohjelmatekstin ja toimeenpanoalueiden siirtymäsuunnitelmat. Selostuksen on laatinut Gaia Consulting Oy.

Lausunnot viimeistään 8.8.2022 klo 16

Ohjelmaehdotus, siirtymäsuunnitelmat ja ympäristöselostus tullaan liittämään osaksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa, jonka Euroopan komissio on hyväksynyt 5.5.2022. Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston julkinen kokonaisrahoitus (EU + valtio) tulee olemaan yhteensä noin 600 miljoonaa euroa.

Lausunnot pyydetään toimittamaan 8.8.2022 klo 16 mennessä Lausuntopalvelu.fi-verkkopalvelun kautta.

Lisätiedot:

neuvotteleva virkamies Pasi Rantahalvari, TEM, p. 0295 047 280
johtava asiantuntija Valtteri Karhu, TEM, p. 029 504 7209

Lausuntopyyntö: Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ohjelmaehdotus ja alueelliset siirtymäsuunnitelmat liitettäviksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaan sekä niitä koskeva ympäristöselostus

Tiedote 12.5.2022: Komissio hyväksyi Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman vuosille 2021–2027

Työ- ja elinkeinoministeriö

31 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kata

”Oikeudenmukaisen Siirtymän Rahasto”…kuin suoraan jostain ”unelmavaltiosta”,niin sulavaa,niin sulavaa jargonia…
Siirtymää ja sortumaa,niitä on tulossa..kertaluontoisesti ja koko ajan.
Joku tienaa ja palio.

John Quiman

Taas joku huijaus, jolla halutaan jakaa kansan varoja kuka tietää minne. Mikään noiden ”oikeudenmukaisuuden” ja muun ”hyvän” touhuista ei ole tuottanut mitään hyvää.

Varmaan yhtä toimivaa neroutta kuin kotouttamiset, jotka eivät ole toimineet lainkaan, vaikka kuinka ovat puhuneet siitä kauniisti. Pienelläkin järjellä varustettu olisi voinut kertoa jo ikiajat sitten, että ei voi ketään kotouttaa. Jos joku haluaa kotoutua, hän tekee sen ilman mitään asiaa sotkevia suvakkeja ja niiden päättömiä neuvoja.

Kata

Paljonkohan ”kotouttaminen” kaikkine sivujuonteineen onkaan maksanut?Aivan käsittämätöntä touhua ollut jokaisen järki-ihmisen silmissä.
Mutta meidät hiljensi viekas kettu rätsismimoitteineen.Miksi hitossa se annettiin tapahtua…nuoret,lapset ja lastenlapset maksavat kallista hintaa koko elämänsä,siis ne jotka työllään elättävät ittensä.
Ja ne joille on käynyt kuin esim Kaivopuistossa,Turussa ja Uleåborgissa..ei voi käsittää!

”Haavoittuvimpia”…kiesus mikä etova sana ja nämä tapahtumat.

ike

Kuljemme kohti aikoja jossa suomalaisia täytyy alkaa kotouttaa omaan maahansa. Kyllä tämän maan johto taytyy laittaa uusiksi ennen ”talvisotaa”.

Kata

Todellakin!

Yrjö

Olemme kusessa, ts. ”hirveässä soosissa”, joka on TÄYSIN ITSE AIHEUTETTU!

John Quiman

Viheriäiset ihmiset ovat vaan innoissaan, kun maailma pelastuu, siis heidän mielestään.

Ovat ylpeitä siitä, kuinka Suomi on esimerkkinä muille vihreässä siirtymässä.

Muut tulevat olemaan hyvillään, kun Suomi on edelläkävijä ja esimerkki. Saavat ennakkoon tietää, että se johtaa maan talouden luhistumiseen. Osaavat sitten varoa tekemästä samaa virhettä.

Jegros

No turve palaa niin matalalla lämmöllä, että i co2 päästöt kivihiilellä jäävät reilusti matalammalle kun saadaan parempi hyötysuhde, oikeastaa turvetta ei pitäisi polttaa kun hätätilanteissa onhan se arvokas aine kaikkeen muuhun mutta polttamiseen pasta kaikin puolin. Tietysti kepulle ei kiivihiili kelpaa.

Juha

Näin on.. järjestynyt yhteiskunta tulee romahtamaan vuoteen 2030 mennessä. Kaikki kommunistiset utopiat ajautuvat lopulta tuhoon, kaaokseen ja kuolemaan, kuten tämä punavirheitten EUsuomi

Eetu

Jokainen peräkkäinen EU:n rahanryöstöoperaatio on vain yksi ja ainutkertainen. Kun taas ensi vuonna sama nylkeminen toistetaan, on sillä uusi ja ainutkertainen nimi.

Ja nyt luemme päivän sanasta, miten tällä uudella, ainutkertaisella rahastolla tuetaan Suomea. Eli saamme sieltä takaisin 25% sinne kippaamastamme rahasta.

Tämä on ”hyvä diili”, kysy vaikka Manna Stalinilta.

otto suni

Todella ainutkertainen sillä seuraavalla ryöstöllä jälleen uusi kaunis nimi! Fixit ja nopeasti.

ike

Näitä propagandanomaisia ilmauksia käytetään nykyään aika heppoisin perustein. Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto, vihreä siirtymä ym.ym. Kaikki on vihreää jolla yritetään viitata johonkin luonnonmukaiseen ja luonnolliseen vaikka kyseessä ovat oikeastaan myrkynvihreät ajatusmallit. Niillä on vaan yritys saada asia kuullostamaan paremmalta, vaikka tosiasiassa ne vain sotkevat, kun asiasta ei puhuta oikeilla nimillä.

Kata

Se on juurikin näin ja kohta papanat istuu kuten Ranskassakin…mutta polliisi on vähän radikaalimpi kuin meilläpäin,oli sitte liimaa tai ei mutta” kovikset”osaa esittää… 😀

https://www.instagram.com/reel/CfUsdJwtewg/?utm_source=ig_web_copy_link

Ihmiset ovat seonneet,nämä ”hyvikset.”

John Quiman

Vanhan sananlaskun mukaan moni kakku on päältä kaunis, mutta silkkoa sisältä. Poliitikkojen kakku ei ole edes silkkoa, vaan silkkaa psaskaa sisältä.

Juuri noin, kaikenlaisilla kauniilla nimillä on pyritty luomaan kansalle mielikuvia, jotta tulisi kannatusta, mutta kauniin kuoren takana on tavannut olla petos. Ne ovat vain keinoja syöttää kansalle mitä tahansa mitä halutaan. Ei kerrota todellisia aikeita, vaan puhutaan kauniita.

Ja sitten kansa kerta toisensa jälkeen kaikkien pettymysten jälkeen uskoo seuraavaa kaunopuhujaa eli putoaa samaan kuoppaan yhä uudestaan ja uudestaan. Ehkä kansa ei opi, kun aina löytyy kusetettavaksi uusi sukupolvi, joka voidaan aivopestä koulussa uskomaan kaunopuheita.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by John Quiman
Kata

Mielikuvat saa todellakin nykyihmisen ihan lääkölleen…miksi no varmaan siksi että historia ei kiinnosta vain se mitä nuo kaunopuheet kertoo.
Kuten koronassakin…kun otatte 6 jabbia niin saatte elää vapaasti ja silleen ja näin mullekin kertoi muutamat…
Tilasin t-paidan jossa lukee:
”The Welfare Of The People Has Always Been The Alibi Of Tyrants”
-Albert Camus

John Quiman

Näkyy tuo ”ihmisten hyvinvointi” olevan edelleen poliitikkojen suosiossa.

Sillä ohjataan ihmiset loukkuun.

Kata

Nimenomaan näin.

Ilkka Forsten

Voi kun nyt keksittäisiin töpseliturpeella ladattava auto, siinä yhdistyisi niin mukavasti EU:n tarpeet ja vihreiden painajainen. He kun ovat esittäneet vakavalla naamalla ettei metsät(kään) ole uusiutuva luonnonvara. Jostain syystä ne 1970 luvun avohakkuualueet on nyt korpia, eikä mitään tasapaksua lakeutta jossa oravillakaan ei ole per**karvoja kun joutuvat istumaan kivellä. Meidän onneksemme Litium on ” uusiutuva luonnonvara, ” sitä riittää ja lapsityövoimakaan ei paljoa maksa kun Teslapellet haluaa huveliputtaa paremman tulevaisuuden puolesta.

John Quiman

Ruotsissa turve on edelleen uusiutuva luonnonvara ja Suomessa arvalla heitettynä päätetty, että ei ole uusiutuva.

Natoon

Vihervasemmistolaisessa hallitusohjelmassa lukee, että energiatuotannon vaje korvataan puhtaan teknologian ratkaisuilla eli tuulivoimalla ja joillain ihme kompostoinneilla tai kiertotaloudella mitä se sitten ikinä tarkoittaneekaan. Hiilivoimaloitakin ajetaan Suomessa alas vaikka Keski-Euroopassa ei ole mikään ongelma käyttää paljon huonommalla hyötysuhteella hiilivoimalaa ja kolme kertaa enemmän saastuttavimmilla päästöillä kuin Suomessa. Saas nähdä koska aletaan ajamaan Suomen kaikkein edullisinta vesivoimaakin alas. Se on täysin riippumaton, omavarainen ja edullinen energiamuoto. Sama vesi voi pyörittää joessa kymmeniä voimalaitoksia ja niiden sähköllä voidaan pyörittää vaikka tuulivoimaloita silloin kun ei tuule tai tuulee liikaa. Luontoarvot ovat nyky vihervasemmistolaisessa politiikassa asetettu uusien vesivoimahankkeiden edelle ja niille ei lupia myönnetä. Huonolla hyötysuhteella toimivaa tuulivoimaa sen sijaan tuetaan ja rakennetaan surutta.

Natoon

Suomen energiapolitiikka on täysin hölmöläisten käsissä. Hiilivoiman päästöjä on alennettu savukaasujen pesulla samoin kuin turpeenkin, mutta vihreille ei mikään riitä kun se maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka ajaa kaiken edelle oli se sitten kuinka järjetöntä hyvänsä. Turpeen sijaan nyt siirrytään polttamaan haketta paljon huonommalla hyötysuhteella ja samalla kilpaillaan massateollisuuden raaka-aineen kanssa ja madalletaan puun jalostusarvoa. 2000 luvun alkupuolella ehdotettiin uusiutuvan energian lisäämistä tekemällä tekoaltaita Vuotokseen ja Kollajaan, mutta nekään eivät sopineet punavihreille. Esim. Vuotoksella olisi ollut 320 000 MWh vuotuinen säistä riippumaton tuotto ja lisäksi allas olisi parantanut kahdeksan muunkin alemmalla juoksulla olevan voimalan tuottoa, kun kevättulvien vedet eivät olisi kerralla hulahtaneet Perämereen vaan niitä olisi säännöstelty pitkin vuotta altaan avulla.

Jegros

Vesivoimaa voisi kannattaakin jos voimalat velvoittettaisiin tekemään samanlaiset kala”joet” kiertämään voimalan kuten vaikka briteissä(Onko jotenkin vaikeaa katsoa mallia), ”kalaportaat” on joku uitun huono vitsi ja kukahan nekin on alunperin hyväksynyt ja ottanut vielä kunniaa saavutuksestaan? mutta toimitusjohtajien bonuksista lähtisi pari tonnia pois ja sillä saa jo huoran.

Jegros

No en googletuksella löytänyt olikahan edes briteissä? No kuitenkin ei ollut mitään helkkarin portaita vaan oltiin rakennettu usean kilometrin pituinen joki/puro josta vissiin pääsi muutkin kuin korkeushyppäystä harrastavat kalat.

John Quiman

Kalakantojen tuhoaminen olisi voitu välttää, mutta joku halusi säästää tappioon verrattuna pienen rahan. Lohikantojen säilyminen suomalaisissa joissa, jotka padottiin, olisi ollut taloudellisestikin hyvä asia.

Kata

”Euroopan komissio on hyväksynyt EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 sekä Suomen kumppanuussopimuksen ensimmäisten joukossa koko EU:ssa. Ohjelma edistää alueiden elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia.”

Mie en ihan heti usko kun on niin ylilipeviä lupauksia….

murre riepunen

Moukaroikaa vaan kaikki hiili- ja turvevoimaloiden kattilat sillipurkeiksi.

Juha

Jep. Takapihalla on 30 m3 biouusiutuvaa klapia. Laittakaa vaan kommunistikaupungit Turku, Tampere, Lahti, Oulu ja Kehä 3n sisäpuolinen ghetto kylmiksi ensi talvena. Jospa urbaanikommunistit siitä viisastuisivat.. mutta se lienee haaveunta.

Ilkka Forsten

Jätä Lahti pois listasta. Me elämme syvän etelän tyylillä eikä tässä kaupungissa ituhipit ole suuressa huudossa. Tulepas katsomaan kesäiltana Vesijärven satamaan paljonko ” vihreän siirtymän ” ajoneuvoja näet siinä rivissä. Minäkin olen siellä.

Juha

juu hiilineutraali 2025.. punavirheitten pääkaupunki

https://greenlahti.fi/

Ilkka Forsten

Älä tuijota siihen mitä poliittiset broilerit runoilee, luota siihen mitä näet ja ennen kaikkea kuulet huoltoasemien mittarikentällä.

Jegros

Niinpä niissä voisi hädän tullen vaikka polttaa juhia, puolueettomia ja suneja energiaksi kun polttoon kelppaa jopa uloste.