Kotimaa Politiikka

Perussuomalaisten Antikainen: Muuttunut turvallisuustilanne edellyttää Pohjois-Karjalan prikaatin perustamista uudelleen

Kuva: Pixabay.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tuonut sodan jälleen Eurooppaan. Monet maat ovat sekä avustaneet Ukrainaa aseiden ja muun materiaalin suhteen että ryhtyneet tarkastelemaan oman maanpuolustuksensa tasoa. Suurin yllättäjä tilanteessa on tähän mennessä ollut Saksa, joka nostaa puolustusbudjettiaan sadalla miljardilla eurolla Venäjän aiheuttaman uhan vuoksi. Myös Suomessa on keskusteltu vilkkaasti maanpuolustuksemme tasosta Venäjän aloitettua hyökkäyksen Ukrainassa.

”Venäjän toimet ovat osoittaneet, että maanpuolustuksen tasoa on syytä ylläpitää riittävällä tasolla nyt ja tulevaisuudessa. Suomella ja Venäjällä on yhteistä maarajaa 1300 kilometriä ja sen puolustuksen on oltava aukoton. Putin paljasti nyt todelliset kasvonsa eivätkä ne katso Eurooppaa suopeasti. Puolustusbudjettia on syytä korottaa tuntuvasti ja ottaa välittömästi tarkasteluun vuosien 2012–2015 uudistuksen aikana lakkautettujen joukko-osastojen perustaminen uudelleen. Etenkin vuonna 2013 lakkautettu Pohjois-Karjalan prikaati on avainasemassa sijaintinsa ja itärajan olosuhteisiin liittyvän asiantuntemuksensa vuoksi. Pohjois-Karjalaan tarvitaan ehdottomasti uusi joukko-osasto”, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii.

Pohjois-Karjalan prikaati lakkautettiin säästösyistä vuonna 2013 osana puolustusvoimien uudistusta. Vuosina 2012–2015 toimeenpantu uudistus johti useiden joukko-osaston lakkauttamiseen tai yhdistämiseen.

”Pohjois-Karjalan prikaati oli erikoistunut kouluttamaan varusmiehiä toimimaan itäsuomalaisessa ympäristössä, mikä on ensisijaisen tärkeä taito pitkän itärajamme vuoksi. Kuten olemme lähipäivinä nähneet, tilanne voi muuttua erittäin nopeasti ja maanpuolustuksemme tulee olla valmiina, mikäli tarvetta puolustautumiselle sotilaallista uhkaa vastaan on. Tuleviin uhkiin on varauduttava puolustusbudjetin korotuksella ja samalla varata riittävä rahoitus Pohjois-Karjalan prikaatin perustamiseen uudelleen. Hybridivaikuttaminen on todellinen uhka, mutta kuten Ukrainan tapahtumat ovat osoittaneet, tarvitaan rajaa puolustamaan myös paikalliset olot tuntevaa jalkaväkeä”, Antikainen toteaa.

Pohjois-Karjalan prikaatin lakkautuksen seurauksena valtaosa itäsuomalaisista nuorista suorittaa palveluksensa Kainuun prikaatissa. Lakkautus jätti myös jälkeensä tyhjiön itärajalle, sillä lähimmät maavoimien joukko-osastot ovat tällä hetkellä Kainuun prikaati sekä Karjalan prikaati Kouvolassa.

”Pohjois-Karjalaan perustettava uusi prikaati tulisi suunnitella alusta lähtien vastaamaan nykyisiä maanpuolustuksen tarpeita ja muuttunutta turvallisuusympäristöä”, Antikainen kiteyttää.

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
murre riepunen

Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa, kuin yhdestä suusta päättäjät vannovat, ei niin, vielä. Oliskohan syytä kuitenkin ryhtyä siihen mahdollisuuteen valmistautumaan? Satsaamalla ulkomaille syydetyt sadat miljoonat kotimaan puolustamis tarkoituksiin, ilmastohysterian pauloihin jumittunut vihervasemmisto voidaan vapauttaa tehtävistään, tilalle päätöksen tekoon pystyviä ja uskaltavia henkilöitä. Kansallismielisyyden esiin tuovien pilkkaaminen saisi vihdoin loppua, myös Ylellä.

Jukka

Suomen pitäisi kasvattaa reserviään ja lisätä puolustusmenoja. Tuomioja hehkutti, kuinka Suomessa ei ole oltu sinisilmäisiä. Nimenomaan on oltu. Jos vihervasemmisto olisi saanut päättää, meillä ei olisi armeijaa. Olisimme kuin Ruotsi. En ymmärrä, kun ukot makaavat kotona ja naiset menevät inttiin. Poliitikot ovat tehneet isoja virheitä. Manu ei vienyt meitä Natoon silloin kun liittyminen olisi ollut helpointa. Halosakka hävitti meiltä jalkaväkimiinat. Venäläiset ovat saaneet ostaa kiinteistöjä Suomesta. Venäläisille on annettu kansalaisuutemme heppoisesti.

On se kumma

Kyllähän tässä tuli melkoisen jännittävät ajat, jopa niin että koronaviruskin jo unohtui täysin. Saa nähdä kuinka käy.

Epa

Kummasti sattui samaan aikaan koronan loppuminen ja Ukrainan sodan alkaminen, hehehehe.

Kata

https://www.youtube.com/watch?v=S7ugm_H1QkE

Jännää..miksi nyt Suomeen…?Hakiko jotain…?

Ilkka Forsten

Laatikoista päätellen haki Suomen hallituksen maanpakoon…

Kata

😀 No just!

Hh1488

Ottawan sopimus mitätöitävä ja muutenki suomi poistettava haitallisista sopimuksista. Myös armeijan toimintaa puuttuminen sitä vaarantavalla tavalla kriminalisoitava. Tuomiot esim median paljastamissa puolustusvoimien salaisuuksissa tulisi olla erittäin ankaria. Suomen valtamedia on toiminut suomea vastaan ja vahingoittanut Suomen puolustusta

Ilkka Forsten

Allahuille ei armeijakoulutusta, siitä voidaan aloittaa uuden prikaatin perustaminen. Ne on tosipaikassa viides kolonna, tai sitten ne huomaa että Syyria on sittenkin ihan turvallinen maa.

Julli

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9991

Lähdetään tällä paikkaamaan miinakielto-halosen aiheuttamia ongelmia.

Toivottavasti tämä tulee ajoissa käsittelyyn.

halosen ja tuomiojan sekä muiden haittavassareiden typeryydestä poikien ja nuorien miehien ei pitäisi kärsiä.

Ruupo Kustaa

Siinä samalla voisi keksiä lisää ruutia

Armis

Onko Ilkka Forsten vielä vaikeuksia ymmärtää halla-ahon linkittäytymistä jalkaväkimiinarussofobiaan?

Ilkka Forsten

Kiitos kysymästä, ja vastaan yhäkin ettei Halla-aholla ole käsittääkseni sen suurempaa russofobiaa kuin muillakaan poliitikoilla. Vassareilla ja vihreillä on tosin länsifobia, mutta niistä päästään eroon helposti.

Oletko lukenut yhtään Suomen historiaa ? Jos et, niin suosittelen lukemaan. Talvisotaa edeltäneellä ajalla DEMARIT olivat kaiken aikaa varmoja siitä, ettei puolustukseen kannata sijoittaa rahaa, kyllä tavarits pysyy rajan takana. Tällä päätelmällä maksoi moni suomalainen kovan hinnan, kun tavarits sitten päättikin Antinpäivänä 31 marraskuuta 1939 lampsia kohti länttä.

Tietysti tämäkin oli russofobiaa ja Halla-ahon syytä, vai miten asian miellät ? meillä on nyt itänaapurissa reinkarnaation kautta ilmestynyt Stalin vallassa. Hänen puheidensa ja tekojen välinen ristiriita on mitä ilmeisin, ja jos koet että mitään hätää ei ole, niin liity käpykaartiin tai lähde vaikka Irakiin pakolaiseksi.

Kata

https://bariweiss.substack.com/p/the-wests-green-delusions-empowered?utm_source=url

Tässäpä hyvä kirjoitus lännen sortumisesta ja miksi…virheet ja gretta ja tyhmyys..muun muassa.Ideologia…
John Kerryn lauselma Ukrainan tilanteesta ja ilmastosta…anpiliivipöl.

John Quiman

Lännessä on vallassa viherhomepäisyys. Viherhomepäisyys on vieläpä levinnyt päästä päähän aika nopeasti.