Kotimaa Politiikka

Rakennusliitto ottaa kantaa työmatkakulujen kompensoimiseen

Kuva: Flickr, Liikenneturva

Erityisaloilla, kuten rakennusalalla, on mahdollista vähentää verotuksessa työmatkakuluja ilman omavastuuta ja ylärajaa verohallinnon vuosittain päättämän €/km (0,25) suuruinen summa.

Mediatietojen mukaan hallitus suunnittelee helpottavansa kansalaisten työmatkailua ensisijaisesti mm. alentamalla työmatkavähennyksen omavastuuosuutta. Kyseinen muutos ei alenna lainkaan kymmenien tuhansien rakennustyöntekijöiden työmatkakustannusta.

Rakennusliitto edellyttää, että tulevissa kompensaatiotoimissa huomioidaan myös erityisalojen työntekijät, joille oman auton käyttäminen työmatkoilla on yleensä täysin välttämätöntä. Rakentajien osalta mm. rakenteilla olevien kohteiden sijainnin, työaikojen sekä mukana kuljetettavien työkalujen takia.

Tehokas keino oikeudenmukaiseen kompensaatioon on kilometrikohtaisen verovähennysoikeuden korottaminen.

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Olisiko nyt sitten vaikea ajatella että tuossa otettaisiin huomioon myös eläkeläiset. Kai on koska eläkeläiset ovat jo tehneet mitä voivat. Minulla on kesäpaikkaan yli 500km. saisikohan tuosta jotakin helpotuksia bensiinin hinnasta. Otin tahallani tuon esimerkin koska kuten sossussa sanotaan: myy ensin kaikki sitten ketsotaan. Kansa täytyy pitää köyhänä kaikilla keinoilla. Ei sitä saa päästää edes eurooppalaiseen keskitasoon varallisuudessa. Kai tuohon nyt sitten joku nuori vastaa että ei minulla edes ole kesäasuntoa. No voisi olla jos verotus ei olisi noin kovaa ja minullakin vain koska vaimoni kanssa yhdestettiin 50 vuoden työn tulokset joten jos olet alle kuusi-tai seitsemänkymppinen niin suosittelisin vähän ajattelua.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
Puolueeton

Kun kustannukset ovat liian korkeat, tarvitaan kompensointia. Idioottien talouspolitiikkaa.
Matti Viren: ”Jos tämä kehitys jatkuu, talouden nollakasvu on vääjäämätön lopputulos. Ongelma ei häviä asettelemalle uusia tavoitearvoja työllisyysasteelle tai palkkaamalla julkiselle sektorille lisää työntekijöitä. Jotain paljon syvällisempää pitää tapahtua taloudessa. Mutta kun seuraa hallituksen puheita ja tekemisiä, jää vääjäämättä se kuva, että desimaalipilkku on väärässä kohtaa.”
Suomi on EU maista keskivertoa köyhempi, vaikka bruttokansantuotteemme onkin EU maiden huippua.Se ei takaa rikkautta, kun kustannustaso on Euroopan valtioiden huippua. Kaiken lisäksi Suomi joutuu maksamaan EU maiden tulonsiirtoja, kun Suomen korkeaa hintatasoa ei huomioida, vaikka loppujen lopuksi Suomi onkin köyhä maa, jossa ”todellinen” elintaso on korkeintaan EU:n keskitasoa. Meidän kuuluisi olla tulonsiirtojen +puolella.
Tämä kehitys jatkuu, talouden nollakasvu on vääjäämätön lopputulos. Syynä on Suomen demokratia, jossa eduskunnassa on 200 kansanedustajaa kyvyttömine avustajineen eikä muutosta voi tapahtua. On Mahdotonta, että 200 joukkoon valittaisiin edes 10 talouden asiantuntijaa.

Steuerberater

Niin, sitä aivopierua minkin ihmettelen että miksi ihmeessä hallituksemme pitää nostaa hintoja jos kerran joudutaan sitten maksamaan kompensaatiota? Tämähän on hölmöläisten peiton jatkamista.

Vai onko kyseessä YK:n agenda 2030 jonka seurauksena kansalaiset joutuvat maksamaan lisää veroja joka vuosi 2 – 5 000 000 000 000$? Siis eivät rikkaat eivätkä yritykset vaan veronmaksajat. Siitäkö tästä on kyse? Ensin kompensoidaan ja sitten ei enää. Ja turha pärskiä kun on vettä suuhun asti.

Ilkka Forsten

Minä kaipaan ” tulonsiirtoja. ” Mieluummin + merkkisinä koska olen läpi elämäni saanut vain – merkkillä varustettuja velvollisuuksia tämän ylettömän rikkauden keskellä.

On toki mukavaa ajatella että suomi niminen valtio tuhoaa itsensä ahneuteen, ja siihen ettei uskalleta myöntää mitään virhettä. Tämä on välttämätön tapahtuma. Muutosta parempaan ei tule ennen kuin kansalla on elintaso nollattu, maa lahjoitettu mullahiineille, maksettu koko maailman velat, ja hyveliputettu kaikille poliitikoille oma leikkikenttä EU:n valtakunnanbunkkerista. Ehkä siinä vaiheessa alkaa mullistus, mutta korostan sanaa ” ehkä, ” sillä samalla on ajettu yleinen sivistystaso niin alas, ettei DNA perimällä ole enää mitään merkitystä kun pitäisi luoda jotain toimivaa.

Pienoismallin tästä näkee jo nyt Vantaalla ja Espoossa. Viidakkopontikkaa ryystävät rämemajavat omii joka asian, ja jos olet eri mieltä siitä miten kaikki voisikaan toimia järjellisesti, löydät itsesi kortistosta hakemassa uutta työpaikkaa, rasistileima papereissa. Seuraava pääministeri on kokoomuksen perse***lä hengittävä rämeolmi jota komppaa nykyinen rämeolmi. Äänestäjäkuntana toimii ne rämemajavat koska heidän lukumääräänsä kasvatetaan kaiken aikaa.

Hyvää yötä Hanna ja lapset, Isä lähtee hirteen…

John Quiman
ike

Olipa hyvä juttu 👍.