Kotimaa Politiikka

Raportti arvioi maltillisuuden korostamisen pienentäneen keskustan kannatusta

Kuvituskuva. Kuva: Eduskunnan kuvapankki.

Keskustapuolue on tilannut raportin, jossa eritellään keskustan huonoon vaalimenestykseen johtaneita syitä. Keskustalaisen tietokirjailijan Juha Kuisman johdolla laaditussa raportissa yhdeksi keskustan romahtamisen syyksi esitetään maltillisuuden korostaminen, joka ei enää toimi nykyaikaisessa politiikassa.

Raportin mukaan yhteiskunnallisessa keskustelussa on noussut esiin turkistarhauksen, seksuaalietiikan ja maahanmuuton kaltaisia kysymyksiä joihin ”keskelle asettuminen” ei ole vastaus. Vastaukset vaatisivat raportin mukaan asian ymmärtämistä ja tarkempaa erottelukykyä. Keskustan pitäisikin raportin mukaan kyetä muodostamaan harkituissa asioissa selkeitä kantoja.

Raportti ennustaa, että keskustaa uhkaa sen nykylinjalla kutistuminen kuuden prosentin puolueeksi. Eikä aikaa ole hukattavaksi, kertoo raportti synkässä tilanne kuvauksessaan.

Korostetun maltillisuuden lisäksi raportti näkee keskustan romahtamiselle myös muita syitä, kuten maaseudun ja pienten kaupunkiseutujen väestön väheneminen, populismin nousu, maatalouden kannattavuuskriisi sekä keskustelun siirtyminen sosiaaliseen mediaan. Suurin selitys keskustan heikkenemiselle on raportin mukaan kuitenkin puolueen oma sisäinen toiminta.

Sisäisen toiminnan ongelmia ovat raportin mukaan maltillisuuden korostamisen lisäksi takkuava uusien puolueaktiivien rekrytointi, keskustelun ja ajattelun vähyys, heikko puolueohjelmien teko sekä heikko ja tehoton sosiaalisen median kanavien hallinta.

Raportti kertoo myös, että Marinin hallituksessa mukana olo aiheutti kuvan ponnettomasta keskustasta, joka ei eronnut hallituksesta uhkavaatimuksista tai hallituksen sisäisistä riidoista huolimatta. Raportin mukaan keskustan kannatusta onkin valunut etenkin perussuomalaisille ja lisäksi kristillisdemokraateille sekä kokoomukselle.

Raportti esittää joitain tukevaisuuden näkymiä, joita keskustalla sen mukaan olisi. Paluu yhdessä vaalikaudessa yli 20 prosentin puolueeksi näyttää kuitenkin epärealistiselta myös Kuisman mukaan.

Iltalehti

Suomenmaa

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Vappu Simanen

      On päivänselvää, että puolueen keskuskomitean tilaama raportti voi kuvastaa vain sen haluamaa poliittista linjaa. Mitään tieteellistä tai totuudellista arvoa raportilla ei voi olla.
      Onko keskuskomitean arvovalta niin hukassa, että sen pitää nojautua politiikassaan ulkopuolisiin arvioihin vaikka kyse on hyökkäyksestä Paavo Väyrystä vastaan.
      Rauhan ja sovinnon miehelle ei ole tilaa keskustapolitiikan maailmassa. Voima ja valta haetaan vastakkainasettelujen ja sotilaallisen konfliktien maailmasta.

      Paavo Väyrysen pelko on viisauden alku! — Vai onko näin, keskustapuolue?