Kotimaa Talous

Ruuan hintaan kohdistuu poikkeuksellisen korkeita nousupaineita

Kuva: Roine Piirainen

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuore maa- ja elintarviketalouden suhdannekatsaus kertoo, että ruuan hintaan kohdistuu kuluvana vuonna poikkeuksellista nousupainetta, sillä ruokaketjussa tarvittavien tuotantopanosten kuten energian ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet merkittävästi. Myös viljan ja öljykasvien tuottajahinnat ovat nousseet niin maailmalla kuin Suomessakin huippulukemiin. Rehukustannusten kallistumisen koetteleman kotieläintuotannon hintoihin kohdistuu edelleen suuria korotuspaineita loppuvuodesta 2022.

Luke ennakoi ruuan hinnan nousevan kuluvana vuonna jopa 10 prosenttia suhteessa viime vuoden keskimääräiseen hintatasoon. Samalla ruuan hinnan nousu ylittää yleisen inflaatiovauhdin, ja sen myötä ruokamenojen osuus koko kulutuksesta kasvaa. Viime vuonna ruokamenojen osuus kulutuksesta oli 12,5 prosenttia.

− Hinnannousu vaikuttaa myös kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja ohjaa ostamaan tuoteryhmän halvimpia tuotteita tai kokonaan korvaavia vaihtoehtoja, kertoo erikoistutkija Hanna Karikallio Lukesta.

Viljan hinnat huippulukemissa

Viljan ja öljykasvien hinnat ovat nousseet maailmanmarkkinoilla ja Suomessa huippulukemiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Lisäksi vuoden 2021 heikon sadon jäljiltä on jouduttu turvautumaan aikaisempia vuosia huomattavasti enemmän varastojen käyttöön. Tuotanto alitti kotimaan kysynnän yhtä paljon viimeksi ennen vuosituhannen vaihdetta.

− Lähes kaikkien viljalajien tuotanto-omavaraisuus jäi Suomessa markkinakaudella 2021/22 sadan prosentin lähelle tai peräti hieman sen alle, joten varastot ovat nyt poikkeuksellisen pieniä. Vuoden 2022 viljasadolla on erittäin suuri merkitys Suomen viljahuollolle ja -markkinoille, kertoo erikoistutkija Csaba Jansik Lukesta.

Viljoista poiketen öljy- ja valkuaiskasvien kysyntä on ylittänyt Suomessa tarjonnan jo pitkään, ja erityisesti täydennysvalkuaisrehuissa on oltu riippuvaisia tuonnista. Vuonna 2021 yhteenlasketusta soija-, rapsi- ja auringonkukkarouheesta runsas kolmannes oli peräisin Venäjältä, josta tuonti loppui maaliskuun 2022 alussa. Tämä tuontimäärä pitää nyt pystyä korvamaan kotimaisilla vaihtoehdoilla sekä tuonnilla muista maista.

Siipikarjanliha ohittaa kulutuksessa sianlihan

Lihan kokonaistuotannon- ja kulutuksen odotetaan kuluvana vuonna pysyvän Suomessa edellisvuoden tasolla, mutta kehitys lihalajien välillä vaihtelee. Naudan- ja sianlihan tuotanto ja kulutus vähenevät, kun taas siipikarjanlihan kulutuksen voimakas kasvu jatkuu. Siipikarjanlihan kulutus ohittaa kuluvana vuonna ensimmäistä kertaa sianlihan kulutuksen.

Loppuvuodesta 2022 kallistuvat lihatuotteet ja tuotantoa koetteleva kustannuskriisi saattavat tosin vähentää sekä lihan kulutusta että tuotantoa hieman nykyennusteista. Koska tuotantopanosten hintojen nousu koettelee koko Eurooppaa, lihan tuottajahinnat ovat nousussa kaikissa EU:n jäsenmaissa. Riittävät korotukset tuottajahinnoissa edesauttavat tuotannon jatkumista.

Maidontuotanto supistuu

Ostorehujen ja muiden tuotantopanosten hintojen räjähdysmäinen nousu ravistelee myös maitosektoria. Maitoa tuotettiin Suomessa viime vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, ja tuotannon arvioidaan jatkavan laskuaan myös tänä vuonna. Tuotannosta luopuminen on ollut voimakasta: viime vuonna maidontuottajia oli lähes kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Maitoa tuotti vuoden 2021 lopussa enää alle 5 000 tilaa.

− Maidontuotanto tarvitsisi kasvaneiden kustannusten kompensoimiseksi yli 200 miljoonaa euroa lisää tulovirtaa vuoden 2021 tasoon nähden. Kotimarkkinoiden kuluttajahintojen muutokset ja niiden välittyminen tuottajahintoihin on keskeisin keino tulovirran kasvattamiseen. Myös maitotuotteiden viennin yksikköhintojen nousu tuo kaivattuja lisätuloja sektorille, arvioi erikoistutkija Olli Niskanen Lukesta.

Maitotuotteiden kokonaiskulutuksessa ei ole tapahtunut isoja muutoksia. Kokonaiskulutuksesta maitotuotteita syödään yhä isompi osa kuin maitoa juodaan. Nestemaitojen pitkään jatkunut nopea kulutuksen lasku kuitenkin hidastui, viime vuonna nestemäisten maitotuotteiden valmistus väheni Suomessa vain alle prosentin.

Korkeat kustannukset syövät maatalouden kannattavuutta

Maatilayritykset joutuvat toimimaan tänä vuonna erittäin epävarmoilla markkinoilla. Kustannusten nopea nousu syö erityisesti kotieläintilojen kannattavuutta. Tämä heikentää sekä kotieläintilojen maksuvalmiutta että lainanmaksukykyä, mikäli tuottajahinnat eivät kohoa nykyistä selvästi nopeammin. Vilja, öljy- ja valkuaiskasvien viljelyn keskimääräinen kannattavuus voi sitä vastoin kuluvana vuonna kohentua viime vuoteen verrattuna, jos kasvukauden sadosta saadaan vähintään keskimääräinen.

Tänä vuonna maatilayritysten keskimääräinen kannattavuus jää katovuoden 2021 tasolle. Kustannuspaine jatkuu myös vuonna 2023, mikä heikentää kannattavan tuotannon edellytyksiä entisestään.

− Maatilayritysten yrittäjätulo on varsin herkkä päätuotteiden ja tuotantopanosten hintamuutoksille. Herkimpiä ovat vilja-, öljy- ja valkuaiskasvitilat sekä sika- ja siipikarjatilat. Keskimääräisen maatalousyrityksen yrittäjätulo muuttuu kuusi prosenttia, jos tuottajahinnat muuttuvat yhden prosentin ja kahdeksan prosenttia, jos tuotantopanosten hinnat muuttuvat yhden prosentin, kertoo tutkija Jukka Tauriainen Lukesta.

 

Lähde: Luonnonvarakeskus

32 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
ike

Minua vähän ihmetyttää tämä tilanne. Väittääkö joku että tähän kaikkeen ei olisi voitu varautua. No meidän hallitus tärvää miljardeja etelä-eurooppaan ja afrikkaan. (Eikä ole viimeinen paketti). BKT meillä olisi nyt noin 50% korkeampi jos emme olisi liittyneet euroon. Ei Afrikka ole meidän ongelmamme. Tuntuu että nykyinen hallitus näkee tulevaisuuteen kai kulmakarvojen verran, kaikkeen oltaisi kyllä voitu varautua. Herää todella suuri kysymys koulujärjestelmämme tavasta opettaa lapsia (kun katsoo ministereitä). Onko nyt mennyt ideologia ja tosiasiat vähän sekaisin. Meillä on tällaisessa tilanteessa kykenemätön porukka hoitamassa asioita, eli pääasiassa täysin egoistinen vihervasemmisto. Saattaahan se olla että kyseessä on joku toinen psykoottinen tila, kun mikään vahingonteko suomelle ei riitä. Kaikki tämä typeryys kyllä sopii esim. etelä-euroopalle. Minulle se ei sovi. En väsytä teitä mistä kaikesta joudumme nyt luopumaan kun rahat ei riitä. Koska ihmeessä suomalaiset oppivat että vihervasemmisto ei aja suomalaisten asiaa, ei hyvältä näytä. En edes aseta toivoani tuleviin vaaleihin kun en niistä oikein tiedä, menevätkö vähän samaan malliin kuin Yhdysvalloissa.

Ilkka Forsten

Seuraavat vaalit mene maton-alle siinä kuin edellisetkin. Pääministeriksi saadaan Orpo(piru luumäen torilla, valtiovarainministeriksi Marin ja kehitysavusta vastaa jälleen joku ituhippi mikä jakaa päättömästi rahaa milloin mihinkin + edesauttaa uuden välimeren ylittävän invaasion rakentumista. Kaikki tämä tehdään vetoamalla ukrainan tilanteeseen, sillä nyt jo sanavalinnoissa on suorastaan mielipuolisia sävyjä kuten se, että meidän on hyväksyttävä sota-ajan hinnat. Niin, paitsi että suomi ei käy mitään sotaa, olemme vain yksi EU:n vasalleista joka kaataa oman taloutensa, päästäkseen hyvesignaloimaan Ursulalle käyvämme todella vakavan tilanteen kimppuun jakamalla omat saavutuksemme muualle.

Vaikka pelkkää pa****aa on luvassa, niin silti kehotan äänestämään PS:n puolesta, sillä äänestämättä jättäminen on varmin tapa antaa kahkoille vihersosialisteille viesti ylivallan tunteesta. Mitä enemmän vaalitulos kallistuu tasaveroiseen tilanteeseen, sitä huonompaa on vedota suuren enemmistön tahtoon.

Tytti Tuppurainen vääntää itään menevät kiskot rullalle, mutta suoristaa entisestään lännestä tulevia ettei vaan yksikään nälkäinen nokikolari jäisi vaille huomiota. Oman kansan etujen ajaminen on kuulemma rasistista, ja ei tule tarpeeseen. Turha kait muistuttaa että tämän hallituksen aikana eräs ministeri julisti, että suomella on kaikki hyvin, hänen saamansa informaation mukaan vähimmäis-ansio eläkeläisillä on 5500 € / kk. Kyllä sillä pitää tulla toimeen, bensakin on lähes ilmaista, ja runsas liikunta pitää sairaudet loitolla, että niin tuli sekin puoli hoidettua mallikkaasti. Joku taisi kyllä sanoa että arvoisan ministerin laskutoimituksessa on mukana yksi nolla liikaa, joka kuitattiin kertomalla ettei pidä tarttua pikkuseikkoihin kysymyshän on nollasta.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Ilkka Forsten
ike

Minulla on ongelma. Menetin uskoni Perussuomalaisiin tukipaketin myötä. Ei Suomen putousta voi enää estää. Aika paha aika suomelle tulee, mutta se on niin että jotenkin ajattelen että jokaisen sukupolven se tulee tehdä. Voiha se mennä niin että tulee jokatoinen sukupolvi ja sitten…, En tiedä.Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, anna apua niille jotka sitä tarvitsevat. Myös noissa asioisa joita Suomessa ei saa meinita.Oikeassa olet.

Kata

No mutta Ike eikös mm Sebu puhunut yli yön sitä halavatun pakettia vastaan mutta minkä teet kun hallitus ja suurin osa edustajista niin päätti….v***mainen päätös toden totta!
Kyllä minä vielä luotan persuihin mutta ei se niin mene ikinä etteikö joudu tekemään jossain asiassa kompromissia koska ellei niin ei ikinä pääse päättämään mistään.
Uskon ettei mitään tällaista pashaa kuin nyt olisi ikinä tulossa persujen taholta vaikka tosiaan jostain pitää aina neuvotella.Kuten omassa elämässäkin.
Nämä nykypienisänmaalliset puolueet voivat joskus vielä vaikuttaa mutta ei tähän maailmanaikaan ole mitään mahiksia vaikka sanomaa olisi tuutin täydeltä.

ike

Täytyisi nyt kuitenkin ottaa huomioon mittasuhteet. Persujen kohdalla se oli miljardien puhallus. Ei enää luottoa. On selvää että pitää tehdä kompromisseja, mutta millä hinnalla. Kompromisseilla aina voidaan perustella kaikki typeryydet mitä suomessa tehdään. Suomi on kompromissien luvattu maa.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
Kata

https://yle.fi/uutiset/3-11935939

Ei se että kaikki persuista äänesti EI,riittänyt,Vaikka jopa osa kokoomuksesta oli sammaa mieltä.Muutama lisää niin olis kumottu tuo Suomen sekopäinen nuoleskelu EU:n veijareille.
”Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi, että eduskunnan päätös oli Suomen johdonmukaisen Eurooppa-linjan mukainen.”
Tuo jokeri se kun avaa suunsa niin varpusparvi pölähtää ulos.

”Äänestys paketista piti olla jo viime viikon keskiviikkona, mutta perussuomalaisten aloittama jarrutuskeskustelu viivästytti äänestystä lähes viikolla.”

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Kata
Jukka

Tytti on EU-kana, joka kaaaaaaaaakattaaaaaa Ursulan nokalla!

Hah totaali bs

Niin mitä niiden ois pitänyt tehdä kaivaa aseet esiin eduskunnassa? LOL Venäläistä totuutta kerrot joka on uusi termi poliittisisti korrektille joka oli edellinen temi valehtelulle.

Jukka

Minäkin luotan vielä p..seisiin, koska muutakaan ei ole tarjolla.

Jukka

Minäkin vielä luotan persuihin, koska parempaa ei ole tarjolla.

Ilkka Forsten

Kyllä tästä selvitään, mutta selviääkö moni muu ja jos niin millä hinnalla ? Ongelma on nyt siinä että Ukrainan tapahtumien varjolla kaikki mahdollinen sysättiin korotuspaineen alaiseksi. Läheskään kaikki tuotteet joissa hinta kohosi, tai kohoaa, ei liity ukrainan tai venäjän tuontilukuihin. Tässä on taustalla ihan muut tekijät. Nyt on meneillään toisinto yhdeksänkymenluvun lamasta, joka sekin oli puffi. Silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen ( KOK ) on tämän jopa myöntänyt avoimesti. Hän kertoi eräässä artíkkelissa häpeävänsä silloisia toimia, koska siinä ajettiin täysin terveet yritykset konkurssiin ja loputtomaan velkavankeuteen. Se aika tuotti 14 000 yrittäjän itsemurhan, eikä se ole koko luku, sillä yksittäisten talouksien kohdalla mentiin myöskin jyrkänteen reunalle.

En minäkään enää kokonaisuudessaan luota Perus-Suomalaisiin, mutta haluan silti äänestää heitä, koska muuten tapahtuu se mitä aiemmin kirjoitin. Jos tulevalle hallitukselle annetaan viesti että siitä vaan, antaa palaa täysillä olettehan te nyt enemmistö, niin tulos on sen mukaista. Vieläkin suurempi ylemmyyden tunne ja tarve esittää hallitsijaa.

Kaikkeen olisi voitu varautua, mutta tyhmä kansa halusi julistaa vihreää oppia ja löytää itsensä tilanteesta ettei mikään riitä. Sota ukrainassa tuli näille ituhipeille kuin manulle illallinen. Tekosyy lisätä verotusta, joka sopii oikein hyvin myöskin tulevan hallituksen kaavailuihin, sillä Petteri Orpo, vaikka leikkii kapitalistia nimellisesti, on täysi viherkommunisti. Marin on kommunisti jo lähtökohtaisesti, ja loput sitä joo joo ryhmää mikä laskee ainoastaan sen varaan että luovimalla mukana pääsee mukavan elämän laitaan kiinni, joutumatta mistään vastuuseen. Pahin mitä he pelkäävät on ukrainan sodan loppuminen, koska se on tarjonnut mahdollisuuden ylittää kaikki rajat joita kutsutaan kohtuudeksi. Maailmalta ei lopu bensiini, ei ruoka eikä mikään muukaan, mutta se mikä saattaa loppua on suomen kansan pinna. Tähänkään he eivät osaa varautua, sillä kehäkolmosen sisäpuolella on vain aivotonta massaa josta ei ole tekemään yhtään mitään, mutta muualla saattaa nousta kapinahenki. Vihaan tätä hallitusta ja vihaan jo seuraavaakin. Jonakin päivänä vihasta voi tulla niin hallitseva elementti, ettei sitä pysäytä kaunopuheinen lupausten ryöppykään. Sinä päivänä otan kaiken ilon irti siitä hetkestä, kun näen että pelko hiipii poliitikkojen elämään, ja alkaa olla uskaliasta tulla ihmisten ilmoille.

Muuan Paavi sanoi omana aikanaan ( 1400 luvulla ), että kosto voi odottaa vaikka koko ihmis-iän jos on tarve, mutta lopulta se toteutuu.

ike

Olet niin oikeassa. Viha on myös rakentava elementti, ei vain tuhoava. Ilman vihaa maailma ei olisi edes sen verran edistynyt kuin nyt on. Viha ei tarkoita sotaa ja erimieltä olevien tappamista. Vihaa pelkäävät eniten poliitikot ja eliitti jotka eivät tähänkään asti ole tehneet juurikaan mitään myönteistä suomen tai maailman eteen.

Kata

Totta puhut…nyt pistää myös niin vihaksi vaikka itkettääkin Texasin tapahtumat niin kaikki demsut huutaa supremessyä vaikka tyyppi oli latino…ainoastaan NYP mainitsee nimen…Jopa Newsom hahaha vinkuu vaikka Commieforniassa rikokset keskellä päivää ovat aivan järkkyjä.
https://nypost.com/2022/05/24/active-shooter-reported-at-robb-elementary-school-in-texas/

Valehtelusta on tullut uusi uskonto.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Kata
Hah totaali bs

Minä menetin uskoni hondurasin kyläkauppaan tukipaketin myötä en sen jälkeen ole ostanut sieltä mitään, vaikka päätöksen hyväksyivätkin venäjän hyväksymät puolueet. Mutta tärkeintähän on, että perus-suomalaiset eivät pääse hallitukseen ja puhun yhtä paljon peetä kuin sdpeen edustaja niistä koska perus-suomalaiset eivät saa päättää mistään heikko suomi on venäjän etu..

Jukka

Näin tulee menemään Ilkka!
Todennäköisesti Tytti lakkaa kyntensä ja huulensa punalla ja tekohymyilee ministeriaitiossa ja puhuu potaskaa kansalle.
Orpo jatkaa, mihin vassarihallitus jää. Rahaa jaetaan surutta ympär maailman ja EU:n, ja jos mani ei riitä, ja eihän se riitä, otetaan velkaa. Joku ituhippipiipertäjä vaatii, että ulkomaan eläjä saa aina puuroa lautaselle ja puuron päälle hunajaa.
Me kantasuomalaiset katsomme, kun bensapumpulla hyrrä käy ja ruokakoriin otetaan yhä vähemmän ja halvempaa, patterin termostaattia käännämme miinussuuntaan, asfalttiteillä lähtee tekarit suusta, hampaista paikat ja vanteet vonkuu hallelujaa, hiekkatiet lisääntyvät ja pöly, kun ei ole suolaankaan rahaa.
Pakoloinen hymyilee leveästi. Miksi? Koska hänen on hyvä olla asylulum-sanan jälkeen.
Kantasuomalainen kiroilee ja nyyhkii, puree hammasta, hänen ei ole hyvä olla,
koska hän on NOLLA!

Aki

joten jos jotain kiinostaa saadas tipsejä voi laittaa mun sähköpostiin koska kiinnostaa ihmisten terveys 🙂

Aki

sitten innostuin liikunnasta tunnin lenkki ei enää hengästynyt

Aki

ikkunasat lensi kaikki prosessoitu ruoka perunat riisit vilja tuotteet juustot alkuun putosi 10kg kk

Ilkka Forsten

Sitten lensi loputkin ja suku veisasi hoosiannaa perintöjen toivossa.

Aki

En ole koulutettu terveysterapeutti mutta elopaino nousi 140k 178cm ja vuoden päästä 72kg

Aki

2 tuntia liikuntaa päivässä ja ei tee mitään eroa paljonko olutta juo ja herättävä osuus tuo lihavien määrä katukuvassa on enkä sano pahalla koska olin itse sama pallomaha.

Aki

ja niinkutsuttu kaljamaha on vain pieneltä osin tosiasia suurin osa on vehnää riisiä perunaa ja rasvaa oluen osuus on mahasta sanoisin 10%

Aki

Kansantuotanto ei kasva jos terveysmenot kasvaa

Aki

jätetään juuston mussuttaminen ja maidon litkiminen ja annetaan karjan rehuksi vilja kaikki elää terveenä, vain mielipide viljatuoteet korkea veren sokeri terv diabetikko tiputtaen painoa 70kg ilman viljaa/perunaa

Arto

Mitä nää viljelivät aina kitisee.oottakaa vaa kyllä sataa tai paistaa liikaa niin avustukset juoksee liian paljon muita hommia ettei pellolle ehdi.tunnen muutaman kitisiän
.

Piikkilampaat

Ihan tiedoksi että maailman pahin syöpä nimeltä, eu jakamat tue on menneetbkäytännössä kaikki s-ryhmän ja k-ketjun taskuun, vaikkakin ne piti mennä viljelijöille.

Kata

 ”Maidontuotanto tarvitsisi kasvaneiden kustannusten kompensoimiseksi yli 200 miljoonaa euroa lisää tulovirtaa vuoden 2021 tasoon nähden.”
Hitto pikkuraha kun vertaa kehitysapuun ja Italian kotiremppoihin!Jopa Kirgisian tupakanpolttolopetusraha suurempi.
Se on vain tämä globalismi ja virheinen siirtymä joka puolella…ei siinä yksin Ukraina vaikuta tätä oli jo nähtävissä USAssakin paljon aiemmin mutta nyt sitte putte on syyllinen kaikkeen.Voi possunliha!
Isoa resettiä pukkaa ja rahanjako muualle vain surkeuttaa suomalaisten tavallisten veronmaksajien elämää.Puute ei koske eliittiä se on selvä.
Onkohan meillä vielä äidinmaitokorvikkeita kun miehiä paljon raskaana…ai soijamaitoa?Se onkin niin vihreetä. 😀

ike

Kyllä näin on. Suomalaisilla ei ole enää edes itsesuojeluvaistoa, sen on korvannut oman puolueen säilyttämisen vaisto. Eiköhän tuosta tiedetä missä mennään. Sitten vielä yksi asia. Aina hallitus sanoo että raja voidaan sulkea. Kuinka voi valehdella noin täysin päin näköä ihmisille. Vielä ehkä joku raja voidaan sulkea mutta aina on tuo vuoto jos asianomainen kysyy turvapaikkaa hänet täytyy ottaa vastaan.

gameover

Turhaa ulinaa. Suomi on rikas maa.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Kyllä . Leipäjonoissakin ukrainalaiset pääsevät suomalialaisten ohi. Ainakin Turuus

ike

Katso nyt vaikka kuinka Italialaiset elää. Siellä on velkaantunut vain valtio, ihmisillä kyllä on rahaa. Näin se vähän on että olemme paljon jäljessä Italiasta mutta siitä huolimatta rahoitamme sitä. Eikö vieläkään mikään kello soi. No ei se soi vielä suurimmalla osalla suomalaisiakaan.

Jukka

Kello on kilkattanut jo kauan ja kertonut, että meitä kusetetaan kunnolla. Mutta kun Tytti-punahuuli (uuniluuta) avaa suunsa, silloin moni sulkee aivonsa, laittaa narikkaan ja uskoo.