Kotimaa Politiikka Uutiset

Sinimusta Liike vastustaa eläinten rituaaliteurastusta

Kuva: Kansalainen

Sinimusta Liike on pettynyt, että perustuslakivaliokunta taipui juutalais- ja muslimiyhteisöjen vaatimuksiin sallia rituaaliteurastukset jatkossakin. Näihin päiviin asti uuden eläinten hyvinvointilain esitykseen on kuulunut tuotantoeläimille kärsimystä tuottavan alkukantaisen uskontorituaalin kieltäminen lailla. Nyt enemmistö perustuslakivaliokunnan jäsenistä on päättänyt, että vähemmistöryhmien uskonnonvapaus menee eläinten oikeuksien yli, ja Suomessa saa jatkossakin viiltää eläimen kurkun auki yhtäaikaisesti sen tainnuttamisen kanssa.

EU-lainsäädäntö mahdollistaa sen, että eläin voidaan lopettaa vuodattamalla kuiviin. Suomessa laki kieltää eläimen teurastamisen ilman tainnutusta, mutta poikkeukset sallitaan uskonnollisista syistä. Tällöin veren laskemisen ja tainnutuksen täytyy tapahtua yhtäaikaisesti ja valvovan tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa. Uskonnolliset teurastukset ovat kokonaan kiellettyjä kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa.

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta poisti 17.2. uutta eläinsuojelulakia koskevasta esityksestä eläinten rituaaliteurastuksen kiellon. – Kun perustuslakivaliokunta vaatii jotakin lausumalla, se on tässä talossa normaali käytäntö, että näin tehdään, maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) sanoi valiokunnan tiedotustilaisuudessa.

Eläimille kärsimystä ja kipua aiheuttavan rituaaliteurastuksen sallimista perustellaan uskonnonvapaudella. – Sikäli kun minä itsekin haluan pitää kiinni siitä, että meillä on täällä Suomessa uskonnonvapaus, niin meidän täytyy myöskin kunnioittaa toisten uskontojen uskonnonvapautta, sanoi Peter Östman (KD).

Sinimustan Liikkeen mielestä rituaaliteurastuksen kieltäminen lailla Suomessa ei rajoita kenenkään uskonnonvapautta, koska laki ei kieltäisi tällaisen lihan hankkimista ja sen kuluttamista. Uskonnonvapautta, kuten muitakin perusoikeuksia, voidaan rajoittaa perusoikeuksien rajoittamista koskevien yleisten oppien mukaisesti. Perustuslakivaliokunnan linjausten mukaan perusoikeuksia voidaan rajoittaa hyväksyttävästä syystä ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen niin vaatiessa. Rajoituksen on oltava oikeasuhtainen haluttuun päämäärään nähden, eivätkä rajoitukset saa koskea perusoikeuden ydinaluetta. Sinimustan Liikkeen mielestä pyrkimystä välttää tarpeettoman kivun tai kärsimyksen aiheuttamista eläimelle ja eläinten hyvää kohtelua ja kunnioittamista voidaan pitää hyväksyttävänä syynä ja painavana yhteiskunnallisena tarpeena.

Sinimustan Liikkeen mielestä tällainen epäkohta tulisi korjata perustuslakiin niin pian kuin se lain säätämisjärjestyksen puitteissa on mahdollista.

44 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juu

Jokaisen moraali pitäisi kieltää eläinten kiduttamisen.
Se on hyvin yksinkertanen asia.

Kalle

Missäs nyt on eläinten oikeuksien puolustajat? Eikö Suomeen perustettu vuosia sitten oikein eläinoikeuspuoluekin. Kumman hiljaista on aktivistien taho nyt kun suomalaisilta eläviltä eläimiltä leikataan kohta laillisesti kurkku auki. Samaan aikaan vaahdotaan lihan syönnin lopettamisesta. Se vaahtoaminen on tarkoitettu varmaan kantasuomalaisille, kun halaltuotanto kerran lisääntyy. Ihmettelen suuresti karjankasvattajia, jotka antavat eläimensä tuolla tavalla teurastettaksi.

Muskainen Parjaani

Ne on niitä vajakki-matupatjoja, jotka tuon hyväksyy.

Ovis aries

Nelijalkaiset lampaat teurastellaan ensin ja sitten siirrytään hiljalleen kasijalkaisiin ns suomi-lampaisiin. Antaahan ajan kulua ja kotoutettavien määrän kasvaa niin siitä seuraa aika helposti ennustettava tulos. Ken elää se näkee mitä työperäiset tulijat saavat aikaan. Ruotsista löytynee jotain vihjeitä

Joker

Islam on yksi helvetin syöpä ihmiskunnassa!

Ja vieläpä sisältä käsin kuten loiset..

Kuka olisi meidän sotiemme jälkeen uskonut ja vielä 1980-90 luvuillakin, että kemu-matut tulevat tuhoamaan Isänmaamme..

Anonyym

Kyllä tämän siirtolaisvyöryn jo silloinkin tiesi vähintäänkin Ruotsissa käytyään.
Joillekin suurille asioille vain hyvin vaikeata mahtaa mitään.

Puolueeton

Uskonnon vapaus (näin sana pitäisi jakaa) tarkoittaa, että on vapaa uskonnosta. Ei tarkoita, että uskontoonsa nojautuen voi tuoda haittaa niille, jotka uskovat johonkin muuhun. Suomalaisten tulee säilyttää omat tapansa. Jos joku haluaa tehdä uskontonsa mukaisia tekoja, tehköön sen salattuna niiltä, jotka pitävät tekoa hyvin epämiellyttävänä. Perustuslakivaliokunta toimi hyvin epämiellyttävästi suomalaisia kohtaan.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Pekka Viherä
Sairasta sakkia

Marakattien ja ituhippien intresseissä on myös eläimiin sekaantuminen!

Lieväasteinen

Suomen lainsäädäntö kieltää elävään eläimeen sekaantumisen, muttei kiellä sekaantumista kuolleeseen eläimeen.

T. oija Raiviaiska

Juu, ensin eläimen rituaalimurha ja sitten sekaantuminen kuolleeseen eläimeen. Menee ihan ”oppikirjojen” mukaan. Ei syytettä. P jaikkarit kosteena. T:Konnuuden korkeakoulun käynnyt Raija (vihr. vas.)

Ilkka

Sallikaamme siis rituaalisekaantuminen.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka
Neeekeri

Matupatjahan (eli vääräuskoinen) on eläin kemun mielestä. Saa siis sekaantua.

Ismo Meinander

[sarkasmi]Uskonnonvapauden nimissä lienee sitten myös soveliasta teloittaa raiskaajat, huumekauppiaat ja muut yhteiskunnalle haitalliset ja vaaralliset yksilöt viikingeiltä tunnetulla verikotkalla.[/sarkasmi]
Vakavasti puhuen, näillä primitiivisillä rituaaleilla ei tulisi olla mitään sijaa nykymaailmassa. Uskonto/traditio itsessään ei siitä kärsi, jos vuosituhantisia tapakulttuuriin kuuluvia käytäntöjä uudistetaan, muokataan tai hylätään aikansa eläneinä. Kosher- ja Halal- teurastus on puhdasta taikauskoista hölynpölyä. Myös ”sian saastuneisuus” rauhanuskonnossa on perua niiltä ajoilta, jolloin sianlihassa oli syystä tai toisesta trikiiniä, mitään muuta perustetta asialle ei ole.

ike

Ajattelin perustaa uskonnon jossa pankkiryöstö on uskonnollinen seremonia. Tuleekohan sanomista. Vaadin että lakia muutetaan siten että uskontoni on tasavertainen muiden uskontojen kanssa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka Manttari
Anomaster

Tietyissä piireissä uskontosi saa kannatusta jo ennen kuin ehdit sen perustaa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
ike

Se onkin jo osoitus siitä miten syvään tuo uskonto on kansamme perimään iskostunut, joten ei sen harjoittamisen tulisi olla lainvastaista.

Jussiboy

Luuletko olevasi hauskakin? Vaikka et ollutkaan tosissasi. Huonoa huumoria mutta mitä teiltä voi muuta odottaa.

Anomaster

Jos vertaa islamiin tuota ehdotettua uutta uskontoa, ei se kuulosta yhtään huonommalta huumorilta.

Jussiboy vaan saa allergisia kohtauksia vääränlaisista puheista. Huumorintajusi määrittelee vain sen, että se oli sinun mielestäsi huonoa huumoria, se ei määrittele huumorin laatua millään absoluuttisella tasolla. Herättää mahdollisesti monella kysymyksen, että onko Jussiboylla huumorintajua lainkaan.

Mielipiteesi kirjoittaja varmaan tiesi jo lähettäessään kommenttinsa.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Jussiboy

En saa mitään kohtauksia, en vain pidä typeryyksistä enkä typeristä puheista. Kyllä niitä saa vapaasti puhua, jos ei muuhun pysty.

Anomaster

Niin, kuinkas sitten itse kirjoittelet sellaisia, mitä jotkut pitävät typeryyksinä? Ei sitä kiellä kukaan ja tuskin moni olettaa, että et parempaan pysty. Oikeat ihmiset ovat ymmärtäväisempiä kuin ns. suvaitsevaiset, kuten Jussiboy.

Jussi-ladyboy

Tää jussi on selvästi joku naisoletettu… ja trolli. Patja?

Jussiboy

Olipa hyvä kommentti, tikahdun nauruun.

Anomaster

Olen nähnyt maailmalla ladyboy-tapauksia. Nekin näyttävät usein tikahtuvan nauruun. Varmaan niilläkin on hauskaa. En mennyt kysymään, mutta siltä näytti.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Jussiboy

Olisit vain mennyt kysymään niin ei sinunkaan tarvitsisi seistä siellä kahden puun välissä tietämättömänä. Hauskaa tuo ladyboyksi nimittely mutta mikäs siinä, jos ette parempaan pysty. Eikö se ole hyvä, että joillakin on hauskaa, kun teillä on niin nuivaa tuo elämä.

🤦🏻‍♂️

Tytön tikahdusta..

ike

Hauska mieshän minä. Voisin tietysti ehdottaa muitakin lakimuutoksia kun kerran tuo eläinten rituaaliteurastus on jo Islamin takia hyväksytty. Varkailta sitten käsi poikki. Jos vaimo käy vieraissa niin ei kun kivittämään. Nuo siis täytyy lisätä Suomen lakiin. Jaa eikö. Eiköhän muutakin vielä löydy. No sitä kohti mennään. Onhan se kiva että on jotakin mitä odottaa, kai.

Ilkka

Olen jo aikoja sitten sanonut, että jos haluaa perustaa vaikka miten rasistisen ja ihmisiä jaottelevan puolueen, se kannaa rekisteröidä uskonnolliseksi tarkoitusperiltään. Nykymaailmassa kukaan tai mikään ei voi puuttua asiaan, sillä jos puuttuu esimerkiksi kieltämällä lahkon tai liikkeen toiminnan, siitä seuraisi väistämättä tilanne mikä pakottaisi kieltämään myöskin Islamin. Mikään oikeus ei voisi sanoa ettei puolue, ( siis uskonsuunta ) saa toimia, koska meillä on uskonvapaus, jota muslimit käyttävät koko ajan hyödykseen jakaessaan vihapuheita ja laajentaakseen uskoaan.

Jos oikeuslaitos kieltäisi ihmisvihaan tai rasismiin vetoamalla uuden puolueen, joka on samalla uskonto, eikö sen silloin pidä kieltää kaikki, islam etunenässä ? Sen oppikirjaan on saneltu varsin selvästi mitä keinoja saa soveltaa, ja jos joku lainoppinut väittää ettei teksti sisällä toiseen kansanryhmään tai uskontoon sisältyvää ehdotonta suvaitsemattomuutta, hänen tulee pystyä osoittamaan se. Jos tätä selvitystä ei tehdä puoluettomasti, ei ole olemassa mitään keinoa kieltää muiltakaan vastaavien oppien levitystä. Ja koska lakia yhtenään väännellään jo nyt islamia suosivaksi kristittyjen kustannuksella, ei lain vääristely voi olla ongelma toiseenkaan suuntaan.

Vaikka lakia uskonvapaudesta voidaan tulkita, se ei tarkoita lain tulkintaa yhden uskonnon hyväksi. Näin sitä kuitenkin tänä päivänä lain vastaisesti tehdään. Onko se yhtään suurempi synti tukea rasistista ja muukalaisiin epäilevästi suhtautuvaa ” uskontoa, ” kuin uskontoa joka jo avoimesti levittää samaa sanomaa 1.7 miljardin sierainparin voimin ?

Anomaster

Islamhan on totalitaristinen ideologia, joka kattaa koko elämän ja sanoo olevansa uskonto. Sen päämäärä on profeetan mukaan hävittää kaikki muut ja tehdä maailmasta islamilainen. Sen tavoite on totalitaristinen maailma, jossa jokainen tekosi on valtion mullahtrukkien määräämä. Eikä oppi kaihda väkivaltaa vaan suosii miekalla huiskimista islamin levittämiseksi.

Mitään rajaa ei ole uskonnon varjolla tehdyille teoille. Siinä on malli valtion suojeluksen saavasta uskonnosta.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
ike

Kommunismi ja Islam ovat kumpikin sekä yhteiskuntajärjestelmiä, että uskontoja. Kummankin tavoitteena on ottaa diktatuurinen valta kaikkialla ja tehdä yksilöstä pelkkä kasvoton johtajia totteleva jäsen, ilman mitään oikeuksia. On kuitenkin niin, että jos yhteiskunnassa ei ole mitään ristiriitaisuuksia yhteiskunta ei kehity. Aina täytyisi olla haastavia ajatuksia ja suuntauksia joista sitten elinkelpoisimmat muuttavat yhteiskunnan kehitystä. Tästä voidaan mielestäni väittää että sekä kommunistinen sekä islamilainen yhteiskunta ovat tuomittuja polkemaan paikallaan, ilman sanottavaa kehitystä, ehkä jopa taantumaan.

Anomaster

Juu, kun kehityksestä vastaa jokin ideologisesti aivoituksiltaan jämähtänyt porukka, ei löydy mitään uutta, eikä mikään kehity positiivisesti.

USA, vaikka onkin sekoilevassa tilassa juuri nyt, on ehkä maailman kyvykkäin korjaamaan itsensä, koska siellä ihmiset ovat vapaimpia ja siksi kekseliäimpiä kehittämään yhteiskuntaansa ja talouttaan. Euroopan sekoilu on voimissaan, mutta ihmisten vapaus on ollut rajatumpaa ja siksi toipuminen on hitaampaa. Vaikka yhteiskunta onkin suvakki-ideologiaan seonnut juuri nyt, eivät ihmiset ole vielä kadottaneet tuntumaa vapauteen. Se nousee uuteen kukoistukseen, kunhan tämä idiotismi on ohitettu.

Maat, kuten Venäjä, ei ole vapautta maistellut, joten siellä kansa kyllä kestää kärsimyksiä, mutta ei ole kovin hyvässä tilassa korjaamaan yhteiskuntaansa ja talouttaan. Esim. kun länsiyritykset jättivät Venäjän, tuli kyllä tilalle venäläistä, mutta myös venäläistä laatua.

Islamilaisissa yhteiskunnissa luodaan hienoja asuinalueita ja hotelleja, mutta tekijät ovat lähinnä länsimaisia, koska heillä ei ole omaa osaamista sen vertaa.

Venezuela on hyvä esimerkki kommunistisen ajattelun yhteiskunnasta. Se oli eteläamerikkalaisittain vauras, ei ole enää.

Pohjois-Korea on surkeassa tilassa, vaikka kansalle kerrotaan heidän uutisissaan, että muualla maailmassa kaikki on huonommin. Rahat menevät eliitille ja aseisiin. Pohjois-Korean viimeisin hyvä ”vientitulon” lähde taisi olla reilun miljardin verran heidän hakkereidensa varastamia kryptorahoja. Vientituote oli hakkerointiosaaminen.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Anomaster
Itse Ilkimys

Taas tavallisia kantasuomalaisia sorretaan. Kyllä joku tavallinenkin suomalainen voi saada seksuaalista nautintoa eläinten tappamisesta kiduttamalla vaikka ei olisikaan j–talainen tai muslimi.

Muslimi-neekeröintiä

onk toi j-talainen siis juuutalainen?

Juha

EUn myötä karjan tilateurastus lopetettiin lainsäädäntöviidakolla ja pienet karjatilat ajettiin konkurssiin. Samalla kotimaisen lihan hinta nostettiin kuluttajalle kivuliaalle tasolle.

Nythän nämä jäljellä olevat karjatilalliset voisivat teurastaa ja myydä lihaa uskonnollisin perustein. En nyt tarkoita halalkosher teurastusta vaan ihan perinteistä menetelmää.. Mutta tämän uuden uskomuksen mukaan kasvattajan on teurastettava ko karjaeläin kotitilallaan, jotta se olisi uskovaisille kelvollista. Saataisiin siten tällä uudella uskomuksella vanhat tilateurastamot takaisin.

Nationalisti

Aivan käsittämätöntä minkälaisia eläinrääkkäyksen kannattajia meillä istuu eduskunnassa.
Tässäkin asiassa ilmeisesti muiden painostus ohittaa itsenäisen päätöksenteon, Yhdysvaltojen suurlähetystö oli yksi, joka lobbasi tämän rääkkäyksen puolesta, koska Turkki.

Tätä muutosta on ihmetelty niin vasemmalla kuin oikeallakin puolella poliittista kenttää.

Patjat vaihtoon!

Juu, nämä vajakki-suvakki-matupatjat ajattelevat vain alapäällään, valitettavasti.

Jussiboy

Ajatteletko sinä millään elimellä?

juu

Jussi tai sanoisinko komisaario? se elin jota sinä ajattelet on tarkoitettu lisääntymiseen

Masa

Trolli tämä jussi”boy”, jutut samanlaisia kuin nimimerkillä ’anorakki’ eräällä toisella keskustelupalstalla. On siis näitä vihervasemmistolaisia ja oikeasti tyttö. 💩

Jussiboy

Oliko sinulla jotain asiaakin? Tuskin, ei äly riitä.

Älkää ruokkiko trollia

Älkää ruokkiko tätä ns. ”jussi” trollia

Ilkka

Anorakki = anova koira.

murre riepunen

Nöyristelyn aikaa elämme, kaikki meille vierasta otetaan avosylin vastaan, ettei vaan syrjitä tai pahoiteta murjaanien mieltä, alistuminen tulee jatkumaan niin kaun kunnes olemme yhtä ja samaa murjaanien mölyävää laumaa. Eläinten kersimyksistä viis, kunhan murjaanit saavat elää ehdoillaan ja levittää sitä kivikautista ihanuutta meille pottunokille.

Kikka Mokkeli

Maassa maan tavalla! Marakatit voivat harrastaa fantasiaansa eläinten rituaalimurhaamisesta ihan vaan omassa kehitysmaassaan, ei Suomessa!