Jasmina Jalosen kirja-arvio Tenho Kiiskisen kirjasta Suuri peli.
Kiuas Kustannus julkaisi tänä vuonna Tenho Kiiskisen toisen teoksen Suuren pelin. Aiemmin ilmestynyttä Humanismin paheita kustantaja on mainostanut kulttiteoksen maineen saaneeksi. En tiedä voiko vuonna 2019 julkaistua kirjaa vielä kutsua kulttiteokseksi, mutta omanlaisensa ja provosoiva tyyli Kiiskisen kirjoissa kyllä on kummassakin. Ainakin niissä on ainekset kulttiteoksiksi.
Siinä missä Kiiskisen esikoisteos perkasi humanismin (ei sen klassisen, vaan nykyisen liberaalin) huonoja piirteitä, Suuri peli käsittelee pääasiassa erilaisten ryhmien, kuten sukupuolten ja yhteiskuntaluokkien välisiä kilpailuasetelmia sekä ympäristökysymyksiä. Talouskasvun ja väestönkasvun sekä luonnon suojelun välinen ristiriita nousee esiin tekstissä vähän väliä. Kiiskisen mukaan suurella pelillä on alun perin viitattu 1800-luvun suurvaltojen resurssikilpailuun, mutta sittemmin käsite on laajentunut. Peli on joka tapauksessa tehnyt paluun viime vuosina. Valtioiden on kilpailtava taatessaan kansalaisilleen elämisen edellytykset ja toisaalta tarjota uskoa tulevaisuuteen. Varsinkin näihin seikkoihin Kiiskinen kiinnittää huomiota tekstissään.
Suurta peliä lukiessa saa sellaisen käsityksen, että juuri tulevaisuuden usko on pahasti kateissa varsinkin kirjailijalla itsellään ja tietysti monilla muillakin. Pessimismi on läsnä kautta koko teoksen. Eikä Kiiskinen pohdiskele, vaan julistaa. Hän on varma asiastaan käyttäessään sanoja kuten ”aina” ja ”koskaan”. Maailmantuskaa potevalle ihmiselle en tätä teosta välttämättä suosittelisi.
Kunnianhimoinen kirja kyseessä on joka tapauksessa. Yksiin kansiin on mahdutettu monta asiaa. Kiiskinen käy läpi niin eri yhteiskuntaluokat kuin sukupuolten väliset suhteet. Kiinnostavimpiin teemoihin kuuluvatkin miehiset ja epäkorrektit näkökulmat pariutumiskäytäntöihin, sillä nämä eivät valtamediassa saa suurta huomiota. Näissä kirjailija käyttää hyväkseen omia kokemuksiaan ja sen hän tekee myös kuvailleessaan yksityiskohtaisesti eri yhteiskuntaluokkien elämäntapoja. Kirjan eräänlainen erikoisuus on ihmisten jaottelu luonteen perusteella kettuihin ja leijoniin, mikä ei ole kirjailija omaa keksintöä vaan vanhempaa perua. Kirjan loppupuolella Kiiskinen käy läpi vielä globalismia ja tarttuu myös transhumanismiin. Suhteellisen ohueen teokseen on tosiaan saatu mahdutettua vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tämä saa miettimään, onko kirjailija haukannut vähän liiankin ison palan. Ainakin näistä aiheista riittäisi useampaan kirjaan.
Kustantajan mukaan Suuresta pelistä saattaisivat pitää sellaisetkin, jotka eivät viehättyneet Humanismin paheista. Teokset ovat kuitenkin provokatiivisuudessaan ihan tarpeeksi samankaltaiset. Ei kannata pelätä Kiiskisen muuttaneen tyyliään. Se on tässäkin teoksessa yhtä suorasukaista. Ja mitä tulee modernin taikasanan ”neekerin” käyttöön, löytyy se tästäkin kirjasta. Kiiskinen tietää olevansa monien mielestä kusipää, eikä pidä sitä ongelmana. Oikeastaan hän ratsastaa sillä. Eräässä haastattelussa hän rinnasti itsensä muihin ”kusipäihin”; kirjepommittaja Theodore Kaczynskiin sekä kustantajaansa ja Kaczynskin suomentajaan Timo Hännikäiseen. Kusipäisyys varmasti auttaa kulttimaineen saamiseen. Kiiskisen haastattelun voit katsoa täältä.
TV:ssä oli hetki sitten juttua eurooppalaisista arvoista, ja siitä miten ne ovat parhaillaan uhattuina.
Siinä ei juurikaan taidettu mainita sitä merkittävää arvouhkaa mikä kasvaa pakolaisten mukana tulevan Islamisaation seurauksena.
Satuin näkemään. Oli juttua kuinka suuri halu olisi puolustaa euroopan arvoja vaikka ase kädessä. No ainakaan EU:ta olisi aika harva valmis puolustamaan koska sitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa demokraattiseksi kansojen liitoksi.
Alun perin sana n eekeri tulee suomenkieleen ruotsin kautta latinan sanasta niger, musta, joten alkuperäiseltä merkitykseltään se on neutraali ja itseasiassa samaa tarkoittava kuin muka ”hyväksytympi” sana ’musta’. Kuitenkin nykyään ihmiset käyttävät sanaa n eekeri, vaikka eivät halua halveksia mustia.
Pieni (vajakki)vähimmistö yrittää tehdä tästä kielletyn sanan, eikä tässä vaatimuksessa olekaan mitään logiikkaa. Samalla pitäisi kieltää mm. maat Niger ja Nigeria sekä portugalin/espanjan/italian kielten sanoja kuten negra ja negro (musta), esim. Gato Negro on viini ja mikä tarkoittaa mustaa kissaa tai vuori Monte Negro. Samalla logiikalla ei myöskään voitaisi lainkaan puhua englanninkielessä black eikä siten myöskään white -ihonväreistä.
” Auton värillä ei ole mitään väliä, kunhan se on musta.”
-Henry Ford-
Fordin ajatus siitä, että auton tulee olla musta, ei perustunutkaan värimakuun. Se musta oli hänelle mieleen siksi, että sen aikainen musta automaali kuivui nopeammin kuin muut värit ja siksi se sopi tuotantoon paremmin. 🙂