Kotimaa Rikos

Tapon yritys Helsingin Vuosaaressa, epäiltynä 14-vuotias poika

Kuvituskuva: Youtube (ei liity uutiseen).

Epäilty tapon yritys tapahtui lauantaina 19. maaliskuuta kuuden jälkeen illalla kauppakeskus Columbuksen lähellä. Poliisi epäilee, että 14-vuotias poika puukotti 15-vuotiaan tuttunsa isää. 15-vuotiaan pojan mukaan puukotuksesta epäilty 14-vuotias oli kiusannut häntä ja muita nuoria eri tavoin ennen lauantain tapahtumia.

Helsingin poliisin nuorisoryhmä tutkii tapahtumia tapon yrityksenä ja useina pahoinpitelyinä. Kyse on tilanteesta, jossa osapuolina on kaksi isää ja kaksi poikaa.

– Kuulustelukertomuksen mukaan 14-vuotias poika on pyytänyt omaisuutta eri tilanteissa tai uhannut jollain pahalla. Näistä tilanteista ei kuitenkaan ole poliisilla tiedossa rikosilmoituksia. 15-vuotias kertoi poliisille, että hän oli yrittänyt vältellä kyseistä poikaa esimerkiksi liikkumalla eri bussilla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

Lauantaina 19. maaliskuuta 15-vuotias poika oli nähnyt 14-vuotiaan pojan Columbuksessa. 15-vuotiaan kertomuksen mukaan 14-vuotias olisi jahdannut häntä ja hänen kaveriaan. Poika kertoi tapauksesta isälleen.

Isä meni käymään kauppakeskuksessa ja näki siellä 14-vuotiaan pojan, jota epäili oman poikansa kiusaajaksi. Hänen epäillään ottaneen poikaa kädellä kiinni kaulan ympäriltä. Isälle oli kuitenkin epäselvää, oliko kyseessä oikea poika ja hän lähti pois paikalta.

Puukotusta edelsi isien välinen tappelu

14-vuotias poika kertoi omalle isälleen, että 15-vuotiaan pojan isä olisi käynyt hänen päälleen. 14-vuotiaan isä oli kertomansa mukaan soittanut hätänumeroon. Hätäkeskuspäivystäjä kehotti isää tekemään rikosilmoituksen, koska tilanne oli jo ohi.

14-vuotiaan pojan isä lähti puhelun jälkeen kauppakeskukselle. Hän ja hänen poikansa tapasivat 15-vuotiaan kauppakeskuksessa. Kaikki kolme menivät tapaamaan 15-vuotiaan isää Columbuksen ulkopuolelle.

– Tilanteen epäillään menneen miltei heti isien väliseksi huutamiseksi ja tappelemiseksi. Miehet olivat kaatuneet maahan. 14-vuotiaan pojan isä jäi tilanteessa toisen miehen alle, kertoo Forss.

Poliisi epäilee, että 14-vuotias poika puukotti 15-vuotiaan isää useasti alavartalon alueelle. Mies sai iskujen seurauksena hengenvaaralliset vammat, ja hänen pelastumisensa oli kiinni minuuteista.

Poliisi kiittää sivullisia ja järjestyksenvalvojia

Paikalle saapui läheisestä parturista todistaja. Hän oli poliisin tietojen mukaan mennyt väliin tilanteeseen ja antanut ensiapua puukotuksen uhrille muiden todistajien kanssa.

– Todennäköisesti uhri pelastui, koska silminnäkijät puuttuivat ripeästi tilanteeseen ja antoivat nopeasti ensiapua. Poliisi ei suosittele, että siviilit menevät väliin vakaviin väkivaltatilanteisiin. Kiitämme kuitenkin erityisesti tätä yhtä todistajaa poikkeuksellisen rohkeasta ja osaavasta toiminnasta vakavassa tilanteessa, sanoo Forss.

Puukotuksen jälkeen epäilty 14-vuotias juoksi tekopaikalta karkuun. Kauppakeskuksen järjestyksenvalvoja sai hänet kiinni lyhyen juoksukilpailun päätteeksi. Poliisi kiittää järjestyksenvalvojaa nopeasta ja tehokkaasta toiminnasta.

– Haluamme myös yleisesti kiittää kauppakeskusten ja joukkoliikenneasemien järjestyksenvalvojia. Heistä on usein suuri apu poliisille. Tämä korostuu etenkin silloin, kun on kyse lapsista, jotka viettävät aikaa kauppakeskuksissa, sanoo Forss.

Syyteharkintaan vain lievemmät rikosnimikkeet

Epäilty 14-vuotias on myöntänyt kuulusteluissa, että hän puukotti 15-vuotiaan pojan isää, mutta ei muista kaikkia tapahtumia tarkasti. Puukotusta tutkitaan tapon yrityksenä. Tapaus ei etene hänen osaltaan syyteharkintaan, koska hän on ikänsä takia syyntakeeton.

15-vuotiaan pojan isää epäillään 14-vuotiaan pojan lievästä pahoinpitelystä. Lisäksi kumpaakin isää epäillään toistensa pahoinpitelystä. Asia etenee syyttäjälle vain näiden tapausten osalta.

Lähde: Poliisi

14 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kari Määttä

Pitkäaikainen kiristys ja uhkailu sekä lieväpahoinpitely kärjistyy siihen että kiusatun isä sai elinikäiset vammat ja joutui maksamaan 7800,- korvauksia puukottajalle. Puukottaja jatkaa toimintaa ja otteet on koventuneet. Maine kasvoi ja nyt hän kerää käteistä uhreiltaan koska hänestä kasvoi pelätty kovis. Mahtaako kiusaajan isä olla ylpeä pojastaan joka tulee vielä olemaan joskus hyvinkin kuuluisa ja pelätty. Menestystä uralle !

Minervan Pöllö

Onko alle 15-vuotiaalla oikeus puukottaa tappamistarkoituksessa, (tässähän tappo ellei peräti murha oli hiuskarvan varassa) ilman että joutuu edesvastuuseen? ja jos vielä kuuluu positiivisesti syrjittyyn uskonnolliseen ”vähemmistöön”, (kuten, tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin on) niin ymmärrys on ylenpalttista. Onko siis tulkittava niin, että nämä lähi-itäläiset ja afrikkalaiset pakolaistaustaiset muslimijengit saavat häiritsemättä terrorisoida ihmisiä? Onko heidän identiteettinsä varjeleminen rasismin perusteella arvokkaampaa kuin ihmishenkien menetys, johon tämä ennen pitkää tulee johtamaan, koska näiden rikollisten annetaan liikkua vapaasti. Summa summarum, jos pystyy puukottamaan tappamistarkoituksessa, niin on myös pystyvä kantamaan siitä vastuu, ikä ei saa olla mikään este.

juha II

”Isä laitetaan vankilaan ja kovat korvaukset kiusaajalle!

eetee

Ja lopuksi puukotettu saa syytteet ja tuomiot, P..kapökäle korvauksia. Näin se tässä v..un islamistiklovnimaassa menee.

Sami

Hallituspuolueet + Kok, käyvät sotaa suomen kansaa vastaan elättijoukkojensa broxyarmeijan kanssa.

Olen varma että Helsingin taistelut tulevat vielä pitkään jatkumaan kiivaina.

Kansallismielinen

Nyt jännitetään olikohan asialla moniosaaja vai pussihousu.

Tuumailija

Mitenkä olisi, isät ja pojat hengailevat kauppakeskuksissa joten mistähän olisi sikiöt saaneet ”miehen” mallin.
Toki voi olla Kallion (v)asukkejakin…

Jaana-Raineri

Lyön vetoa naapurin Abdullahin kuukauden Kela Goldin tuotot pussihousujen puolesta.

Hiraso

Venäjältä tulee pussihousu kavereita sulle,loppuu jännitys,,,mietippä sitä!

Jukka

En jännitä! Kun tulee tulos, mustaa tulee ulos!

Piikkilampaat

Suojaikä pitää poistaa Suomen laista välittömästi, jos on kehittynyt tekemään rikoksia niin on kyllä kehittynyt niistä vastaamaankin!

Eka Kettunen

Meno Helsingissä on kuin Lähi-idässä konsanaan.

Jussi Hämäläinen

”Haittamaahanmuuton negatiiviset puolet yllättivät suomalaiset,,,”
,,,kuin jokasyksyinen talvi autoilijan,,,

Jukka

Tämä on vasta alkua. Harjoitellaan ensin.