Kotimaa Uutiset

Toni Jalosen tuomio kumottu

Kuva: Matias Rantala

Kansallismielisen vaikuttajan Toni Jalosen saama tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on kumottu.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 18.11.2020 Perussuomalaisten Nuorten entisen varapuheenjohtajan Toni Jalosen maksamaan 50 päiväsakkoa. Jalonen twiittasi keväällä 2019 PS-Nuorten tilillä kuvan, joka toimi vastamainoksena Euroopan Parlamentin mainokselle. Twiitissä oli kuva afrikkalaistaustaisesta perheestä saatesanoilla ”äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä”.

Samassa käsittelyssä tuomittiin samalla rikosnimikkeellä myös toinen Perussuomalaisten Nuorten jäsen, Johannes Sipola, maksamaan 40 päiväsakkoa.

Turun hovioikeus kumosi molemmat tuomiot 24.2.2022 antamassaan ratkaisussa. Perusteena kerrottiin se, että hovioikeuden mukaan Pirkanmaan käräjäoikeus ei ole ollut toimivaltainen käsittelemään syytteitä, minkä vuoksi syytteet on jätettävä tutkimatta.

”Olen tyytyväinen hovioikeuden ratkaisuun asiassa. Ihanteellista olisi tietysti suuren yleisön kannalta ollut, että oikeus olisi ottanut kantaa itse väitettyyn rikokseen, jotta olisi saatu asiasta mustaa valkoisella. Henkilökohtaisesti en lähde valittamaan”, kommentoi Toni Jalonen verkkolehti Kansalaiselle.

Syyttäjällä on kaksi kuukautta aikaa valittaa tästä päätöksestä.

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Savonian

https://demokraatti.fi/hovioikeus-kumosi-tuomiot-ps-nuorten-tviitista/
”Hovioikeuden mukaan syytteet tulee jättää tutkimatta, koska Pirkanmaan käräjäoikeus ei ollut toimivaltainen käsittelemään niitä. Tviitti oli kirjoitettu Porissa ja kommentti siihen Rovaniemellä.”
Onko tosiaan näin, että nettikirjoittelussa paikkakunnalla on väliä? Kai syyttäjän ois pitäny tietää, jos näin on?
Aivan älytön tapaus muutenkin. Syyttäjä ilmeisesti kokee tehtäväkseen etnisesti profiloida poliittisessa kuvastossa esiintyviä ihmisiä ja sen perusteella nostaa syyte, jos viesti on ”väärä”, vaikka siinä ei mainita mitään kansanryhmää, eikä uhata, eikä panetella, eikä solvata?

Hekku

Toiviaisen -noitavainoporukka- valittaa ja vie asiaa tarvittaessa korkeimpaan oikeuteen saakka, kunnes löytyy demla -tuomari, joka antaa tuomion ja kovat rangaistukset ”vääristä mielipiteistä”

John Quiman

Mikähän tuossa olisi rikollista. Ei siinä yllytetty ketään mihinkään muuhun kuin äänestämään perussuomalaisia. No, ehkä se on niin väärin.

Tottahan tuo tekstin ja kuvan yhdistelmä oli, olettaen, että persut ajavat maahan nuivaa maahanmuuttopolitiikaa jatkossakin. Kuvahan kertoi yksiselitteisesti sen, mitä on tulossa, ellei elättien (tuota seikkaa ei edes mainittu) lauman kasvattamista lopeteta.

Eka Kettunen

Hyvä uutinen.