Kotimaa Kulttuuri

Uusi Gripenberg-käännös raikastaa runomarkkinoita

Kuva: Sushna Svartálfaheimr.

Tiistaina 21.3 vietettiin maailman runouden päivää. Päivän kunniaksi Helsingin sanomien toimittaja lyttäsi vastailmestyneen entisen taitoluistelijan Kiira Korven runoteoksen ja oikeastaan koko viime aikojen suomalaisen runouden. Markkinoille on kuitenkin myös ilmestynyt vaihtoehtoista runoutta, sillä kirjakustantamo Kielletyt Kirjat julkaisi viime viikolla uuden Ruusujen kaupunki -käännöksen Bertel Gripenbergin runoteoksesta Rosenstaden.

Tapaus on merkittävä sinänsä sillä viimeisin – ja ainoa – Gripenbergin suomennettu runokokoelma ilmestyi 1929. Tällöin julkaistiin Yrjö Jylhän kokoama Bertel Gripenbergin Runoja. 1900-luvun alkupuolella Gripenberg oli yli kymmenen kertaa nimetty Nobel-palkintoehdokkaaksi Suomesta, ja hän kilvoitteli palkinnosta tuolloin lähes vuosittain Frans Eemil Sillanpään kanssa. Nobelia Gripenberg ei koskaan saanut, mutta hänet palkittiin erilaisilla kirjallisuuspalkinnoilla sekä Suomessa että Ruotsissa, jossa hän myös nautti suurta suosiota ja arvostusta. Esimerkiksi eräs häntä Nobelin saajaksi ehdottanut oli Ruotsin akatemian ja itsekin Nobelin voittanut runoilija Verner von Heidenstam. Gripenberg myös itse käänsi useita runo- ja kaunokirjallisuusteoksia.

Gripenberg on tunnettu etenkin vapaussotaan liittyvästä isänmaallisesta runoudesta. Hän otti osaa vuoden 1918 vapaussotaan valkoisten puolella, ja mitä poliittiseen epäkorrektiuteen tulee, hän oli kovaääninen antikommunisti ja mukana Lapuan liikkeessä. Mutta miksi Gripenbergiä ei ole suomennettu aiemmin enempää?

– Ehkä eräänä syynä voidaan pitää hänen poliittista epäkorrektiuttaan, jonka vuoksi Gripenberg on 1900-luvun loppupuolella ja 2000-luvulla ikään kuin työnnetty täysin taka-alalle ja muistiaukkoon, vastaa Kansalaisen tavoittama Ruusujen kaupunki -teoksen kääntänyt runoilija ja kääntäjä Sushna Svartálfaheimr.

Kuva: Sushna Svartálfaheimr.

– Oman kokemukseni mukaan Gripenbergin runojen suomentaminen on melkoista pulmanratkaisua. Joka kerta kun aukaisin kirjan sivun käännöstyötä varten niin tuntui, että saan aivoverenvuodon. Gripenberg käytti useissa runoissa uskomattoman tiukkaa tavumittaa ja riimitystä. Runot saattavat esimerkiksi olla säännönmukaisesti vaihtelevia 8-tavuisilla ja 6-tavuisilla riveillä, jotka noudattavat tiettyä riimikaavaa. Koska ruotsin kielen sanat ovat usein paljon lyhyempiä kuin suomen, täydellisestä käännöksestä tulee käytännössä mahdoton tehtävä, siis jotain kompromisseja on ollut pakko tehdä. Ei ihme, että aiemmat suomentajat kuten Otto Manninen, Mika Waltari, Yrjö Jylhä ja Eino Leino jättivät työn sikseen ja heidän toimestaan julkaistiin 1929 kokoelma Runoja, sekä yksittäisiä runoja vähän siellä sun täällä. Esimerkiksi joistakin Eino Leinon suomennoksista voidaan sanoa, että hän käytännössä kirjoitti lähes uuden runon. Yritin pitäytyä mahdollisimman paljon alkuperäisissä muotoiluissa säästäen lauseiden merkityksen ja alkuperäisen riimikaavan, ja toivon että tulos on nautittava. Toivon, että Bertel Gripenberg voi myös nousta takaisin ansaitsemaansa asemaan yhtenä Suomen merkittävimmistä henkilöistä kulttuuri- ja kirjallisuushistoriassa.

Gripenbergin runous voidaan jakaa karkeasti kolmeen kauteen: nuoruuden vapaamielisempään kauteen, maaseuturomanttiseen kauteen ja sotarunouskauteen. Yli tusinassa runoteoksia olisi ollut valinnan varaa. Ruusujen kaupunki on Gripenbergin nuoruusvuosinaan kirjoittama runotyylinen kertomus.

– Olen kuullut useasti toiveen saada joskus lukea Gripenbergiä suomeksi sillä kielikynnys on liian suuri. Tämä koko tilanne valitettavasti johtuu maamme toimimattomasta kaksikielisyydestä ja resursseja tuhlaavasta pakkoruotsipolitiikasta – totuushan on, että vuosia pakkoruotsia pakkopullana mussuttaneet kansalaisemme, muutoinkin passé pääministerimme Sanna Marin näköjään mukaan luettuna, eivät osaa ruotsin kieltä sillä tasolla, että pystyisivät sitä käyttämään käytännön elämässä, kuten suomenruotsalaisen runouden lukemisessa. Lisäksi Gripenbergin käyttämä kieli on vähän vanhempaa kantaa, mikä tekee lukemisesta vielä hankalampaa. Toki miespuoliset ystävät varmaankin toivoivat nimenomaan sotarunoja, mutta tällä hetkellä vielä toistaiseksi saatte tyytyä rakkausrunoihin, kertoo Svartálfaheimr motivaatioistaan.

– Kyse on myös kulttuuritaistelusta. Nyt jos koskaan on kielisodan aika. On uskomatonta, että poliittiset päättäjämme asennoituvat suomen kieltä ja suomen kielen taitoa kohtaan niin välinpitämättömästi. Koko historiansa aikana, suomen kielellä on ollut virallinen asema vain noin sadan vuoden ajan. Suomen kieli sai virallisen aseman vasta vuonna 1902 kieliasetuksessa, ja senkin jälkeen sitä poljettiin sekä venäjän että ruotsin kielen toimesta. Tänä päivänä suomen kieli on jäämässä englannin kielen jalkoihin, ja esimerkiksi Helsingin alueella päättäjät vieläpä puoltavat tätä kehitystä, unohtaen täysin sen työn mitä aiemmissa sukupolvissa tehtiin suomen kielen aseman parantamiseksi. Suomen kieltä ja sen laatua täytyy pyrkiä kehittämään ja sitä on ylläpidettävä aktiivisesti.

Kuva: Sushna Svartálfaheimr.
Millaisena kääntäjä näkee kielen ja runouden tilan?

– Kiira Korven tapaus lienee oire tästä tilasta. En ole itse lukenut Korven teosta, pelkästään lehdistön esittämät esimerkit. En usko, että hyvät runot syntyvät sillä, että henkilö vain päättää kirjoittavansa nyt runokirjan, vaikka kyllähän maailmaan mahtuu jos minkälaista runoa. Perinteisesti runous on nähty osana korkeakulttuuria, ja esimerkiksi skandinaavisessa mytologiassa runoilijan taidot ovat peräisin jumalten verestä ja syljestä tehdyn siman juonnista. Runoihin kuuluu sanaleikit, metaforat ja tekstin työstäminen toimivaksi – mielestäni eräs hyvä keino runouden ymmärtämiseen on runojen ääneen lukeminen. Tietysti Kiira Korpi on modernin runouden uhri, niin kuin itsekin olen. Oma ensijulkaisuni The Rabbit Tales on kokoelma englanninkielisiä runoja, mikä johtuu siitä, että asuin pitkään ulkomailla ja koko sosiaalinen piirini ja aivoni toimivat tuolloin pelkästään englannin kielellä. En ollut vuosiin juurikaan yhteydessä Suomeen, mikä myös aiheutti sen, että takaisin palatessani en edes kyennyt aina sujuvaan kommunikointiin suomeksi, jolloin myös aloin ymmärtämään paljon paremmin, miten todella uniikki kielemme on ja kuinka suomeksi kommunikoinnilla on erittäin suuri itseisarvo. Joka tapauksessa, mitä runouteen tulee, tuosta teoksesta löytyy esimerkiksi jopa haiku ja tanka. Toinen kokoelmani Karhun kehto on lähinnä todiste siitä, että sittemmin kykenin kirjoittamaan jotain luovaa myös suomeksi. Gripenbergin tyyli tuntui ensi alkuun nimenomaan tällaisena modernin runouden uhrina hiukan raskassoutuiselta, kunnes hänen kielellisen neroutensa alkoi avautumaan, ja nykymaailman valossa juuri tämä runollinen ja kielellinen nerous on erittäin raikas vaihtoehto verrattuna kaikkeen siihen, mitä modernilla maailmalla on tarjottavana.

Entä sitten kun Ruusujen kaupunki on luettu, onko käännöstyölle tulossa jatkoa, ja mitä muuta sillä välillä voi suositella luettavaksi?

– Tällä hetkellä olen jo raakasuomentanut Gripenbergin vapaussodan jälkeiseen aikaan liittyvän Efter striden -runoteoksen yhdessä valittujen osioiden kanssa hänen tätä aikaa kuvaavista muistelmistaan. Etenkin muistelmien kääntäminen on ollut hauskaa puuhaa, ja niistä on myös muodostunut kuva siitä kuinka Gripenberg on aika hellyttävä, suuritunteinen ja sympaattinen hehkuttaja, joka piti esimerkiksi ystävyyttä ja elämän yksinkertaisia hyviä hetkiä suuressa arvossa – mikä tuohon aikaan ei ollut itsestäänselvyys, sillä hän menetti paljon ystäviään vapaussodassa. Edessä on kuitenkin vielä aika paljon tekstin työstämistä, kertoo Svartálfaheimr.

– Runouden päivänä luin runoilijoiden kuningasta Catullusta. Jukka Kemppinen on tehnyt oivia suomennoksia. Muutoin eräs suosikkini on Eino Leinon Simo Hurtta. Muutenkin 1900-luvun alkupuolen Suomesta löytyy todella paljon todella upeaa runoutta.

HS: Kiira Korven runokirjan arvostelu

2 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
John Quiman

Ennen oli svenska talande bättre folk, nyt on English speaking better people. Näin käy, kun ei ymmärretä omaa arvoa. Sitten laitetaan kahvilankin nimeksi jokin englanninkielinen sana, jonka uskotaan luovan mielikuvan, jota asiakkaat arvostavat. Olemmeko oppineet ajattelemaan, että suomalaisuus on vaan niin junttia? Emmekö ole vieläkään tajunneet, että sellainen väittämä on alistajien hokema, johon olemme alkaneet uskoa?

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman
Ilkka

On siinä kieltämättä myöskin suuruudenhulluutta, jos yhden miehen työpaikan täyttävä nakkikioski laittaa nimekseen New York Avenue Hamburger’s. Aikoinaan tätä lähinnä englanninkielisellä sanastolla pelaamista perusteltiin sillä, että yrityksellä on ulkolaisia sidoksia, tai että asiakkaat koostuvat niin suurelta osin englanninkielisestä ryhmästä. Jos lihapiirakat tulevat H&K:n tukusta, ja nakit Atrialta, niin sanoisin ettei se ole järin suuri sidos ulkolaisuuteen. Jos jossain oli vivahde ulkolaisuutta, se liittyi Turun sinappiin mikä valmistettiin Puolassa vaikka tuubissa luki made in Finland.. ja mitäs herralle laitetaan ? No alkuun kilo sinappii ja vähä nakkii siihen paperinkulmaan, kiitti. Laitetaanko pakettiin, ei mä syän sen heti…Ai nii, meinas unohtuu, laita siihen myäskin kurkkusalaattii, danke.

Uusimmat uutiset