Eurooppa Maahanmuutto Rikos Uutiset

Viisi ruotsalaispoliisia joutuu maksamaan korvauksia heitä pahoinpidelleelle syyrialaiselle

Kuva: Pixabay / CC0.

Poliisit joutuvat maksamaan pahoinpitelijänsä oikeudenkäyntikulut.

Oikeus määräsi 5 ruotsalaispoliisia maksamaan korvauksia syyrialaiselle maahanmuuttajalle, joka pahoinpiteli heitä vuonna 2022 järjestetyssä Koraanin polttamismielenosoituksessa.

Kyseiset poliisit olivat vahingoittuneet rotumuukalaisten heittämistä kivistä suojellessaan Rasmus Paludanin Koraanin polttamismielenosoitusta keväällä 2022. Yksi heistä oli saanut vakavan aivotärähdyksen ja hänen vammojensa paranemisen ennustetaan kestävän vuosia.

Tapauksen oikeudenkäynnissä 45-vuotias syyrialainen päätekijä oli tuomittu rikosoikeudessa 2 vuoden ja 7 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Tuomari oli tosin tullut siihen tulokseen, että miehen teko oli rikos valtiota vastaan yksittäisten poliisien sijaan ja näin ollen heillä ei olisi oikeutta korvauksiin. Poliisit peruivat tämän myötä korvausvaatimuksensa mutta kanteensa peruvat luokitellaan oikeuden hävinneiksi, joten heidät määrättiin maksamaan syyrialaiselle 12 650 kruunun oikeudenkäyntikulut.

”Jokin tuntuu menneen pahasti pieleen oikeusjärjestelmässä. Olimme siellä tekemässä työtämme ja me olemme ne, jotka pakotetaan maksamaan ihmisille, jotka halusivat meidän kuolevan,” yksi kanteen nostaneista poliiseista kommentoi. He kaikki aikovat valittaa tuomiosta.

Lähde: Remix News

4 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
n/a

Oikeusvaltio

Toni Lajos

Tämä ( kin ) osoittaa kuinka persillään asiat ovat, niin meillä kuin muuallakin.

Marko Kristian

Niin eihän se syyrian rauhanlähettiläs ilman niitä poliiseita olisi heittänyt kiveä joka kimposi poliisiautosta syyrialaisen nuppiin.
https://www.youtube.com/watch?v=F41ZQrDTGO8

S. “seant” A