Kotimaa Maahanmuutto Politiikka

PS: Ei laittomien siirtolaisten laillistamiselle: ”Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta?”

Sisäministeriö on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan valmistellut lakiesitystä, jossa laittomasti maassa oleville jopa 3000 henkilölle jaettaisiin oleskelulupa. He ovat alun perin turvapaikanhakijoina Suomeen tulleita henkilöitä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta eivät ole suostuneet poistumaan maasta ja hallitus on ollut kyvytön heitä poistamaan.

– Perussuomalaisten linja on, että heidät pitäisi karkottaa, mutta mitä tekee hallitus?

– Te kaavailette heille oleskelulupia sisäministeriössä. Ihmisille, jotka ovat saaneet jo useita kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, ihmisille, joilla ei ole mitään perustetta olla maassamme. Tällä tavoin te romutatte koko turvapaikkajärjestelmän, ja viimeisetkin rajoitteet hallita Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa, kansanedustaja Jenna Simula hämmästeli.

Koko maailma tervetullut?

Simula huomautti, että mikäli oleskeluluvan saa lopulta ilman perusteita, hallitus toivottaa koko maailman elintasosiirtolaiset tervetulleiksi.

– Miten te voitte antaa edes valmistella jotain näin edesvastuutonta? Simula kysyi.

Asia kuuluu sisäministeri Krista Mikkoselle (vihr), mutta hän myöhästyi kyselytunnilta. Näin ollen pääministerin sijainen Annika Saarikko (kesk) vastasi kysymykseen todeten, että hallitus ei ole hyväksynyt esitystä, joka vahvistaisi laittomasti maassa olevien asemaa eikä sellaista ole esitelty.

Keskustan linja poukkoilee

– Kyllä tässä niin näyttää jälleen käyvän, että ensin vähän selvitellään ja pian onkin jo laki voimassa, sanoi ministeri Saarikko Mitä tahansa, Simula epäili.

Simula muistutti, että Keskusta vaati vielä hetki sitten jalkapantoja laittomasti maassa oleskeleville. Suunnitelmat tuntuvat unohtuneen ja pakolaiskiintiökin nousee roimasti.

– Jos hallitus olisi aiemmin antanut selkeän viestin, että näin päättömän esityksen valmistelu voidaan lopettaa ministeriössä, voisivat virkamiehet keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten etsimään ratkaisuja, millä laittomasti maassa oleskelevat henkilöt saadaan maasta ulos!

Jää nähtäväksi

– Arvoisa ministeri Saarikko, onko tämä nyt todellakin koko hallituksen linja, ja annatteko sen edetä? Simula jatkoi.

Ministeri Saarikon mukaan hallitus ei ole tällaista esitystä antamassa. Tämä jää nähtäväksi.

Mistä laittomasti maassa olevat saavat rahansa?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää hallituksen vastauksia ristiriitaisina. Kun perussuomalaiset ovat puhuneet laittomasti maassa olevista, hallituksesta on vastattu, että heitä on hyvin vähän ja he käyttävät varsin vähän yhteiskunnan palveluita. Nyt sisäministeriön selvityksessä puhutaan kuitenkin jopa 3000 laittomasta siirtolaisesta.

– Millä nämä ihmiset ovat viime vuodet eläneet, missä he asuvat, millaisia tukia ja palveluita he saavat ja paljonko se maksaa suomalaiselle veronmaksajalle? Purra kysyi.

Ministeri Saarikko ei vastannut näihin kysymyksiin, vaan jatkoi sen korostamista, että valmistelussa on kyse vain virkamiestyöstä, jolla pyritään estämään varjoyhteiskuntien synty, eikä hallituksen hyväksymästä esityksestä.

24 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Lieväasteinen

Taas kymmenen prossan puolue pomottaa muuta 90 %. Tässä maassa on Stubbin matematiikkaan perustuva demokratia.

Kokoomuksen Kauma kirjoitti asiasta blogin. Voi lukea, mitä kieltä vihreiden kommentoijat käyttävät, miten henkilöihin käyvät, leimakirves heiluu. Aivan röyhkeä, hävytön, ylimielinen, aggressiivinen voittajan käytös. Kaumaakin haukutaan rasistiksi. Tyypit ovat satavarmoja, että koko systeemi ja juristiarmeija ovat takana.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pia-kauma/ei-oleskelulupa-automaattia-luvatta-maassa-oleville-turvapaikanhakijoille/

vesku

Toivoisin pientä keskustelua,,,Aiheesta,, Mainonta Suomen Television KANAVILLA,,,,On muuttunut lyhyessä ajassa valtavasti,,,,mainokset täynnä, jopa JOULU-RUOKA Mainoksissa,,,muriaaneja sekä trasselipäitä,,,,tuntuu joskus kuin en eläisi KOTO-SUOMESSAMME,,,,

Ilkka Forsten

Tip- tap – tip – tap -tipe -tipe – tip – tap – tip – tip – tap… Palmun alle veitikkaiset rientää, veitikkaiset, syövät khattia ja juovat lientä, juovat lientä,kaiken maksaa koko suomen väki tip – tip – tap..

Jussi
Tupauuno

Purra kysyi myös, miten joulupukki pystyy jakamaan kaikki lahjat, kun bensiini on niin kallista ja joulupukin reki ei ole vaihdettu sähkörekeen? Saarikko vastasi, että joulupukin rekihän lentää??? Olisin odottanut vastausta, että joulupukki voi painua sosiaaliluukulle kerjäämään avustusta ongelmaan. Joulupukkihan toimii myös globaalisti, mutta sehän ei ole mikään ongelma, koska me voimme maksaa kaikkien maailman elintasosurffareiden kustannukset niin miksei sitten joulupukin lahjat ja matkakulut koko maailmalle.

Ilkka Forsten

Mutta onko pukilla voimassa oleva koronapassi,jos ei ole pääseekö hän siitä huolimatta tapaamaan miljoonia ihmisiä. Olen syvästi huolestunut ?

Kyllä Saariko on tyhmä

Vasemmistolla lentää lehmätkin. Ja lentävät porot on jenkeissä ei Suomessa.

Jane T.k

Jee! Persuilla taas sauma kerätä irtopisteitä ja putkinäköisten poliittisten tylsimysten ääniä.
Suomi uppoaa siinä missä ennenkin ja globalistit keräävät potin kun persut keräävät murusia suurherrojen systeemisen pöydän alla.

Kata

Jane käy nyt kötälleen sen Tarsanin viereen ja leppää kunnolla,sulla on stressiä. 😀

Jane T.k

Karalla taisi kipeytyä paikka. Sinun kannattaa muuten ostaa kielikaavin. Se poistaa epätoivotun värinkin.

Kata

😀 Vai että Karalla…no tais se Janellekin Tarsan kalahtaa ja kielikaavin mukana hahhahahaahaaa!
Voi elämän kevät…. 😀

Sami

Etkö huomaa tekopyhyyttäsi? Ensin käyt henkilöön ja kun niität juuri mitä kylvit niin jäljelle jää sama mistä aloitit. Sisällötön uliseminen ja naljailu.

Kata

Voi Sami Sami…Jane ei siis naljaillut…just.
Tuo ”käyt ensin henkilöön” kuulostaa niin vasureiden uhriutumiselta,niin tuttua niin tuttua…oivoi.

Lieväasteinen

Tarzan, Jane, Tarzan, Jane… Ano, Riikka, Ano, Riikka.

Sepeteus

Mieluiten VKK!

Ilkka Manttari

VKK ajaa nyt ohi. On rehellisyyttä. Persut olisivat voineet kaataa euroopan tukipaketin mutta näin eivät tehneet, siinsi silmissä hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa. Herra varjele. (Noin vain sanontana).

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Galina Manttari
Tuumailija

Olisivat voineet tehdä monta muutakin asiaa, mitä ”puolustavat” kovaan ääneen täysistunnoissa ja kyselytunneilla. Olisivat voineet pöytäyttää tuon tukipaketin, sitä ennen olisivat voineet tehdä rikosilmoituksen Marinin toimesta antaa suomen päätäntävalta toisen valtion edustajalle (löfven), olisivat voineet torpata eriävällä lausekkeella hoitajien koronapakon (heiltä istuu 3 perustuslakjvaliokunnassa) yms.
Kukaan heitä ei tehnyt mitään, ei edes kulmakarva liikahtanut asioiden hyväksi, joihin he olisivat voineet vaikuttaa ratkaisevasti, jos ei muuta niin viivyttää ja mahdollisesti sekoittaa vasemmiston pelimerkit.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Tuumailija
Ilkka Forsten

Edesmenneeltä jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth:a kysyttiin jossain tilaisuudessa, pitääkö paikkansa että maassanne on noin 100 000 Venäläistä ? Kyllä vastasi kenraali, ja sai jatkokysymyksen, mihin olette saaneet heidät sijoitettua ? Noin kaksi metriä mullan alle pitkin itärajaa, vastasi kenraali.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Ilkka Forsten
X

: D

Tyrsky

Armeija hoi! Tuolta tulee taas noita turvepaikan hakijoita.

Tuumailija

Hyvin osuu Tynkkynen vyön alle: https://www.youtube.com/watch?v=d7PHxXaKj1w

Ilkka Manttari

Kyllä tuo keskustan linja suuresti ihmetyttää. Ei siitä kukaan ota selvää, sitä kun ei ole. Toivottavasti tippuu alle tuon kymppikerhon ja toivottavasti lisääntyvätkin heikommin kuin nuo todelliset ”kymppikerholaiset”. 😊

Tehdäänkehitysmaayhdessä

On se vaan kumma jos joku ”turvenuija” noita äänestää. Haluavat tuhota myös maanviljelyn . Muusta puhumattakaan.

Ilkka Forsten

Nykyiset kepun äänestäjät ei ole enää niitä Hankkijan lippalakki päässä zetorin kopissa istuvia punaniskoja. Ne on kaupunkilaisia joilla on avomaan kurkkuja parvekkeella itämässä. Ainoa mikä niitä yhdistää maaseutuun, on tarve puhua pas***aa että lannoitus sujuu EU direktiivin vatimalla tavalla, eikä synny hulevesien mukana jäämiä itämereen.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Ilkka Forsten