Eurooppa Kotimaa Politiikka

Merivoimat harjoitteli sukellusveneentorjuntaa ruotsalaisen sukellusveneen kanssa

Ruotsalaiset sukellusveneet HMS Uppland ja HMS Västergötland. Kuva: Wikimedia Commons.

Suomen ja Ruotsin merivoimat toteuttivat tällä viikolla yhteisen sukellusveneentorjuntaharjoituksen Suomenlahdella. Harjoitukseen osallistuivat Hamina-luokan ohjusveneet Hamina ja Tornio, monitoimialus Louhi sekä Rajavartiolaitoksen partiovene. Ruotsista harjoitukseen osallistui Gotland-luokan sukellusvene HSWMS Uppland, kerrotaan Merivoimien julkaisemassa tiedotteessa.

 

Sukellusveneentorjuntaa harjoiteltiin Ruotsin ja Suomen välisen FISE-yhteistyön CBT (Cross Border training) -harjoituksessa, joka palvelee kansainvälisen yhteensopivuuden kehittämistä, sukellusveneentorjuntakyvyn harjoittelua sekä kehittää henkilöstön osaamista.

”Harjoitus on osa tiivistä yhteistoimintaa Ruotsin kanssa. Kansainväliseen harjoitustoimintaan osallistuminen on tärkeää, sillä se osoittaa, ylläpitää ja kehittää meidän kansallista puolustustamme”, kertoo harjoituksen johtaja, komentaja Toni Joutsia.

Puolustusselonteon (2021) mukaan Suomelle erityisen tärkeitä ovat sellaiset kansainväliset harjoitukset, joita ei voida tai joita ei ole tarkoituksenmukaista järjestää itse, sekä harjoitukset, jotka sisältävät Suomelta puuttuvia suorituskykyjä.

”Sukellusveneentorjunnan lisäksi tällä viikolla harjoitellaan isäntämaatuen antamista, kun HSWMS Uppland kiinnittyi monitoimialus Louhen kylkeen huoltoa ja täydennyksiä varten Hangossa tänä aamuna”, Joutsia lisää.

Harjoitukseen osallistuvat Hamina-luokan ohjusveneet ovat läpikäyneet peruskorjauksen, joka on parantanut erityisesti alusten vedenalaisen sodankäynnin kykyä mm. torpedoiden ja syvyytettävän kaikuluotainjärjestelmän (VDS – Variable Depth Sonar) avulla, mutta myös ilmatorjunta- sekä pintatorjuntakyvyillä.

 

Merivoimat

15 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Rudi

Suomalaiset olivat 80-luvulla näkyvästi kartalla pienoissukellusveneiden valmistajana ja siitä olisi Rauma-Repolan silloisen pääjohtaja Matomäen mukaan saattanut tulla todella iso bisnes, mutta CIA torppasi bisneksen kun Neuvostoliitolle myytiin kaksi sellaista tutkimussukellusveneiksi. Todellisuus syystä taitaa olla asiassa kuitenkin varsin toinen. Asian tekee humoristiseksi se että maa jolta on kielletty pitää sotilaskäytössä sukellusveneitä, rakentaa pienoissukellusveneitä jotka ovat teknisesti niin erinomaisia että se aiheuttaa suurvallalle aiheen painostaa maata lopettamaan niiden valmistuksen. Ystävämme USA katsoi näin tarpeelliseksi toimia. Myöhemmin iso operaatio suoritettiin matkapuhelimiemme tiimoilta, saman ystävän tekemänä.

Aika Paha

Mikä harjoitus se sellainen on jossa ennalta tiedetään sijainti 🤣

Mä menen tuonne ja sä sitten kaikuluotaat mua.

Omg

Bling Bling

Suomi voisi voisi lahjoittaa vanhoja Volvoja harjoitusmaaleiksi sukellusveneiden metsästykseen alati syvenevän puolustusyhteistyömme merkeissä.

juha II

Ja kaikki olivat iloisia siitä, että saivat sukellusveneen pohjaan!!!

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Hienoa . Upeaa . Me voitetaan tämäkin sota. Kuten pääministerimme sanoi aikaisemmastakin sodasta. Ja nääkin on varmaan huijausta ;https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/df50996f-715e-47d9-a070-fcfa642a841d kertasingolla varmaan putoaa. Nyt kommentoimaan( snif , piikkilampaat ja vekkuli).

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Vastaan itselleni netistä lainatulla viisaudella; ”Oikeata isänmaallisuutta on välttää sota kaikin keinoin, ja rakentaa oma maa ja kansa vahvaksi. Sitä ei juurikaan ole viime vuosikymmeninä näkynyt.”

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Ja koska lainaamaan ruvettiin , niin antaa mennä ; Risto Ryti ; ” Kansani pelastumiseen ja onnelliseen tulevaisuuteen en hetkeksikään ole menettänyt uskoani.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi.”

Piikkilampaat

Siinä sitä putinisti jauhoi taas ”parastaan”.
Luuletko että ole mitään tuosta mitä kirjoitit, sain kyllä nauraa.
Onneksesi et ollut olemassa kun ryssä hyökkäsi Suomeen, sinut olisi teloitettu punikkina.
Tuota et tule välttämään myöskään nykyaikana.
Sinä nimittäin jauhat ihan samaa kun jauhoi punikit aikoinaan neuvostoliitosta.
Sinä se kuulut Suomen pahimpiin vihollisiin.

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Mistä johtuu ,että lähipiirini pitää minua ybernatsina ja kirjoitusvammaiset botit/idiootit punikkina? Esim ; ” Luuletko että ole mitään tuosta mitä kirjoitit, sain kyllä nauraa.” Valitan, aseenkätkentään osallistuneen suojeluskunnan jälkeläisenä en ymmärrä mitä sinä suomen kieltä taitamattomana tarkoitat? Kiristääkö pieni lakki päätäsi?

Tehdäänkehitysmaayhdessä

En toki ollut silloin olemassa . Äitini syntyi 1.12.1939 Kuolemanjärvellä. Ja samantien ”evakkorekeen” ja Varsinais-Suomeen missä ryssäksi pilkattiin koko nuoruuden . Koko sukuni on ”rajan” takaa. Tuollaiset tuuleen huutelijat , kuten sinä ovat täysin.. jätän kohteliaisuuttani sanomatta.

Horace Smith

Venäjän armeijaa on nöyryytetty niin ankarasti, ettei sillä taida enää olla keinoa päteä, kuin ydinase. Putler on hullu, mutta ei tyhmä. Tuhovoimalla leveily kertoo vain totaalisesta kusipäisyydestä. Megatonneja löytyy muiltakin valtioilta.

Känkkä

Ensi kerralla harjoituksesta tehdään vaikeampi ja sukellusvene sukeltaa:)

Kata

😀

Tuumailija

Miten ruotsalainen sukellusvene upotetaan?
Sukeltaja koputtaa kohteliaasti luukkuun.

Viimeksi muokattu 2 vuotta sitten by Tuumailija
finne igen

Ruotsalaisten kyky löytää joitakin vuosia siten merialueellaan liikkuneen epämääräisen aluksen osoitti hyvin heidän suunnattoman taitonsa käydä sotaa. Kuuluisat norjalaiset ”vikingit” eli naislauma Norjan kalleimman ja uusimman sota-aluksen komentosillalla antoi ilmeisesti komentoja laivaväylällä amerikkalaisen meriupseerin ohjeiden mukaan ja onnistuivat upottamaan Helge Inglstad aluksen. Tutkinta ei ole paljastanut vieläkään tosiasioita amerikkalaisen ihonväristä, sukupuolesta ja mahdollisesta ”kalun” pituudesta, joten voimme vain arvuutella kuinka tasokasta tämä Nato-laivasto pohjoisessa todellisuudessa on! Koputtamalla luukkuun saadaan jälleen yksi paatti pohjaan!
finne igen.