Suomi keskeyttää kahdenvälisen kehitysyhteistyön maaohjelman Somalian kanssa, tiedottaa ulkoministeriö. Ministeriön mukaan maaohjelma keskeytetään, sillä...
Kategoria - Politiikka
Itsenäisyyspäivä ja siihen liittyvät kulkueet lähestyvät. Tapahtumat ovat jo viimeiset kymmenen vuotta olleet vuoden kohokohta kansallismielisille. Viime...
Oli alun alkaen selvää, että syypää Otsolan tuhopolttoon löytyy äärivasemmalta. Nyt Helsingissä toimiva anarkistiryhmäkin toteaa, että ”kaikkien merkkien...
Otsola on toiminut keskuksena, jossa tarjotaan vapaata tilaa niille, joiden sanan- ja toiminnanvapaus ei toteudu Suomessa. Otsolan toiminta ei ole häirinnyt...
Opettaja esitti itsetehdyn pornovideon Aalto-yliopiston kurssilla, kertoo Yle. Koneen säätiö on myöntänyt apurahaa kyseiselle online-seksityö-projektille...
Isänpäivän ja maanantain välisenä yönä Hyvinkäällä tehtiin tuhopolttoisku kansallismielisten aktiivien pyörittämään Kulttuurikeskus Otsolaan. Vain noin neljä...
Noin neljä viikkoa sitten äärivasemmistolaisen yhdistyksen anonyymi taustaväki maalitti Otsolan vuokranantajaa. Viime yönä Otsolaan on kohdistunut...
Sinimusta lukupiiri 2 järjestetään Helsingin keskuskirjasto Oodissa 6.12.2024 kello 12:30. Kansallismielisen liikkeen strategia-kirjan pääset tilaamaan täältä:...
Britannian vasemmistolainen Guardian-sanomalehti on muistuttanut henkilökuntaansa verkossa olevista terapiatyökaluista ja mielenterveyspalveluista, joita on...
Aikaisemmista vuosista poiketen tämän vuoden itsenäisyyspäivän vastaanotolle ei ole kutsuttu yhtäkään sotiemme veteraania tai lottaa. Perinteisestihän he ovat...
Jaksossa kuullaan Sinimustan Liikkeen puheenjohtaja Tuukka Kurun esitelmä lokakuun lopussa pidetyltä syysleiriltä: ”Miksi haluamme olla puolue?”...
Venäjän valtion omistamien kiinteistöjen ja huoneistojen takavarikoimisella ei ole mitään vaikutusta niiden käyttöön. Takavarikointi turvaamistoimena...
Suomen hallituksen teettämässä selvityksessä ehdotetaan, että naiset, jotka hankkivat ensimmäisen lapsensa ennen 30 ikävuottaan, saisivat 30 000 euron...
Venäjän Karjalassa toimiva Periodika- kustantamo on ilmoittanut keskeyttävänsä suomen- karjalan- ja vepsänkielisten lehtiensä julkaisun toistaiseksi. Ilmoitus...
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi tiistaina 22. lokakuuta aserikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toteuttamista oikeusministeriön...
Keskusrikospoliisi tutkii twiittiä vuodelta 2015. Rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Poliisi oli eilen tiistaina kuulustellut Helsingissä...
Jaksossa Tapio Rantanen ja Aleksi Veikkola keskustelevat fyysisestä hyvinvoinnista. Allekirjoita Sinimustan Liikkeen kannattajakortti osoitteessa:...
Ruotsissa kuusi henkilöä on asetettu syytteeseen siitä, että elokuussa 2024 Skånessa sijaitsevalla sotilaallisella puolustusalueella he ottivat valokuvia...
Energiajätti Fortum yritti viime hallituskaudella ostaa Kemijoki-yhtiön osakkeet valtiolta, kertoo Helsingin Sanomat (HS). Yritys kuitenkin torpattiin valtion...
Suomessa on jo vuosia keskusteltu vesilaitosten omistuksesta ja niiden mahdollisesta yksityistämisestä yrityksille. Pieniä vesiosuuskuntia lukuun ottamatta...