Eurooppa Kulttuuri Monokulttuuri FM Rikos

Kymmenen vuotta vankeutta NS-räppäri Mr. Bondille – Wienin ylempi aluetuomioistuin vahvisti tuomion

Wienin ylempi aluetuomioistuin (OLG) päätti viime keskiviikkona 23. tammikuuta 2023, että NS-räppäri Mr. Bondin tuomio pysyy voimassa. 38-vuotiaan Philip Hasslerin valitus hänen ensimmäisen oikeusasteen tuomiostaan hylättiin.

Philip Hessler, joka tunnetaan paremmin artistinimellä Mr. Bond, tuomittiin maaliskuussa 2022 kymmeneksi vuodeksi vankilaan kansallismielisen rap-musiikin ja Brenton Tarrantin manifestin saksaksi kääntämisen vuoksi.

Maaliskuussa 2022 Wienissä aluetuomioistuimen oikeuskäsittelyä oli paikalla seuraamassa toimittaja ja faktantarkistaja Junes Lokka. Hänen mukaan oikeuskäsittelyssä käytiin läpi syyttäjän toimesta muun muassa ”kieltolain” tarkoituksena olevan nimenomaan Mr. Bondin lyriikkojen kieltäminen. Lokka kävi myös vankilassa haastattelemassa Mr. Bondia.

Mr. Bondia syytettiin ns. kieltolain (Verbotsgesetz) rikkomisesta sen 3 § g-alakohdan mukaisesta kansallissosialismin elvyttämisestä, josta maksimirangaistus lain mukaan on jopa 20 vuotta vankeutta.

Lisäksi toimivaltaisen viranomaisen tiedottaja Leo Levnaic-Iwanski vahvisti viime keskiviikkona APA:n pyynnöstä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätöksellä ”tekijä oli erityisen vaarallinen” ja ”teot olivat erityisen vaarallisia”.

Tuomiota voidaan pitää absurdina, sillä esimerkiksi Suomessa taposta tuomitaan lievempiä vankeusrangaistuksia. Nähtäväksi jää, valittaako Mr. Bondin puolustusasianajaja päätöksestä vielä ylempiin oikeusasteisiin tai viedäänkö tapaus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT) asti.

OLG vahvisti myös vankeusrangaistuksen, jonka alueellinen rikostuomioistuin määräsi Mr. Bondin 35-vuotiaalle Benjamin veljelle. Hänet tuomittiin 4 vuoden vankeusrangaistukseen poliittisia vihollisia listanneen ”judas.watch” -verkkosivuston ylläpitämisen vuoksi.

Kansalainen uutisoi aiheesta sitä mukaa kuin yksityiskohtia tuodaan ilmi.

Lähde: ORF, The Storiest

Lue lisää:

NS-räppäri Mr Bond tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen kieltolain rikkomisesta

Itävaltalainen NS-räppäri Mr. Bond lähetti kirjeen tukijoilleen vankilasta

Itävaltalaista NS-rap -artisti Mr. Bondia vastaan nostettiin kymmeniä syytteitä

8 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Joker

Sananvapautta ei euroopassa ole nykypäivänä muilla
kuin vihreillä ja vihreiden kädellisillä lemmikeillä!

ike

Junes Lokka on fiksu tyyppi. Toimii nyt olevilla mahdollisuuksilla. Toivon kuitenkin että lisäisi näkyvyyttään Tubessa, sieltä aikoinaan löysin hänet. Pieni, jopa itse tehty sensurointi saataisi lisätä ihmisten ymmärrystä. Ei kannata aliarvioida ihmisten kykyä lukea ”rivien välistä”. Valtamedian painajainen.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Galina Manttari
juha II

Niin kauan kuin ÄÄRIKOMMUNISTIT JA ”TAVALLISET” saavat RIEKKUA vapaasti RIKOLLISEN aatteensa kanssa muassaan kaikki MURHAKULTIN symbolit esillä kuin pridessä ikään. EN korviani LOTKAUTA jonkin räppärin kansallisosialistisista sanan käänteistä! Kun samaan aikaan MUSTAT vastaavat ”sosialistisen työn sankarit” jankkaavat pyssyleikeistään ”sorron yössä” setelitukot kädessä ja yllään kultakoruja ym. ”helistimiä” siinä määrin etteivät TAATUSTI taivu ”munimaan kultamunia”. Joita näiden kävelevien El Dorado (-raatojen) ovat meille MYYDYT ne tahot, jotka lakituvissakin ”ajelevat kaksiolla rattailla” kuten kunnon liberaali-kommunistien pitääkin tehdä, olivatpa Pol Potin pääkalloaidat pitkiä kuin pääministerin kokkeli putki.

SUUREKSI onnekseen jälleen KERRAN päin KUOLEMAA menneen ”yhteiskuntakokeiilun” jälkiseuraamukset voivat olla perin TYYTYVÄISIÄ sen suhteen. Ettei heitä TEILANNUT kansallisSOSIALISTINEN Adolf Hitler, jolla on tänään merkkipäivä eli siitä on kulunut 90-vuotta kun tuo ”toimemnmies” nousi valtaan Saksassa MURSKATAKSEEN kommunistit, jotka olisivat toki tehneet kaikki VERITYÖT paljon fiksummin ja kaiken päälle se olisi ollut ”ERI ASIA” ja ”sitä PAREMPAA väkivaltaa”!!!

Eli innokkaimmat voivat tänä päivänä tehdä jotain vielä ROHKEAMPAA kuin vain potkaista naapurin KARHUA ahteriin ja ottaa nessunsa ja niistää kyyneleiset nenänsä alusta loppuun ”Aatun” takia. Ellei sitten ole uhmannut JALOA punaista TOTALITÄRISMIÄ ja kasvattanut ”räkäjarrun”!!! Ja niin paljon on etistystä käynyt, että etellinen onnistuu naisiltakin…

juu

Eroaako toi jotenkin niistä Suomessakin kauhistelluista tuomioista Venäjällä?
Tuskin saa palstatilaa ja kauhistelua Suomessa..

pertsa

Tämä on tyypillistä EU:lle ja kukaan ei halua puhua tästä kun on se viha Putinia kohtaan!

Adolf H.

Kuulostaa kuin russojen toiminalta. Taitaa ollakin ihan basa maa.

Pulteri

Lyriikoista linnaan… Se siitä sananvapaudesta.

Joke

Kun olisikin kymmenen päivää ehdollista ja yhdyskuntapalvelua, vaan kun on kymmenen vuotta linnaa! Kyllä nyt Putin kalpenee kateudesta.