Muu maailma

Syöpäpotilaiden saattokodista mustien kulttuurikeskus

Kuva: News you can use

Esa Paloniemi

Kanadan Black Lives Matter on ostanut Toronton keskustasta aiemmin syöpäpotilaiden saattokotina toimineen rakennuksen kuudella miljoonalla eurolla. Alue ja kaupunki kuuluvat maailman kalleimpiin.

Kauppasumma on Black Lives Matter Global Network-säätiön yksityisiltä ihmisiltä keräämää rahaa sekä Toronton kaupungilta saatua tukea. Kanadan BLM oli kaupungin varoja hakiessaan tarkka, että lahjoitukseen ei liity rakennuksen käyttöä rajoittavia ehtoja, kuten sen avaaminen muillekin kuin mustille.

Noin 930 neliömetrin aiempi saattokoti on remontoitu ja siinä toimii mustille tarkoitettu Wildseed Centre of Art and Activism

Kotisivunsa mukaan Wildseed haluaa ”kasvattaa mustien radikaalia luovuutta” ja sen tiloissa järjestetään aktivistiryhmien kokouksia, taidenäyttelyitä sekä -performansseja ja keskus vuokraa työtiloja mustille yrittäjille. Suunnitelmissa on myös järjestää keskuksen pihapuistikossa häitä.

Toronton BLM on järjestön ensimmäinen kanadalainen osasto, joka omistaa omat toimitilat

Yhdysvalloissa Black Lives Matter- järjestöön liitetyt kiinteistökaupat eivät ole olleet onnistuneita. Eräs perustajajäsenistä osti kiinteistöjä kolmella miljoonalla eurolla, mutta omaan käyttöönsä. Patrisse Khan-Cullors erosi perustamastaan järjestöstä pian sen jälkeen kun tuli ilmi, että hän osti itselleen muun muassa suuren talon Kalifornian Topanga Canyonista noin 1,5 miljoonalla eurolla sekä kolme muuta kiinteistöä.

Lähde: News You Can Use

7 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Ilkka Forsten

Mustien radikaali luovuus on jo nähty, pyörä on vielä keksimättä ja fentanyylikuolema on valkoisten vika. Mutta on tuossa hyväkin puoli. Nyt on helppo käydä polttamassa vastavuoroisesti jotain mustien omaa. Ei ole aina SAAB tai VOLVO joka kytee kadunvarressa.

ike

Kulttuuri on kova sana, etenkin kun sitä tehdään ”valkoisten” rahalla.

Lieväasteinen

Toinen syöpä korvasi toisen.

Kata

Varmaan Patrisse lahjoitti kun sillä on säkkikaupalla gofundme-mania.Miettikääpä tätä kaikkea mitä on tapahtunut viime vuosina…mitä tulee historia kertomaan riippuu siitä missä ollaan noin vuoden sisällä.

Tuumailija

Samaan aikaan jäädytetään Convoy keräystilejä, jotka on tarkoitettu saattueeseen osallistuvien Pa-, ruoka- ja majoituskuluihin.

Kata

Näin on,todellakin kaksoisstandardit…etovaa.

Hekku

Isot onnittelut vaan Torontoon!
Pääsette nauttimaan ihgusta monikulttuurisesta aktivismista; mölinää & kova äänistä musiikkia läpi yön, kulmilla vetelehtivää epämääräistä possea, autogrillejä, katusulkuja, palavia renkaita, tuhottuja muistomerkkejä, jne, jne…