Kotimaa Talous

Yhä useampi työssäkäyvä saa asumistukea

Kuva: Wikimedia Commons

Työssäkäyvien osuus yleisen asumistuen saajista kohosi sen jälkeen, kun ansiotulovähennys otettiin käyttöön. Vähennys on lisännyt osa-aikaisen työnteon kannusteita, mutta siitä päätettiin ilman hintalappua.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) selvitti Kelan rekisteritietojen perusteella ansiotulovähennyksen vaikutusta siihen, kenelle yleinen asumistuki kohdentuu. Ansiotulovähennys otettiin käyttöön vuonna 2015 osana yleisen asumistuen kokonaisuudistusta.

Ansiotulovähennyksen myötä yleisestä asumistuesta on tullut entistä selvemmin työssäkäyvien toimeentulon tuki. Ansiotuloja saaneiden osuus asumistuen saajista nousi 24 prosentista 39 prosenttiin vuosina 2015–2019. Luvuista on poistettu opiskelijat.

Osittain kasvu selittyy sillä, että ansiotulovähennys lisäsi asumistukeen oikeutettujen määrää. Asumistukea saa nyt aiempaa suuremmilla tuloilla.

”VTV:n esimerkkilaskelmien perusteella ansiotulovähennys on myös lisännyt tuensaajien kannusteita työllistyä osa-aikaisesti. Muutos korotti asumistuen tulorajoja ja lisäsi siten tuensaajan käteen jääviä tuloja”, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Ville-Veikko Pulkka kertoo.

Jos asumistuen ehtoja kiristetään, entistä useampi tuensaaja joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

”Toimeentulotuen käyttö vähentää työnteon taloudellista kannustavuutta ja tekee työn vastaanottamisesta byrokraattista”, Pulkka sanoo.

Sosiaaliturvaa uudistettaessa tulisikin Pulkan mukaan linjata, missä määrin ansiotuloja saavien toimeentuloa tuetaan asumistuella ja missä määrin muilla etuuksilla. Yhtä lailla tulisi kehittää ratkaisuja, jotka vähentäisivät viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi tarkoitetun toimeentulotuen tarvetta asumisen tukemissa. Tällä hetkellä perustoimeentulotuen menoista vajaa puolet kohdentuu asumismenoihin.

Ansiotulovähennyksestä päätettiin ilman hintalappua

Yleisen asumistuen kokonaisuudistus lisäsi valtion menoja huomattavasti enemmän kuin hallituksen esityksessä arvioitiin. Vuosittaiseksi menolisäykseksi arvioitiin 68 miljoonaa euroa. Arviot toteutuneesta menolisäyksestä vaihtelevat kuitenkin 150–259 miljoonan euron välillä vuositasolla. Vuonna 2021 yleisen asumistuen menot olivat yhteensä 1,6 miljardia euroa.

”Hallituksen esityksessä ei käsitelty lainkaan ansiotulovähennyksen menovaikutuksia tai tavoitteita, vaikka vähennys oli merkittävä osa uudistusta. Vaikutusarviot olivat siten puutteelliset”, toteaa VTV:n projektiassistentti Pauliina Hakkarainen.

Ansiotulovähennyksen käyttöönoton lisäksi kokonaisuudistuksessa yksinkertaistettiin asumistuen myöntöperusteita, korotettiin enimmäisvuokria sekä alennettiin tulonsaajien omavastuuosuuksia.

5 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Sanon Silti

Yhä useampi näistä asumistukea saavista on maahanmuuttajia, ainakin PK-seudulla. Alla olevasta persujen ”Lähiöluvut” hakukoneesta kun valitsee asumistuen ja kaupunginosan niin järjestäön maahanmuuttajia on suurempi prosenttiosuus kantaväestöön verrattuna. Ja luku suurenee, kun laittaa täpän ruutuun suuret pakolaismaat.

Yllättäen työnantajista on tullut sosiaalitukien suurimpia väärinkäyttäjiä. Vaaditaan lisää työperäistä maahanmuuttoa, koska maahanmuuttajille voidaan tarjota pätkää, osa-aikaista ym sosiaalituettua työtä. Tätä varten tämä asumistukiuudistuskin on ajettu, vähän kuin taksiuudistus.

https://www.lahioluvut.fi/

John Quiman

Matalapalkka-aloilla työskentelevät nauttivat tukia, joilla paikataan pientä palkkaa. Siis toiset saavat maksaa veroina osan palkasta. Kyllä siitä voi hyvällä syyllä sanoa, että yrittäjät väärinkäyttävät sosiaalitukia. Poliitikot tosin avustavat parhaansa mukaan.

Tukien varaan yhteiskunnan rakentaminen on viimekädessä kansalaisten orjuuttamista poliitikkojen ja virkamiesten mielivallalle.

Ilkka

paljonko Wahlroos saa asumistukea, kun sillä on jo suurimmat maataloustuet koko suomessa ?

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by Ilkka
John Quiman

Tuskin saa asumistukea, kun asuu Ruotsissa, mutta maataloustukia reilusti.

Maataloustukien tarkoitus on tehdä maanviljelystä kannattavaa, jotta maanviljelys säilyisi kotimaassa. Yksi tärkeä syy on huoltovarmuus. Jos tulee ankarat ajat, kuten sota, on kotimaisella ruoan tuotannolla paljon merkitystä. Voi tulla nälkä ilman sitä.

Suurtilallisena Wahlroos taitaa pyörittää maatalouttaan paremmin kattein kuin pienet, mutta maataloustuki on kai samoilla ehdoilla isommillekin.

Pienempiä tiloja ei oikein voi kadehtia, koska niiden kannattavuus on heikkoa. Niiden mahdollisuuksia parantaisi, jos voisivat myydä tuotteitaan suoraan tilalta, siis kaikkia tuotteita. Oma pieni teurastamo ja suora myynti kauppiaille ja kuluttajille tms. olisi paikallaan. Jotkin viinitilat ja sen tapaiset pyörisivät paremmin, jos saisivat myydä juomiaan suoraan tilaltaan ja myös netissä.

John Quiman

Poliitikot ottavat taskustasi rahaa mielin määrin ja sanovat, että verottaminen on oikeus ja veronmaksu on velvollisuus. Sitten he luovat tukisysteemejä ja jakavat osan otetuista rahoista tukina kansalle, ikään kuin hyväntekijät.

Lopulta kansalaiset ovat riippuvaisia tuista, jotka vain kasvavat, eikä kukaan tukia saava uskalla äänestää tukien poistamisen puolesta. Asumistuet kasvattavat asumiskustannuksia, koska vuokria voidaan nostaa tukien ansiosta. Ilman tukia vuokrat olisivat maksukyvyn rajoissa, kuten tukienkin kanssa. Erona on se, että tuet kaivetaan kansan kukkaroista ja ne ulosmitataan vuokramarkkinoilla.

Kansasta tehdään poliitikkojen armosta eläviä tukiorjia.

Poliitikot lupailevat sitä ja tätä, kansa hurraa ilmaisista eduista, mutta kaikessa hiljaisuudessa kustannukset menevät kansan omista kukkaroista.

Hätätilassa on tuki paikallaan, mutta kun tuki tulee vakituiseksi elämän mahdollistajaksi, ollaan pahasti pielessä. Poliitikot eivät välitä siitä, koska tuet ovat heille vallassa pysymisen väline, eikä heidän niitä tarvitse itse maksaa.

Jossain vaiheessa tuet käyvät raskaaksi ja sitten niitä maksetaan velaksi, kun kellään ei ole rohkeutta käyttää järkeä ja lopettaa velaksi eläminen, joka lopulta vie tuhoon koko maan. Eivät poliitikot siitäkään välitä, sillä eivät he joudu siitä vastuuseen. He keksivät uusia tarinoita ja jatkavat samaan järjettömään malliin konkurssissa olevan maan johtamista. He eivät siitä köyhdy, kansa maksaa heidän palkkansa edelleen.

Viimeksi muokattu 1 vuosi sitten by John Quiman