Kotimaa Maahanmuutto Politiikka

Haastattelussa Lahden Paluumuutto-seminaarin puhuja Junes Lokka

Suomen ensimmäinen Paluumuutto-seminaari järjestetään Lahdessa lauantaina 21.3.2026. Junes Lokka kertoo kertoo käsittelevänsä puheessaan miten maahanmuuttojärjestelmä on kehitetty asteittain suomalaisvastaiseksi.

Moikka Junes,
Olet tulossa puhumaan Suomen ensimmäiseen Paluumuutto-seminaarin. Antaisitko lyhyen esittelyn itsestäsi.

-Olen Junes Lokka, suomalainen kansalaisaktivisti ja entinen oululainen kaupunginvaltuutettu (2017–2021). Heräsin maahanmuutto-ongelmaan 2008 vietettyäni vuoden Hollannissa. Takaisin tultuani totesin itselleni, että Suomesta ei saa tulla keskieurooppalaisen näköistä sulatusuunia. Aloitin uran ”maahanmuuttokriittisenä” – kirjoitin blogeja ja aloin ottaa kantaa julkisesti asioihin. Valtamedian uutisia ja narratiiveja oli helppo kumota perehtymällä käräjäoikeuksien päätöksiin ja ns. tarkistamalla faktat. 

2016 perustimme Tuukka Kurun, Kansalaisen silloisen päätoimittajan ja PT-median Paavo Tajukankaan kanssa podcastin nimeltä Monokulttuuri FM. Siitä tuli nopeasti Suomen suosituin, sillä siinä puhutaan avoimesti monikulttuurisuuden haasteista, turvallisuudesta ja suomalaisen yhteiskunnan säilymisestä.

Vuosien varrella olen profiloitunut vahvasti ”maahanmuuttokriittisestä” vaikuttajasta maahanmuuttovastaiseksi. Nykyään asun Vantaalla, jossa maahanmuuttovastaisuus saa paremmin kaikua kuin Oulussa. Paluumuutto on minulle looginen ja reilu ratkaisu moniin näihin ongelmiin.

Miten tärkeänä näen paluumuuton Suomelle ja laajemmin Euroopalle?

-Paluumuutto on äärimmäisen tärkeä – jopa elintärkeä – kysymys sekä Suomelle että koko Euroopalle. Massamaahanmuutto on muuttanut monia maita peruuttamattomasti: kasvaneet turvallisuusongelmat, sosiaalisten palveluiden ylikuormitus, kulttuurinen vieraantuminen ja taloudellinen taakka ovat todellisuutta monessa maassa. Suomessa olemme nähneet saman kehityksen viimeisen 15–20 vuoden aikana. Käykää katsomassa Pariisin ympärillä olevia kaupunkeja – siellä käytännössä koko väestö on jo vaihdettu: lapsista eläkeläisiin näkyy vain ruskeaa massaa ja ranskalainen ihminen on harvinaisuus.

Paluumuuttopolitiikka on ainoa realistinen tie takaisin kansallisvaltioiden ja turvallisten yhteiskuntien pariin. Ilman sitä riskinä on pysyvä muutos, jota monet eivät halua.

Miten käsittelet aihetta omassa puheessani?

-Aloitan kertaamalla lyhyesti omaa historiaani tämän aiheen ympärillä ja miten välttää tiettyjä ansoja tällä polulla (esim. vuoden 2015 vastajihadismi, kosher-oikeisto, jne.) Aion kiinnittää huomiota siihen, miten järjestelmä on kehitetty asteittain suomalaisvastaiseksi. Kaikissa medioissa näkökulma on, että maahanmuutto on olennainen osa yhteiskuntaa samalla kuin ihmisten, edes väkivaltarikollisten poistaminen on täysi mahdottomuus. Kaikki haitallliset ilmiöt esitetään positiivisina tai vähintään normaaleina. Normaali käytös taas aiheuttaa ”kohun” ja sitä kautta mustamaalauskampanjan. Lainsäädäntö on aina kirjoitettu siten, että liike tapahtuu vain yhteen suuntaan ja tuomareilla on aina viimeinen sana.

Puhun myös siitä, miten paluumuuttoa voisi toteuttaa konkreettisesti: taloudelliset kannustimet, hallinnolliset helpotukset, diplomaattinen yhteistyö lähtömaiden kanssa ja tarvittaessa pakolliset keinot. Paluumuutto ei ole mitenkään radikaali ajatus – väestönvaihtajien agenda on.

Mikä on viestisi niille, jotka vielä epäröivät tulla Lahteen 21.3.?

-Jos epäröit, niin juuri siksi sinun pitäisi tulla. Tämä on Suomen ensimmäinen kunnon paluumuutto-seminaari – ei mitään ympäripyöreää höpinää, vaan suoraa puhetta siitä, miten Suomi (ja Eurooppa) voidaan pelastaa nykyiseltä kehityskululta. Paikalla on useita kiinnostavia puhujia, ja tilaisuus antaa mahdollisuuden kuulla faktapohjaisia näkemyksiä, joita valtamedia ei koskaan käsittele rehellisesti.  Tule paikalle avoimin mielin, kuuntele, kyseenalaista ja tee omat johtopäätöksesi. Lahdessa 21.3.2026 puhutaan asioista, joita moni suomalainen ajattelee mutta ei uskalla sanoa ääneen. Älä jää kotiin – tule mukaan rakentamaan parempaa tulevaisuutta Suomelle. PK-seudulta Lahteen pääsee Z-junalla tai pyydä kaverilta kyyti. Nähdään siellä!

Kiitos paljon Junes!

Seminaariin voi ilmoittautua sähköpostitse seminaari@paluumuutto.fi.

Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit