Keskusrikospoliisin esitutkinta Ruotsista johdettuun huumausainekauppaan liittyen on valmistunut.
Keskusrikospoliisi on tutkinut rikollisryhmää, jonka epäillään maahantuoneen huumausaineita Suomeen. Rikollisryhmän toimintaa johdettiin Ruotsista käsin. Valmistuneen esitutkinnan perusteella kolmea miestä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Kaksi miehistä ovat Ruotsin kansalaisia ja kolmas Turkin kansalainen, joka asuu vakituisesti Ruotsissa.
Ryhmän epäillään tuoneen Suomeen huhtikuussa 2025 huumausaine-erän, joka sisälsi 300 kappaletta vajaan kilon painoisia amfetamiinipakkauksia. Keskusrikospoliisin tekemä amfetamiinitakavarikko on noin 258 kiloa. Samassa yhteydessä takavarikoitiin myös noin 700 grammaa kokaiinia ja yli 6000 euroa käteistä rahaa.
– Poliisi otti kiinni vuonna 1968 syntyneen ruotsalaisen miehen ja takavarikoi hänen hallussaan olleen amfetamiinierän. Hänen epäillään säilyttäneen ja levittäneen erää Ruotsista saamiensa ohjeiden mukaisesti, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Rekola Keskusrikospoliisista.
Tutkintavankeudessa olevat vuonna 1985 ja 1998 syntyneet miehet otettiin kiinni elokuussa Ruotsista ja Espanjasta. Tämän jälkeen heidät luovutettiin Suomeen. Kaikki epäillyt ovat olleet tutkintavankeudessa kiinniotoista lähtien.
– Ruotsista käsin johdetut huumausainekokonaisuudet ovat lisääntyneet. Myös huumausaineiden määrät kasvavat, sillä yli 100 kilon takavarikot ovat arkipäiväistyneet. Ruotsalaiset tulevat markkinoille suurella volyymilla ja alhaisilla hinnoilla, Rekola kertoo.
Kokonaisuuden käsittely alkaa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa lokakuun lopussa.