Z‑sukupolven työelämätaitoja kyseenalaistetaan jälleen, kun tutkimus osoittaa nuorten työntekijöiden vanhempien osallistuvan jopa haastatteluihin ja palkkaneuvotteluihin.
Z‑sukupolveen (1995–2010 syntyneet) liitetään jo valmiiksi maine työelämän hankalimpana ikäluokkana: työmotivaatio horjuu, paineensietokyky on heikko ja loukkaantumisherkkyys korkealla. Nyt tuore selvitys paljastaa ilmiön, joka saa rekrytoijat hieraisemaan silmiään – nuoret ilmestyvät työhaastatteluun äiti tai isä mukanaan.
Zetyn noin tuhannelle Z‑sukupolven työntekijälle tekemän kyselyn mukaan 20 prosenttia kertoo, että vanhempi on ollut mukana työhaastattelussa. Näistä 15 prosenttia fyysisesti paikan päällä, loput etäyhteyden kautta. Newsweekin mukaan tämä voi kertoa siitä, että käsitys aikuisuudesta ja ammatillisuudesta on murroksessa, ja työnantajat joutuvat arvioimaan, kykeneekö hakija toimimaan työssä ilman jatkuvaa holhousta.
Vanhemmat mukana jo työnhakuvaiheessa
Haastatteluun osallistuminen ei ole ainoa asia, johon vanhemmat puuttuvat. Kyselyn mukaan 44 prosenttia nuorista kertoo saaneensa vanhemmilta apua CV:n kirjoittamiseen tai muokkaamiseen. Lisäksi joka viides sanoo, että vanhempi on jopa ottanut yhteyttä työnantajaan heidän puolestaan.
Finanssiosaamisen opettaja Alex Beene Tennesseen yliopistosta pitää neuvojen kysymistä sinänsä järkevänä, mutta vain tiettyyn rajaan asti.
”On hyvä hakea kokeneempien neuvoja, mutta liiallinen vanhempien osallistuminen kääntyy lähes aina hakijan tappioksi”, Beene sanoo.
Holhous jatkuu vielä työllistymisen jälkeen
Yllättävää kyllä, vanhempien vaikutus ei lopu edes työsopimuksen allekirjoittamiseen. Lähes 30 prosenttia kertoo, että vanhemmat ovat auttaneet myös palkan tai etujen neuvottelussa.
9i Capital Groupin toimitusjohtaja Kevin Thompson arvioi, että taustalla on kokemattomuus ja epävarmuus työelämän pelisäännöistä. HR‑konsultti Bryan Driscoll varoittaa, että tällainen riippuvuus voi estää nuoria kehittymästä itsenäisiksi työntekijöiksi.
”Jos haluat vaikutusvaltaa työmarkkinoilla, opettele oikeutesi, tunne arvosi ja rakenna voimaa yhdessä kollegoidesi kanssa. Se vie sinua paljon pidemmälle kuin se, että äiti istuu vieressä haastattelussa”, Driscoll toteaa.
Powers Financial Groupin perustaja Drew Powers huomauttaa, että työnantajat näkevät vanhempien suoran osallistumisen punaisena varoitusmerkkinä – etenkin jos vanhempi osallistuu haastatteluun tai neuvotteluihin hakijan puolesta.




Jos olisin työnantaja niin käännyttäisin ovelta takaisin sellaiset hakijat jotka ei ole napanuoraa saanut katkaistua.