Kotimaa Rikos Ympäristö ja luonto

Useita tyhjillään olevia kiinteistöjä vahingoitettu – ilmiö huolestuttaa poliisia

Autiotalo. Kuva: Poliisi.

Poliisi on huolissaan ilmiöstä, missä nuoret ja lapset seikkailevat, viettävät aikaa ja tekevät vahinkoa ja ilkivaltaa autiotaloissa sekä tyhjillään olevissa kiinteistöissä. 

– Tietoomme on tullut, että sosiaalisesta mediasta löytyy ihan erillinen sivusto, johon on listattu autioita tai hylättyjä kohteita. Etenkin Tik Tokissa on myös jaettu videoita nuorten kikkailuista kyseisissä kohteissa, kertoo vanhempi konstaapeli Hanna-Liisa Hartikainen poliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnosta.

Muun muassa Vantaan Viertolassa sijaitseva Raatikon kiinteistö on ollut tyhjillään jo pitkään ja kohteesta on tehty useita ilmoituksia hätäkeskukseen. Samoin Vantaan Rekolassa sijaitsevasta vanhasta, pitkään tyhjillään olleesta omakotitalosta, Korson keskustasta tyhjillään olevasta päiväkodista sekä Tammistossa sijaitsevasta käytöstä poistetusta Plantagenin kiinteistöstä on tullut poliisille useita häiriöilmoituksia. Nuoret tunkeutuvat kiinteistöjen sisätiloihin ja tekevät kohteissa vahinkoa ja ilkivaltaa rikkomalla ikkunoita ja kiinteistön muita rakenteita. 

– Huolestuttavaa on myös se, että nuoriso on ilmoitusten mukaan kiivennyt myös rakennusten katoille. Olemme puhuttaneet useita nuoria ilmiöön liittyen. Nuoret ovat kertoneet syyksi, että haluavat päästä kiinteistöihin sisälle. Ilmiö huolestuttaa poliisin lisäksi myös alueiden naapurustoa, Hartikainen jatkaa.

Samankaltaisista vahingonteoista on ilmoitettu poliisille eri puolilta poliisilaitoksen aluetta. 

Poliisi kehottaa vanhempia keskustelemaan lasten ja nuorten kanssa tähän ilmiöön liittyvistä riskeistä ja vaaroista.

Tilaa
Ilmoita
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Toni Lajos

Muutamalla kympillä mahdollista hankkia valvonta- hälytysjärjestelmiä, kiinteistöjen omistajan syytä hankkia ne, jolloin viikarit ainakin korvausvastuuseen, vanhemille lasku.