Alakulttuuri Maahanmuutto Muu maailma Rikos

Video: Joukkotappelu yhdysvaltalaisristeilyllä paahdetun kanan takia

Kuva: Wikimedia Commons / CC BY-SA 2.0 / FotoosVanRobin from Netherlands

Tappeluun osallistuneet edustavat juuri sitä etnistä ryhmää mikä tulee tapauksesta heti mieleen.

Yhdysvaltalaisella Carnival Cruise Linesin risteilyllä nähtiin joukkotappelu useamman henkilön välillä, jonka kerrotaan liittyneen jotenkin noutopöydässä tarjolla olleisiin kanansormiin.

Tapauksesta julkaistulla videolla näkyy lauma mustia miehiä ja naisia riehumassa ja huitomassa toisiaan silmittömästi noin kello kahden aikaan aamuyöstä, laivan ollessaan matkalla takaisin lähtösatamaansa Miamissa.

Eräässä vaiheessa videota, sen kuvannut sisällöntuottaja, Mike Terra, kääntää kameran itseään kohti ja sanoo ”Kanansormien takia, ihan hullua.”

Vaikka Terra itse sanoikin videolla tappelun johtuneen kanansormista, hän myöhemmin väitti kommentoijillensa, että kyseessä oli ”yksittäistapaus” ja että tappelu johtui ”muustakin” kuin ruoasta. Ilmeisesti kommentoijat olivat huomauttaneet stereotypiasta, jonka mukaan mustat ovat hulluna paahdettuun kanaan, ja hän koki asian kiusalliseksi.

Lähde: New York Post

Lue lisää aiheesta:
Tilaa
Ilmoita
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Marko Kristian

Niin sitä kun puuttuu se impulssikontrolli niin kaikki asiat johtaa väkivaltaan.

Uusimmat uutiset