Valtiovarainministeriö ennustepoikkeamaraportin mukaan vuoden 2024 talouskehitys jäi useilla osa-alueilla ennustetusta. Raportissa arvioidaan syksyllä 2023 laaditun talousennusteen osuvuutta ja tarkastellaan, missä määrin odotukset vastasivat toteutunutta kehitystä.
Syksyn 2023 ennusteessa talouden odotettiin elpyvän vuonna 2024, kun inflaation hidastuminen ja korkojen nousun päättyminen parantaisivat kotitalouksien ostovoimaa ja lisäisivät kulutusta. Bruttokansantuotteen (bkt) ennustettiin kasvavan 1,2 prosenttia, mutta muutos jäi -0,1 prosenttiin.
Ennustepoikkeama oli samansuuntainen kaikilla talouden osa-alueilla, erityisesti yksityiset investoinnit vähenivät odotettua enemmän.
Työllisyys ja kulutus kehittyivät heikommin
Työllisyys väheni vuonna 2024 keskimäärin prosentin verran, vaikka ennuste odotti työllisyyteen pientä kasvua.
Yksityinen kulutus pysyi lähes ennallaan, vaikka reaalitulojen kasvu olisi mahdollistanut kulutuksen kasvun. Kotitalouksien varovaisuus ja säästämisen lisääntyminen vaikuttivat kulutuksen vähäisyyteen.
Inflaatio hidastui odotettua enemmän
Hinnat nousivat vuonna 2024 ennustettua hitaammin. Kuluttajahinnat nousivat 1,6 prosenttia, kun ennuste oli 2,2 prosenttia. Inflaation hidastuminen oli laaja-alaista ja johtui muun muassa energian hintojen laskusta ja heikosta kysynnästä.
Julkisen talouden alijäämä kasvoi
Julkisyhteisöjen alijäämä oli vuonna 2024 ennakkotietojen mukaan 4,4 prosenttia suhteessa bkt:hen, kun ennuste oli 3,2 prosenttia. Myös julkisyhteisöjen velkasuhde nousi 82,1 prosenttiin, mikä oli 5,3 prosenttiyksikköä ennustettua enemmän.
Valtiovarainministeriö