Kotimaa Rikos

Poliisi epäilee alaikäistä henkilöä seksuaalisista ahdisteluista julkisilla paikoilla

Kuvituskuva. Kuva: Kuvakaappaus/Youtube.

Helsingin poliisille on ilmoitettu 11 tapauksesta, joissa nuoren henkilön epäillään ahdistelleen seksuaalisesti asianomistajia. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet pääosin Haagassa ja sen lähialueilla.

Tutkittavat tapaukset sijoittuvat maaliskuun ja kesäkuun 2025 väliseen aikaan. Tapahtumapaikkoina on ollut muun muassa Keskuspuisto, Aino Ackten puisto ja Riistavuorenpuisto.

Useissa tapauksissa epäilty on liikkunut sähköpotkulaudalla ja lähestynyt asianomistajia takaapäin. Epäilty on kourinut tai kosketellut naisia lähinnä takapuolesta, ja osassa tapauksista hän on pitänyt asianomistajia kiinni. 

– Epäilty ei osannut antaa kuulusteluissa selitystä sille, miksi hän on toiminut näin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Niki Västinsalo.

Poliisi tutkii tapauksia rikosnimikkeillä seksuaalinen kajoaminen ja seksuaalinen ahdistelu. Epäillyn jäljille päästiin poliisin omien esitutkintatoimenpiteiden avulla.

Helsingin poliisille voi ilmoittaa mahdollisista teonkuvaukseen sopivista tapauksista viimeisen kahden vuoden ajalta. Vihjeet pyydetään numeroon 050 597 2985 (ma–pe klo 8–15) tai erityistutkintavihjeet.helsinki@poliisi.fi.

Kaikki 11 esitutkinnassa olevaa tapausta siirtyvät syyteharkintaan lähiaikoina.

Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset