Helsingin hovioikeus on tuominnut sadistisen sarjaraiskaajan Al-Idrissin enimmäisrangaistukseen rikoksistaan.
Helsingin hovioikeus on hiljattain tuominnut 36-vuotiaan Usama Al-Idrissin yhteensä 13 vuoden ehdottomaan vankeuteen kolmen tytön ja yhden naisen raiskauksista uutisoi Ilta-Sanomat. Rikossarja alkoi vuoden 2022 lopputalvesta.
Al-Idrissin lapsiuhrit olivat 14-16 vuotiaita hatkanuoria. Ensimmäistä uhriaan, 15-vuotiasta tyttöä, mies asutti luonaan noin kaksi viikkoa, jonka aikana hän oli pitänyt tätä jatkuvasti huumatussa tilassa ja
raiskannut tätä päivittäin. Mies oli itse kuvannut todistusaineiston teoistaan, sillä hän jakoi videoita raiskauksistaan tuttavilleen.
Tyttö joutui Al-Idrissin uhriksi uudelleen 2022 vuoden kesällä, kun tämä oli uudestaan karkuteillä sijoituspaikastaan ja joutui taas pidettäväksi miehen asunnolla. Tyttö kärsi teoista raskaasti henkisesti ja ajautui kokemustensa takia yrittämään itsemurhaa.
Al-Idrissi jatkoi uhriensa huumaamista myös seuraavissa tapauksissa. 16-vuotiaan tytön mies raiskasi huumattuna ja kahlittuna 2022 vuoden lokakuussa. Uhrin herättyä alasti ruhjeisena tyttö kyseli, mitä oli
tapahtunut, mutta mies ei vaikuttanut suhtautuvan tekoonsa sen vaatimalla vakavuudella. Al-Idrissi kiitteli hämmentynyttä uhriaan ja yritti maksaa tälle rahalla.
Kahden ensimmäisen lapsiuhrinsa jälkeen Al-Idrissi raiskasi aikuisen naisen. Nainen oli lähtenyt miehen mukaan baarista jatkamaan juhlimista, mutta mies huumasi naisen ja raiskasi tämän asunnollaan.
Al-Idrissi oli seuraavana päivänä vastannut naiselle nauruhymiöillä, kun uhri oli kuvakaapannut miehen snapchat-profiilin ja syyttänyt miestä raiskaamisesta.
Näiden kolmen uhrin jälkeen Al-Idrissi tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa raiskauksista ja huumerikoksista kahdeksan vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen. Asia eteni kuitenkin
hovioikeuteen, sillä Al-Idrissi oli raiskannut vielä 14-vuotiaan tytön käräjäoikeuden käsittelemien rikosten jälkeen.
Hovioikeudessa kolmesta raiskauksesta langetettu rangaistus lyheni yhdeksällä kuukaudella seitsemään vuoteen ja viiteen kuukauteen, mutta tämän lisäksi vankeustuomioon lisättiin viimeisimmästä raiskauksesta viisi vuotta ja seitsemän kuukautta. Hovioikeus joutui lieventämään edellistä rangaistusta, koska Suomen laki ei olisi sallinut tuomitsemista yli 13 vuodeksi.
Al-Idrissi ei myöntänyt yhtäkään rikoksistaan. Hovioikeus kommentoi perusteluissaan rikossarjaa erittäin häikäilemättömäksi ja törkeäksi.
Lähde: Iltalehti
(Kirjoittanut: Ilari Lapikisto)