Nuori mies oli saapunut sairaalaan ensimmäisen maailmansodan aikainen tykin ammus jumissa takapuolessaan.
Sairaalaan Ranskan Toulousessa oli saapunut tammikuun alussa 24-vuotias mies, joka oli valitellut vahvaa kipua peräsuolessaan. Kun häneltä kyseltiin asiasta lisää, hän oli tunnustanut työntäneensä suuren esineen takapuoleensa suostumatta kuitenkaan kertomaan asiasta tarkemmin.
Lääkäri oli aloittanut tarvittavan leikkauksen tekemisen, mikä on vakio toimenpide tapauksissa, missä jonkinlainen seksuaalinen toiminta on johtanut vastaavanlaisiin tilanteisiin. Hoitohenkilökunta huomasi pian kyseisen esineen olevan ensimmäisen maailmansodan aikainen pienikokoinen tykin ammus.
Leikkaus oli keskeytetty ja sairaala evakuoitu. Poliisi oli kutsuttu paikalle pommiryhmän kanssa, jotka olivat tehneet tarvittavat turvatoimenpiteet, jotta leikkaus voitiin suorittaa onnistuneesti loppuun.
Tarkastukset jälkeenpäin osoittivat kuitenkin ammuksen olleen vaaraton. 24-vuotiasta tullaan puhuttamaan ammuksen alkuperästä, mutta miestä ei tulla asettamaan rikossyytteeseen, koska esine oli vaaraton.
Lähde ei mainitse mitään 24-vuotiaan miehen seksuaalisesta suuntautumisesta, mutta kaikki tietävät minkälaiset miehet tapaavat työnnellä isoja pitkulaisia esineitä peräsuoleensa.
Ranskassa sattui samanlainen tapaus vuonna 2022, jolloin 88-vuotias mies oli työntänyt tasan samanlaisen tykin ammuksen takapuoleensa kuin 24-vuotias.
Lähde: english.elpais.com



