”Se saa meidät alistumaan vähemmistöjen hallintaan ja hajottaa yhteiskunnan luonnolliset siteet”, sanoo Javier Milein ”oikea käsi”.
Agustín Laje, argentiinalainen valtiotieteilijä, kirjailija ja yksi uuden latinalaisamerikkalaisen oikeiston merkittävimmistä intellektuelleista, tunnetaan presidentti Javier Milein lähimpänä ideologina. Vaikuttavien kirjojen, kuten ”Cultural Battle” ja ”Idiot Generation”, kirjoittaja Laje on onnistunut yhdistämään teoreettisen pohdinnan ja poliittisen toiminnan. Tänä vuonna hän oli yksi pääpuhujista CPAC Hungary 2025 -tapahtumassa, joka järjestettiin Budapestissa ja oli Euroopan suurin kansainvälisen oikeiston kokoontuminen.
Agustín Laje jakoi näkemyksensä wokeismista, Euroopan unionin rakenteellisista heikkouksista, eurooppalaisten ja latinalaisamerikkalaisten oikeistoliikkeiden eroista sekä Espanjan Voxin kaltaisten puolueiden haasteista seuraavassa European Conservativen haastattelussa.
Olet puhunut konferenssissa ”anti-woke”-käsitteestä, mutta miksi luulet, että ihmiset eivät vieläkään ymmärrä, mitä wokeismi todella on?
– Koska se on uusi käsite, anglismi, jonka olemme tuoneet espanjankieliseen maailmaan ja jota sekoitamme usein edistysmielisyyteen. Ihmiset luulevat, että edistysmielisyys ja wokeismi ovat sama asia, mutta ne eivät ole. Edistysmielisyyden historia ulottuu 1700-luvulle asti. Wokeismi on vasta kymmenen vuotta vanha. Edistysmielisyys perustuu ajatukseen oikeuksien kertymisestä ihmiskunnan edistyksen muodossa, mutta wokeismi menee paljon pidemmälle: se tuo sortajan ja sorretun dialektiikan jokaiseen sosiaaliseen suhteeseen ja jokaiseen henkilökohtaiseen identiteettiin. Se on paljon tuhoisampaa.
– Tämä dualistinen maailmankuva hajottaa kansallisen organismin. Se ruiskuttaa viruksen kaikkiin välittäjäinstituutioihin: perheeseen, yrityksiin, kirkkoihin, kansalaisjärjestöihin, urheiluun, musiikkiin ja elokuviin. Se saavuttaa absurdeja äärimmäisyyksiä, kuten Yhdysvaltojen ”lihavuus” -tutkimukset, joissa on lihavia aktivisteja taistelemassa hoikkuuden stereotypioita vastaan. Wokeismi on niin vaarallista, koska se ehdollistaa meidät olemaan vähemmistöjen hallitsemia enemmistöjen sijaan, tuhoaa demokraattisen logiikan ja liuottaa yhteiskunnan luonnolliset siteet.
Nykyään puhutaan myös ”woke-oikeistosta”. Miten se sopii maailmankuvaasi?
– Niin kutsuttu woke-oikeisto on itse asiassa keskusta-oikeisto, joka minun näkökulmastani ei ole todellinen oikeisto. Se on globalistinen ja osa valtaapitäviä. Esimerkiksi Saksassa olemme nähneet, kuinka keskusta-oikeisto mieluummin muodostaa liittoutumia keskusta-vasemmiston kuin todellisen oikeiston kanssa. Ne jakavat saman systeemisen maailmankuvan.
– Keskustaoikeisto tarjoaa vain taloudellisen liberaalin reseptin: alemmat verot, vähemmän sääntelyä. Mutta kulttuurisissa, moraalisissa ja identiteettikysymyksissä se on linjassa vasemmiston kanssa. Se puolustaa eurooppalaista nykytilaa – juuri sitä, joka on johtanut yhteiskuntamme moraalisen romahduksen partaalle.
Miten näet Euroopan unionin latinalaisamerikkalaisena?
– Minun on aina ollut vaikea ymmärtää sen luonnetta. Ymmärrän talous- tai rahaliiton, mutta en poliittista rakennetta, joka määrää lakeja ylhäältä käsin maille, joilla on erilainen historia, kulttuuri ja kieli. Latinalaisessa Amerikassa meillä on paljon enemmän yhteistä, mutta emme ole silti luoneet ylikansallista valtaa, joka säätäisi lakeja kaikille. Euroopan rakenne kuulostaa minusta puhtaalta ja yksinkertaiselta dominoinnilta.
– Espanjassa näen ikääntyvän yhteiskunnan, jossa on vanhanaikaiset mediakulutustottumukset ja joka on valtion tiukassa valvonnassa. On järkyttävää nähdä feministisissä mielenosoituksissa purppuraan värjättyjä hiuksia vanhoilla naisilla – kuva, joka aiheuttaa välillistä hämmennystä. Havaitsen myös syvän seksuaalisen kriisin: feminismi on pettänyt naiset, ja miehet pelkäävät suhteiden oikeudellisia seurauksia. Se on kulttuurinen aikapommi, joka lopulta räjähtää poliittisesti.
Mitä oppeja Eurooppa voi mielestäsi ottaa Milei-ilmiöstä?
– Mileissa ihmisiä houkuttelee eniten hänen tyylinsä: konfliktihakuinen, selkeä ja anteeksipyytelemätön. Hän osaa kääntää taloustieteen teknisen kielen tavalliselle ihmiselle ymmärrettäväksi. Se on se, mitä Espanjaan voidaan tuoda: tyyli ja oppi. Mutta konteksti on erilainen. Argentiinassa meillä oli täysimittainen talouskriisi, joka laukaisi hänen nousunsa valtaan. Espanjassa ei tule tapahtumaan mitään vastaavaa – ei siksi, että siellä hoidettaisiin asioita paremmin, vaan siksi, että Espanjalla ei ole rahapoliittista itsemääräämisoikeutta. Se ei voi painaa rahaa mielensä mukaan.
Onko Eurooppa siis suojassa radikaaleilta poliittisilta muutoksilta?
– Ainakin lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä kyllä. Jos Espanja ei ole jo Chavistan tyylinen diktatuuri, se johtuu siitä, että Euroopan unioni ei salli sitä. Sánchezilta puuttuu se autonomia, joka Kirchnerismilla oli oman valuuttansa ansiosta. Lisäksi espanjalainen sosialismi nojaa separatistien ja terroristien kanssa tehtyihin sopimuksiin, ei mannermaiseen virtaukseen kuten São Paulo -foorumiin.
– Euroopassa uuden oikeiston todellisten mahdollisuuksien syntyminen edellyttää, että Kansanpuolue epäonnistuu ensin näyttävästi. Se voi aiheuttaa jonkin verran epämukavuutta, mutta se on realistisin skenaario. Vaihtoehto syntyy vasta, kun nykyinen väline osoittautuu hyödyttömäksi.
Lähde: European Conservative
