Työelämässä ikä ei ole ”vain numero”, se on este. Yli 50-vuotiaat jäävät yhä useammin ulkopuolelle – hiljaa, mutta järjestelmällisesti.
Ikäsyrjintä työelämässä alkaa yllättävän varhain, uskovat Ammattiliitto Pron kyselyyn osallistuneet.
Monien vastaajien mukaan jo 45 ikävuoden jälkeen työnhakijan ikä voi muodostua esteeksi työllistymiselle. Ammattiliitto Pron teettämässä kyselyssä 38 prosenttia vastaajista arvioi, että ikä on merkittävin syy siihen, miksi yli 45-vuotiaiden on vaikea saada töitä – suurempi kuin esimerkiksi koulutuksen tai osaamisen puute.
”Työmarkkinat ovat haastavat kaikenikäisille, mutta erityisen vaikeaksi tilanne muodostuu nuorille ja yli 50-vuotiaille työnhakijoille”, toteaa Ammattiliitto Pron johtaja Minea Pyykönen tiedotteessaan.
Pyykösen mukaan työurien jatkaminen ja kokeneiden osaajien hyödyntäminen on sekä taloudellisesti järkevää että inhimillisesti tärkeää. Pitkän työuran tehneillä on paljon arvokasta kokemusta, joka jää monesti käyttämättä.
”Viisikymppinen työntekijä on kaukana eläkeiästä, eikä useimmilla ole tuossa vaiheessa edes aikomusta jäädä eläkkeelle. Tutkimusten mukaan yli 55-vuotiailla on myös vähemmän sairauspoissaoloja kuin vanhemmilla, joilla on pieniä lapsia”, Pyykönen huomauttaa.
Kyselyyn osallistui yli tuhat työelämässä olevaa henkilöä, ja se toteutettiin Norstatin verkkopaneelin kautta.
Lähde: Kauppalehti
Kyllä se itsellä ainakin alkoi jo 45 vuodesta ettei tule enää edes mitään vastauksia työhakemuksiin. Tietenkin myös mitä pidempään työttömyys venyy niin mahdottomammaksi työnsaanti muuttuu.
Toisaalta nyky palkoilla vs nykyhinnoilla niin eipä se työnteko ihan hirveästi hotsittaskaan.
Verojen, vuokran, sähkön ja matkalipun jälkeen ei enää paljon ruokaan jäisikään, ja kai sitä töissä käydessäkin syödä pitäisi.
Jos tässä eläisi niin pitkään että olisi iän puolesta oikeutettu eläkkeeseen, niin ei sillon enää mitään eläkkeitä ole, vaan poliitikot on jo tuhlannut eläkerahastomiljardit muualle.