Eurooppa Maahanmuutto Rikos

Mohammad kidutti 13-vuotiasta tuntien ajan – tuomioksi ehdonalaista vankeutta

Kuva: Pixabay/ CC0

Tuomitun syyrialainen rikostoveri kuvasi teon videolle.

Vaikka Mohammad I. olikin jo 18-vuotias, hänet tuomittiin vain 2 vuoden ehdonalaiseen vankeuteen Saksassa tämän kidutettua 13-vuotiasta poikaa useamman tunnin ajan.

Teon kuvausten perusteella Mohammad oli ottanut Tobi S. nimellä ilmoitetun 13-vuotiaan pojan vangikseen ja tämän nimettömäksi jäänyt syyrialainen rikostoverinsa oli puhelimella kuvannut uhrin kidutusta. Tapahtuma oli seurausta aiemmasta sanaharkasta Tobin ja toisten teinien kanssa, joiden kanssa Mohammad oli myös ollut.

Mohammad oli saanut syyrialaiselta rikostoveriltaan ennalta tietoa Tobin olinpaikasta, jolloin mies oli yllättänyt pojan teleskooppipampulla ja sähkölamauttimella aseistautuneena, ja niillä uhkailemalla saanut pojan tottelemaan häntä.

Tobi oli väkivallalla uhaten pakotettu häpäisemään itseään eri tavoilla kameran edessä, kuten työntämällä päänsä roskapönttöön ja nuolemaan sen sisäpintoja. Hänen vankeutensa ja kidutuksensa kesti noin 3 tunnin ajan.

Lopulta Mohammad oli vaatinut Tobilta 1500 euroa pojalta viedyn puhelimen takaisin palauttamisesta, ja vapauttanut tämän hakemaan rahoja.

Oikeudessa Mohammad oli asianajajansa kautta pyytänyt tekoaan anteeksi ja väittänyt olleensa taloudellisissa vaikeuksissa.

Vaikka kyseessä onkin maahanmuuttajataustaisen tekemä raaka rikos, se on kirjattu ylös ”saksalaisen” tekemänä, sillä Mohammadilla on maan kansalaisuus.

Lähde: Remix News

Lue lisää aiheesta:
Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset