Ursula Von der Leyen jatkaa tehtävässään, vaikka parlamentin kärsivällisyys on loppumassa ja EU:n päätöksenteko ajautuu umpikujaan.
Euroopan parlamentti torjui jälleen uuden epäluottamuslauseen komission puheenjohtaja Ursula von der Leyeniä vastaan — jo neljännen seitsemän kuukauden sisällä. Vaikka äänestystulos takasi hänen muodollisen jatkonsa, se ei peitä sitä tosiasiaa, että komission johtoon liitetään yhä vahvemmin halvaantumisen, epäluottamuksen ja poliittisen uskottavuuskadon leima.
Tällä kertaa aloitteen teki ranskalainen Jordan Bardella Patriots for Europe -ryhmästä. Hän syytti komissiota siitä, että Mercosur-sopimusta runnotaan läpi tavalla, joka murentaa Euroopan taloudellista itsemääräämisoikeutta, altistaa viljelijät epäreilulle kilpailulle ja kiertää demokraattista valvontaa.
Epäluottamuslauseen tulos—390 vastaan ja 165 puolesta, yhteensä 565 annetusta äänestä—turvaa EU:n toimeenpanovallan virallisen jatkuvuuden, mutta ei juuri hälvennä kasvavaa käsitystä poliittisesta halvaantumisesta ja uskottavuuden heikkenemisestä sen johtajuuden ympärillä, erityisesti Euroopan unionin ja Mercosurin välisen kauppasopimuksen jälkeen.
Epäluottamuslauseen kaatuminen oli odotettua, mutta sen toistuvuus on historiallista ja paljastaa, kuinka syvä tyytymättömyys von der Leyenin linjaan on.
Tilannetta pahensi se, että vain päivää aiemmin parlamentti päätti pyytää EU-tuomioistuimelta arviota Mercosur-sopimuksen laillisuudesta. Päätös käytännössä jäädyttää ratifioinnin ja pysäyttää von der Leyenin strategian, johon hän oli sitonut huomattavan määrän poliittista pääomaansa.
Samaan aikaan komission johtaja itse ei edes vaivautunut paikalle Strasbourgissa, vaan poseerasi Davosin Maailman talousfoorumin (WEF) kokouksessa. Moni MEP tulkitsi tämän irtiotoksi parlamentista, joka suhtautuu yhä kriittisemmin suuriin kauppasopimuksiin.
Myös poliittiset ryhmät ovat repeämässä. Vaikka EPP ja S&D puolustivat komission jatkuvuutta, osa EPP:n jäsenistä äänesti Mercosurin viemisestä EU-tuomioistuimeen — erityisesti ranskalaiset ja puolalaiset edustajat. Tämä sisäinen ristiveto heikentää von der Leyenin kykyä esiintyä yhtenäisenä johtajana.
Komissio puolustaa Mercosuria strategisena ratkaisuna Euroopan kilpailukyvylle ja geopoliittiselle asemalle. Mutta kiistat avoimuudesta, kauppapolitiikasta ja päätöksenteon läpinäkyvyydestä ruokkivat kertomusta komissiosta, joka selviää hengissä vain parlamentin väsymyksen, ei luottamuksen varassa.
Epäluottamuslause ei kaatanut von der Leyeniä — mutta se jätti jäljen. EU:n päätöksenteko on jumissa, strategiset sopimukset ajautuvat oikeusprosesseihin ja komission auktoriteetti murenee pala palalta. Lopulta lasku ei kaadu vain yhdelle poliitikolle, vaan koko unionille, joka näyttää ulospäin yhä enemmän halvaantuneelta ja epävarmalta.
