Kotimaa Maahanmuutto Uutiset

Työperäisen maahantulon pikakaista käyttöön tänään – erityisosaajille perheineen kahdessa viikossa oleskelulupa

Kuva: Pexels (kuvan henkilö ei liity asiaan)

Erityisasiantuntijoiden, kuten IT-alan osaajien ja startup-yrittäjien muutto Suomeen nopeutuu, kun heille ja heidän perheenjäsenilleen suunnattu pikakaista on nyt otettu käyttöön. Pikakaistan kautta Suomeen muuttavan oleskelulupa käsitellään enintään kahdessa viikossa.

Pikakaista otetaan käyttöön samaan aikaan kuin uusi lupatyyppi, kansallinen D-viisumi. Kansallinen D-viisumi mahdollistaa sen, että Suomeen voi matkustaa heti, kun oleskelulupa on myönnetty ja asiakas on käynyt todistamassa henkilöllisyytensä. Oleskelulupakortin saa nykyisestä poiketen Suomessa.

– Pikakaista on jälleen tärkeä signaali siitä, että suomalainen yhteiskunta haluaa toivottaa kansainväliset osaajat tervetulleiksi Suomeen ja tehdä viranomaistoiminnasta entistä asiakaslähtöisempää. Aiemmin tänä keväänä tuli voimaan myös opiskelijoiden maahantuloa helpottava lakimuutos. Pikakaistan ansiosta kansainväliset osaajat voivat saapua Suomeen töihin saman tien, kun oleskelulupa on myönnetty riippumatta siitä, mistä maasta he tulevat. kertoo Maahanmuuttoviraston ylijohtajan sijainen Elina Immonen.

Maahantulo helpottuu ja nopeutuu entisestään

Pikakaistan kautta Suomeen muuttava saa oleskelulupapäätöksen enintään kahdessa viikossa. Suomeen muuttaminen pikakaistan kautta edellyttää asiakkaalta sitä, että hän jättää ja maksaa hakemuksen verkossa ja käy tunnistautumassa asiointipisteessä ulkomailla viiden työpäivän kuluessa.

Kun hakemuksessa on kaikki edellytetty tieto ja liitteet hakemuksen käsittely alkaa välittömästi ja on nopeaa. Kun hakemus on maksettu ja lähetetty, hakija tunnistautuu ulkomailla, eli hänen henkilöllisyytensä varmennetaan ja hän antaa sormenjäljet oleskelulupakorttia varten.

Päätöksen hakija saa Maahanmuuttoviraston Enter Finland -verkkopalveluun. Jos asiakas hakee D-viisumia, tulee viisumivapaasta maasta tai ei tarvitse viisumia saapuakseen Suomeen, hänen ei tarvitse odottaa oleskelulupakortin valmistumista ulkomailla.

Oleskelulupakortti toimitetaan hakemuksessa ilmoitettuun suomalaiseen osoitteeseen.

Tarkemmat hakuohjeet pikakaistan käyttöön löytyvät Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta. Pikakaistan asiakasneuvontaan on panostettu ja asiakasta ja työnantajaa ohjataan tiheästi lähetettävillä automaattiviesteillä.

Taustalla tiivis kehittämisyhteistyö

Maahanmuuttovirasto on ollut osaajien pikakaistan ja D-viisumin valmistelussa aktiivisesti mukana. Valmistelutyötä on tehty koko vuoden ajan.

Pikakaistan kehittämistyö on tehty laajassa ja tiiviissä yhteistyössä. Mukana valmistelussa ovat olleet muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö, sisäministeriö, Business Finland, ELY-keskus ja Digi- ja väestötietovirasto.

Sekä kehitystyö että pikakaistan tuleva käyttöönotto on saanut jo etukäteen kiitosta ja hyvää palautetta asiakkailta ja yrityksiltä. Uutta toimintatapaa on kuvattu tervetulleeksi parannukseksi ja erinomaiseksi suunnaksi.

– Asiakkaiden ja yritysten näkemyksillä on ollut valmistelussa tärkeä merkitys. Pikakaista vastaa heidän toiveisiinsa siitä, että lupaprosessi on nykyistä ennakoitavampi ja läpinäkyvämpi. Asiakas tietää, mitä kussakin vaiheessa tapahtuu ja koska. Pikakaistan onnistumisen kannalta on tärkeää, että kaikki hoitavat oman osuutensa hyvin. Tässä tuemme asiakkaita ja työnantajia eri tavoin, kertoo Immonen.

Erityisasiantuntijoiden hakemuskäsittelyssä on käytössä osa-automaatio ja kehitystyö jatkuu. Automaation lisääminen on ollut tärkein keino nopeuttaa lupakäsittelyä. Lisäksi mukana olevat viranomaiset ovat sitoutuneet tiukkoihin määräaikoihin oman osuutensa osalta, jotta 14 vuorokauden palvelulupaus on mahdollinen.

Oleskelulupahakemusten määrä on kasvanut vuosittain ja yhä useampi muuttaa Suomeen työn, perheen tai opiskelun vuoksi. Maahanmuuttoviraston mukaan kansainväliset työntekijät, opiskelijat ja tutkijat ovat tärkeitä Suomen innovaatioille ja kasvulle. Suomeen muuttamisen työn ja opiskelun takia pitää olla sujuvaa ja nopeaa, koska kansainvälinen kilpailu työvoimasta on kovaa, väitetään maahanmuuttoviraston tiedotteessa.

Erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien ohella muissa työ- ja opiskeluperusteisissa luvissa tavoite on enintään kuukauden käsittelyaika vuonna 2023.

Lähde: Maahanmuuttovirasto

Kansalainen uutisoi aiheesta aiemmin:
Erityisasiantuntijoiden ja startup-yrittäjien pikakaista Suomeen avoinna ensi vuonna
D-viisumista työperäisen maahanmuuton pikakaista

39 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
juha II

Eli kyse on kuivalla kamelin p..kalla nuotion kyhännyt karvaisten käsiensä lämmittelijä.

Lämpimät onnittelut valkolakista ja elinikäisestä joutenolosta!

Kata

https://areena.yle.fi/1-50953084

Tämä ei liity juttuun kai mitenkään mutta kun EU:sta kyse ja maleskeluluvista niin tämä junamatka entisessä Jugoslaviassa opetti mm että …hiiltä on ja kuljetetaan ees taas halki kaupungin mutta meillä tietkin huonommassa kunnossa kuin noissa viidessä entisessä Jugoslavian maassa.
Junat hienoja vaikka höyryjuniakin yhä oivooooiiiiiii oh-salo saisi halvauksen….

Mielenkiintoinen matka…myös miten EU maat kohtelevatkaan toisiaan tuolla…ja miksi meidän pitää vain kurjistaa elämäämme??
MIE vaan KYSYN!

typpilähde

Ovat täällä vaan sen takia että globalistin aivopesuun tarttuneet virkamiehet tekee tiliä kyseisillä veijareilla.

Se on tasan se yksi ja ainut syy.

Ympärillä pyörii toki niitä ketkää uskovat televänsä hyvääkin.

Ilkka Forsten

Millä ihmeellä länsimaat ovat voineet kehittyä tälle asteelle, kun ” todellinen ” työvoima on kaiken aikaa maannut savimajassa, tai istunut lampaita paimentamassa kedolla ? Miten ihmeessä opimme valmistamaan mustaa maalia, tai lakritsaa, kun sen väriset ” työntekijät ” eivät olleet opastamassa. Kuinka meille syntyi ensimmäistäkään siltaa, kun siltainsinöörit olivat Sierra Leonessa lapsisotilaina ja miten pystyimme tekemään suomesta teollisuusmaan niin lyhyesä ajassa, kun automaation moniosaajat olivat siellä jossakin savannin laidalla. ” Kyl mää oo kauhias hämmästyny, mää oo ko klapil päähä lyäty..”

Kata

No et ole ainoa….no mainoksiin on palkattu paljon osaajia…kova homma aina mutettaa kun pläjähtävät silmille.
Ei siksi että heitä mitenkään inhoan mutta inhoan tätä tekopyhyyttä ihan s*****an paljon.

Kolmossivun tyttö

Ymmärtääkseni Suomi ei ole tähän asti vetänyt kovin hyvin kansainvälistä osaamista korkean hintatasin vuoksi. Se, että oleskeluluvan saa nopeammin ei poista tätä ongelmaa. Huipputason osaajat, jotka haluavat työskennellä täällä ja kustantaa rehellisesti elämisensä jaksavat kyllä odottaa oleskelulupaansa, todennäköisesti he jo nyt työskentelevät huipputason työpaikassa, ehkä saman firman tytäryhtiössä, ja oleskeluvan odotus ei edes ole mikään ongelma.

Sen sijaan vähienkin esteiden tai hidasteiden poisto oleskeluoikeuden tieltä vetää entistä enemmän juuri niitä, jotka tietävät, että valtio kustantaa heille täyden ylläpidon.

Mietin vain sitä, mitähän nämä kuuluisat innovaatiot oikein ovat. Niistä on puhuttu jo 30 v, eikä vieläkään ole näköpiirissä uutta Nokiaa. Sen sijaan syntyy kuin sieniä sateella uusia ”palveluita”, eli välikäsiä, jotka ehkä poistavat uusavuttomalta suomalaiselta yhden työvaiheen, mutta jotka eivät tuota mitään. Suomen talouden kulmakivi ovat olleet metsäteollisuus ja tuotteiden korkea laatu. Nyt molemmat on romutettu.

Ilkka Forsten

Kokoomus tietää että alipalkattu rukkaset kädessä oleva nehru, on parasta työvoimaa. Se ei valita, paitsi silloin kun valittaa, ja sitä tapahtuu yhtenään.

Lieväasteinen

Miksi ne pyrkii tänne kuin torakat kaikista raoista, ovista ja ikkunoista? Tässähän on rakenteellista rasismia, valkoista ylivaltaa, äärioikeistoa vilisee, natsit marssii ikkunoiden alla, tunkkaista ilmapiiriä, turvaton olo, Euroopan rasistisin maa… Vai viekasteleeko valtamedia hieman?

John Quiman

Suomessa saa Allahin lupaamia rahoja helposti, isommin vaivaa näkemättä.

murre riepunen

Vuodesta 2015 meiltä on lähtenyt maailmalle, etenkin afrikan suuntaan voimakas signaali maamme vetovoiman puolesta, vihervasemmiston yltiöpäisen intoilun seurauksena, vankilat tupaten täynnä, raiskausten ja pahoinpitelyjen uhrien hoitoon valtavat jonot, käräsalit ruuhkautuneet, poliisien resussit loppu, vartijoiden työt vankiloissa hengelle hupaa jne Sosiaalimenot karanneet hyppysistä, asuinalueet pirstaleina, hyvin tieto mennyt perille.

John Quiman

Se on sitä kulttuurin rikastumista.

Vihervassut sanovat haluavansa kansainvälisyyttä, mutta eipä heidän politiikkansa luo muuta kuin kansainvälisiä slummeja, jotka elätetään sossun rahoilla, siis suomalaisten rahoilla verotuksen kautta. Miljardikaupalla menee siihen joka vuosi. Ja vieläpä niille annetaan paremmin sossuetuja kuin suomalaisille.

Lieväasteinen

Näin YLE:n ohjelmassa (en sitä katsonut, vaan vahingossa) kun jokin haastateltava tai jopa asiantuntija väitti ihan pokkanaamana, että nyt jossain afrikkalaisella pakolaisleirillä on Suomen tuleva Einstein ja tieteen nobelisteja. En tiedä, trollasiko hän YLE:n suvakkeja noin hienosti vai uskoi ihan oikeasti. Eli noita einsteinejä (jaffoja, husuja, haisullaheja ym.) ja piilaaksoja (Varissuo, Leppävaara, Kontula, Itis)…

John Quiman

Montakos Einsteinia ja nobelistia on noussut Afrikan miljardiporukasta?

Lieväasteinen

Lähivuosina ehkä nousee. Ohituskaistoilla ja kiintiöillä.

John Quiman

Niin, pitäähän Nobelin-palkintojen jakelun rasistisuus korjata.

Kata

Tottakai—-O-bama sai heti rauhan luomisesta kun aloitti uuden rähinän jossain päin…. 😀 OMG

Ilkka Forsten

Yhtä paljon kuin minulla on kirjoja kirjahyllyssä, lukemattomia.

Ilkka Forsten

Johan meillä on limonaditehtailija Milan ” Jaffa ” joka nyt ikävä kyllä saattaa joutua poistumaan alalta hetkeksi. Mutta vain hetkeksi, sillä ihmisoikeudet tulee taas pelastamaan virvoitusjuomatehtailijan todeten että valkoinen ylivalta tuomitsi rehellisen jaffan väärin perustein.

Kata

Hänhän myös mainosti alkkareita mikäli oikein kuvasta muistan.Palkkalistoilla oli jahvetti!Pelastetaan siis….
😀

seant

Nyt nopea tie päästä kaikkien tukien piiriin isolle porukalle, ei tarvitse muuta tehdä kuin maksaa n. 5500 euroa kaikkine kuluineen palkkaa 6 kuukauden aikana. Posti on siitä hyvä esimerkki, Helsingin seudulle palkataan, joka vuosi n. 1600 ulkomaalaista työtekijää eli tuon em. palkan saatuaan häipyy töistä tukien pariin.

Ilkka Forsten

Ja hukkaa joka kirjekuoren tai postipaketin, jos se rapisee mukavasti kun ravistaa sitä. Näitä on nimittäin tapahtunut, ja KOSKAAN ei postilaitos löydä syyllistä..

Kata

Kyllä..kaikki tietoni olivat virallisessa kirjeessä joka katosi 2014 keväällä.Ei pystytty selvittämään sanoi P-osti.
Uskomatonta sekin.Ei ollut ennen tapahtunut.

Ilkka Forsten

Takavuosilta muista jutun jossa pienoismalleja myyvä liike lähetteli aina tilaukset postin kautta, ja ihan odottamatta alkoi nyssäkkä toisensa jälkeen katoamaan. Niitä ei koskaan tullut perille, jolloin liike teki asiasta postille selvityspyynnön. Posti lupasi selvittää tilanteen, mutta mitään ei selvinnyt. Sitten muutettiin liikkeen puolesta taktiikkaa ja asian otti poliisi hoitaakseen.

Ei mennytkään pitkään kun syy katoamisiin löytyi. Postin työntekijä oli oivaltanut lähettäjän nimen perusteella mitä paketit sisältävät, ja hän laittoi ne sivuun, odotti pölyn laskeutumista ja kauppasi netissä tavarat ominaan.

Posti oli ”pahoillaan ”ja erotti työntekijän, mutta sitten kun nämä monikulttuurilliset moniosaajat ovat päässeet nyssäköiden lajitteluun, on katoamistahti moninkertaistunut. Nyt ei poliisikaan jostain syystä löydä sille selitystä. Vai olisko niin ettei saa löytää, koska se olisi etnistä profiloimista. Onneksi työvoimavajetta on saatu näin paikattua, ja mitäs sillä on väliä jos jotain katoaa, sehän on hottentottien tapa kotimaassakin.

Kata

Ne eivät vain uskalla kertoa totuutta,p-ostilaiset ja p-olliisi.Viherhiukkaset saa köhän heti ja voi työ lähteä alta…

Lieväasteinen

Syyllisen etsiminen on kielletty, koska etnistä profilointia.

Nationalisti

” Erityisasiantuntijoiden, kuten IT-alan osaajien ja startup-yrittäjien muutto Suomeen nopeutuu, kun heille ja heidän perheenjäsenilleen suunnattu pikakaista on nyt otettu käyttöön.”

Kohta tässä maassa on sitten kaarnaveneitä tekeviä ”startup-yrityksiä” ja entistä enemmän pizzerioita, totta kai suomalaisten veronmaksajien rahoittamana, siinä sitä ”innovaatiota” kerrakseen.

Ajatuksena tässä taustalla on totta kai saada halpatyövoimaa markkinoille, jotta suomalaisten palkkatasoa saataisiin tiputettua ja työehtoja heikennettyä.

Tämä kehitelty ”pikakaista” edistää myös kätevästi hallituksen tavoitetta väestönvaihdon edistämiseksi, kaikki keinot on käytössä, jotta tähän maahan saadaan mahdollisimman paljon ”moniosaajia”.

Kuinkas kauan muuten suomalaiset joutuvat odottamaan hakemuksiensa käsittelyä, heillä ei taida missään instituutiossa olla käytössä mitään ”pikakaistaa”?

Tuumailija

Ja missäpä liittojen ääni kuuluu tämän uhan edessä? Ei missään, koska ovat tällaista tukemassa jäsenien jäsenmaksuilla. Ovat niin hanakasti työntekijöiden ”puolella” että eivät kykene järkytykseltään toimimaan, onhan oma muutaman kymppitonnin kuukausipalkka, auto-/asuntoetu ja tax free kokouspalkkiot vaarassa….
Tekemättä mitään on helppo välttää vastuu ja levitellä jälkikäteen käsiä.

oleskeluvisionääri

Ovatkos posliinihotellissa meritoituneet ”saniteettileipurit” päteviä myös startup-yrittäjiksi ?

Ilkka Forsten

Moottoritielläkin saa sakot jos koittaa pikaistaa menoaan.

ville vallaton

Viitekuva kertoo jo kaiken! On syytä perustellusti epäillä, että Etelärannan herrojen kuten Häkämies vaatimukset halpatyövoimasta ohittavat tosiosaajat!

Meniköhän kaikki parhain päin

Mietin tässä vähän samaa. Kuka tahansa voi perustaa startup-yrityksen ja saada vuoden ajan palkkatukea siihen (50%) mutta entäs sen jälkeen? Onko sitten edessä perheiden yhdistäminen jne…

Tietääkseni Suomessa on yhä työttömiä jotka etsivät töitä. Joten miksei Suomessa oteta käyttöön sitä lakia mikä oli Saksassa aikoinaan. Eli työhön ei saanut palkata ulkomaalaista jos siihen löytyi saksalainen työntekijä.

Ja mies nuo opiskelupaikat?? Muualla maailmassa opiskelu maksaa ja sen eteen joutuu tekemään töitä. Tulevatko ne hakemaan täältä äkkiä tohtorin paperit ja ovat maailmalla sillä statuksella ennenkuin esim. Saksassa pääsee edes insinööriksi? Ennen opiskeluja kun pitää olla pohjalla kuusi vuotta ammattikokemusta.

Tuumailija

Suomessa oli tuonkaltainen laki, mutta sen tietää ketkä taustalla hääräsivät että se saatiin kumottua.
n.600.000 on kilometritehtaalla, siitä olisi varaa valita, kaikki eivät tietenkään ole it osaajia koska muutkin työt on tehtävä että osaajilla olisi mahdolisuus toimia.

”Opiskelu” suomessa on näille helppoa, koska ohituskaistalla on tiedossa vaikka mitä helpotuksia; kännyä saa käyttää kokeissa/testeissä ”kielen”kääntöön, ei yleissivistävän koulutuksen vaatimusta, helpotettua opetusta yms. ja toki arvioinnissa otetaan hyvin ymmärätästi huomioon ettei henkilö ole samalla tasolla kuin kantaväestö eikä häneltä voi sitä vaatia ts. tasoa lasketaan niin että henkilö läpäisee arvioinin.
Sen minkä suomalainen opiskelija joutuu ottamaan opintolainaa yms. näille kustannetaan verovaroista.

Saksassa on tämä hyvä kisällijärjestelmä vielä toiminnassa monellakin alalla, ensin 3v. ammattiopiskelua, sitten 3v. kisällinä jonka jälkeennäyttökoe. Kisällinä ollessa toki nauttii peruspalkkaa ja suorittaa välinäyttöjä ammatillisen kehityksen seuraamiseksi.

Ilkka Forsten

Saksassa on kisällit, meillä pelkät sällit.

Jussiboy

Ei voi kuin nauraa näille kommenteille, tahallaan käsitetty väärin koko asia. Mutta eihän sille voi mitään, jos ymmärrystä ei ole eikä ole viitseliäisyyttä ottaa asiasta selvää. En lähde asiaa selvittämään, ei se kuitenkaan mene perille, kun on fiksauduttu yhteen samaan asiaan. Ollaan muka maahanmuuttikriittisiä mutta ei kuitenkaan olla vaan ollaan maahanmuuttovastaisia ja ksenofobisia.

Kata

😀 No mieki sitte nauran ko sieki! Älä siekään viksaudu nyt kovin pahasti ko en miekään jaksa sulle selittää.Ei mee perille on nähty viime vuosina. Kovapäistä porukkaa.Se putkinäkö suoraan eteen 10% ko on jälellä niin käy ko sullekki.Mantrat soi päässä muuten on pää jäässä.

Eetu

Osaat kitistä, mutta et perustella?

Nåväl,,, samapa tuo.

John Quiman

Vähälahjaisempikin kykenee tuon kommentin tasoiseen kirjoitteluun.

Ei oikein nouse kyky riman yli?

Meniköhän kaikki parhain päin

Ja juuri se on asia joka pitäisi tääläkin herättää uudelleen henkiin. Meinaan käsityammattien koulutusjärjestelmät: kisälli, oppipoika mestari. Väitän että jos 100 suomalaista insinööriä menee oman alansa mestarikouluun, niin ehkä seitsemän niistä läpäisee sen. Ei ole ihan helppo testi osoittaa olevansa mestari.

Siksi Suomessa taloja sortuu ja rakennukset ovat luokattomia. Mutta Saksassa se joka pistää nimensä paperiin, on henkilökohtaisella omaisuudellaan vastuussa koko rakenneuksesta ja virheistä. Nimi paperissa takaa rahaa, mutta se takaa myös vastuuta.

Mitenkähän me saisimme Suomeen taas ammattiylpeyden?

Tuumailija

Juuri näin. Kaveria pyydettiin aikoinaan tekemään pääsykoe rakennuspuolen inssi koulutukseen korkeakuolulle, 2/40 läpäisi kokeen. Piti tehdä uusi koe, mutta helpotettuna jotta koulöu saisi tarpeeksi oppilaita.
Kaveri vain totesi, että tästä lähin hän epäröi jokaista sillanylitystä jos taso on tätä luokkaa, koekin perustui puhtaasti lukion matematiikan perusteisiin ja tulevat ”insinöörit” eivät läpäisseet sitä.

Taisi olla suunniteltu ja strateginen veto lopettaa kymmeneksi vuodeksi insinöörien koulutus, ei tule liian päteviä tai joudu vanhojen inssien silmätikuksi tulevaisuudessa.