Antifasistiryhmittymä aikoo valittaa päätöksestä.
Ranskan sisäministeri Bruno Retailleau päätti kieltää lailla Le Jeaune Garde Antifasciste (LJGA) -nimisen antifasistiryhmän johtuen sen jatkuvista yllytyksistä poliittiseen väkivaltaan.
Toukokuun alussa alulle pantu kieltosuunnitelma tuli päätökseen kesäkuun 12 päivä, sen saatua ministerien neuvoston hyväksynnän aiempana päivänä.
Vuonna 2018 perustettu LJGA sanoo taistelevansa ”äärioikeistoa” vastaan julkisissa tiloissa ja kannustaa aktiivisesti käyttämään väkivaltaa. Se näkee itsensä ”työkaluna itsepuolustuksessa äärioikeistoa vastaan.” Viime vuoden kesäkuussa kahdeksan ryhmän jäsentä hyökkäsi raukkamaisesti 15-vuotiaan kimppuun pariisilaisessa metrossa.
LJGA kertoo aikovansa valittaa päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.
Myös kansallismielinen ryhmä kiellettiin lailla
Samalla, kun sisäministeri Retailleau kielsi antifasistiryhmän lailla, päätti hän samalla kieltää kansallismielisen Lyon Populaire -nimisen ryhmittymän. Myös kyseistä ryhmää sisäministeri väitti väkivaltaiseksi, ja että se ”kiihottaa väkivaltaan yksilöitä vastaan.”
Molemmat ryhmät olivat saaneet mahdollisuuden esittää väitteitä puolustuksekseen, mutta sisäministerin mukaan perinpohjainen tutkinta heidän väitteistään ”ei riittänyt kyseenalaistamaan heitä vastaan esitettyjä syytöksiä.”
LJGA myönsi käyttävänsä poliittista väkivaltaa. Lyon Populaire kertoi ”opettavansa aktivistejaan puolustamaan itseään” johtuen antifasistien heihin kohdistamista hyökkäyksistä, sekä sanoi haluavansa ”kanavoida monen ranskalaisen kokeman närkästyksen, erityisesti ei-eurooppalaista maahanmuuttoa kohtaan, ja kohdistaa sen rakentavaan ja lailliseen toimintaan.”
Toisin kuin LJGA, Lyon Populaire on hyväksynyt hallituksen päätöksen eikä aio valittaa asiasta oikeuteen.
Lähde: European Conservative