On harvinaista, että järjestelmä alkaa ajamaan äärivasemmistolaisten ryhmien kieltoa, vaikka nämä syylistyisivätkin yli tuhanteen rikokseen niin kuin Elokapina Suomessa.
Ranskan sisäministeri Bruno Retailleau on vaatinut La Jeune Garde Antifasciste (LJGA)-nimisen äärivasemmistolaisryhmän lailla kieltämistä, johtuen sen viime kuukausina tekemistä jatkuvista väkivallanteoista ja kehotuksista rikoksiin.
Vuonna 2018 Lyonissa perustettu LJGA sanoo aktiivisesti taistelevansa ”äärioikeistoa” vastaan julkisissa tiloissa ja avoimesti kannustaa väkivallan käyttöön. Ryhmä onkin ollut osallisena lukuisissa väkivallanteoissa ja ylpeillyt tällä. LJGA sanoo väkivallan olevan ”suosittu työkalu itsepuolustuksessa äärioikeistoa vastaan.” Antifasistit tunnetusti kuvittelevat provosoimattomien hyökkäyksien rauhanomaisia kansallismielisiä kohtaan olevan itsepuolustusta.
Yksi LJGA:n avoimista jäsenistä on Raphaël Arnault, joka on Ranskan kansalliskokouksen jäsen äärivasemmistolaisen Alistumaton Ranska-puolueen riveistä. Mies toimii LJGA:n tiedottajana ja on saanutkin Ranskassa viranomaisten käyttämän s-merkinnän, joka luokittelee henkilön uhaksi kansalliselle turvallisuudelle. Arnault päätyikin lehtiotsikoihin viime kuussa tämän hyökättyä väkivaltaisesti konservatiivisen Frontières-median toimittajien kimppuun Ranskan kansalliskokouksen tiloissa(!)
Arnault onkin sosiaalisessa mediassa osoittanut vastustusta sisäministerin kieltoehdotukselle, sanoen ”Ranskan nykyisestä poliittisesta tilasta johtuen La Jeune Garde Antifascisten toiminnan olevan tarpeellisempaa kuin koskaan.”
La Jeune Garde Antifascisten kieltotoimenpiteen päätöksessä oletetaan kestävän vain noin kaksi viikkoa, jonka aikana ryhmä saa esittää vastaväitteitä puolustuksekseen ennen lopullista päätöstä.
Lähde: European Conservative