Tapahtumaa tukeneet vasemmistopoliitikot eivät ole tuominneet yllytyksiä väkivaltaan.
Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen kansanedustaja, Markus Matzerath, on pyytänyt parlamenttia aloittamaan tutkimukset liittyen Berliinissä pidettyyn ilmastokommunistien mielenosoitukseen, jossa esiintyi väkivaltaan yllyttävää sanomaa.
”Exit Gas—Enter Future” nimisessä mielenosoituksessa eräs osallistuja kantoi pahvikylttiä, jossa luki ”POLTTAKAA VANHAT VALKOISET MIEHET.”
Kyseiseen mielenosoitukseen otti osaa muun muassa vihreiden nuorten johtaja Jakob Blasel, joka on jakanut kuvia ja videoita tapahtumasta, joissa näkyy myös selkeästi edessä väkivaltaan yllyttävä kyltti. Blasel tai kukaan muukaan tapahtumaan osallistunut vihreä ei ole osoittanut minkäänlaista paheksuntaa väkivaltaan yllyttävää kylttiä kohtaan.
Matzerath oli julkaisussaan X:ssä kysynyt, mikäli liittotasavallan virasto perustuslain suojaamiseksi oli tietoinen mielenosoituksessa esiintyneistä murhavaatimuksista, sekä maininnut vasemmistolaisten antaman siunauksen tälle.
”Useampi Vihreän puolueen poliitikko, Vihreiden nuorten edustajat ja valtionyhdistykset, sekä Liittopäivien jäsen Max Lucks, tykkäsivät Blaselin julkaisusta,” Matzerath oli kirjoittanut.
Nius -median tiedusteltua poliisilta miksi se ei ole tehnyt asian suhteen väliintuloa, Berliinin poliisi vastasi, että ”vanhat valkoiset miehet” eivät vastaa kansanryhmää aiemman oikeuden tekemän päätöksen takia ja että ”Polttakaa vanhat valkoiset miehet” ei sen takia vastaa kansanryhmää vastaan kiihottamista. Aiemmassa tapauksessa tosin oli käytetty ilmausta ”Vanhat valkoiset miehet haisevat,” jota oikeus piti alatyylisenä mutta sallittavana loukkauksena. Toimittaja oli kuitenkin tivannut, että eikö murhaan yllyttävä iskulause ole kuitenkin äärimmäisempi tapaus, jolloin poliisin edustaja sanoi asiaa tutkittavan vielä uudestaan.
Lähde: European Conservative
Entä jos oisi kirjoitettu: tappakaa vanhat mustat miehet. Tuomio oisi tullut heti.