Suomi Herää -tapahtuman Sinimustan Liikkeen jäsen Noora Ojamäki korosti juhlapuheessaan kansallista velvollisuutta huolehtia suomalaisista ja oikeutta hoitoon omalla kielellä, turvallisuuteen ja ihmisarvoon. ”Mutta meillä on ongelma: ulkomailta tuodut hoitajat. Monissa työyksiköissä työskentelee ulkomaalaisia hoitajia, joiden suomen kielen taito on huono, lähes olematon tai sitä ei ole ollenkaan. Se tarkoittaa, että vanhukset, jotka ovat eläneet koko elämänsä Suomessa ja puhuvat omaa äidinkieltään, eivät tule ymmärretyksi omalla äidinkielellään.”
Kansalainen julkaisee Ojamäen puheen.
”Hyvät kuulijat, me aidot suomalaiset, tänä itsenäisyyspäivänä me kuljemme yhdessä kulkueessa, joka kantaa nimeä Suomi Herää. Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, mikä on tehnyt Suomesta vahvan: yhteisöllisyys, sitkeys ja halu rakentaa parempi tulevaisuus. Mutta tällä nykymenolla se ei tule olemaan sitä. Se romuttuu ja näin on alkanut jo käymään.
Itsenäisyyspäivä on suomalaisen yhteishengen juhla. Tämä maa ei syntynyt itsestään, se ei ole valmis itsestään, eikä se pysy pystyssä itsestään. Suomen tarinan ovat kirjoittaneet ne ihmiset, jotka kantavat ryppyjä käsissään ja tarinoita silmissään. Ne ihmiset, joita kutsumme nimellä vanhukset, ovat rakentaneet tätä maata. Heidän elämäntyönsä mahdollisti hyvinvointivaltion, jossa meillä on oikeus hoitoon, koulutukseen ja turvallisuuteen.
Mutta kysyn nyt ääneen sen, mitä moni teistä ajattelee hiljaa. Miten tämä maa huolehtii niistä, jotka ovat huolehtineet siitä? Miten Suomi kohtelee niitä, jotka rakensivat Suomea? Ikäihmiset ansaitsevat enemmän – he ansaitsevat hoivaa, aikaa ja ihmisarvoista elämää. Meidän vanhukset ovat kantaneet tämän maan harteillaan vuosikymmeniä. Nyt heidän harteensa väsyvät – ja juuri silloin heidän pitäisi voida nojata meidän harteisiimme.
Mutta mitä tapahtuu? Moni vanhus odottaa tuntikausia kotihoitoa. Moni odottaa pitkään ruokaa, lääkkeitä, pesua, ulkoilua tai pelkkää toisen ihmisen kohtaamista. Osa heistä makaa sängyssään koko vuorokauden lukuun ottamatta kotihoidon käyntejä kun fyysinen kunto on mennyt alas. Moni jopa pelkää yksin kotonaan, mutta hoitopaikkoja ei ole. Kotihoito käy nopeasti, vain muutaman kerran päivässä. Kaikilla ei käy edes kotihoito, ja ikäihminen istuu yksin koko päivän kotonaan ilman yhtään ihmiskontaktia. Kukaan ei kysy mitä kuuluu tai miten voit.
Eivät he pyydä paljoa. He pyytävät:
- että joku ehtii istahtaa hetkeksi,
- että joku kuuntelee,
- että joku auttaa nousemaan,
- että joku huomaa heidät,
- että joku kohtelee heitä niin kuin ihmistä kuuluisi kohdella.
Se ei ole liikaa pyydetty. Se on ihmisyyden minimi.
Mutta meillä on ongelma: ulkomailta tuodut hoitajat. Monissa työyksiköissä työskentelee ulkomaalaisia hoitajia, joiden suomen kielen taito on huono, lähes olematon tai sitä ei ole ollenkaan. Se tarkoittaa, että vanhukset, jotka ovat eläneet koko elämänsä Suomessa ja puhuvat omaa äidinkieltään, eivät tule ymmärretyksi omalla äidinkielellään. Heidän huolensa, kipunsa, tarinansa ja jopa pieni toiveensa saattaa jäädä kuulematta.
Ei meistä kukaan halua joutua hoitoon, jossa hoitajan kielitaito on olematon tai sitä ei ole. Kielitaidossa on kyse turvallisuudesta ja siinä on hoivan ydin. Kielitaito ei ole valinnainen, se on välttämätön. Tälläkin hetkellä hyvinvointialueet irtisanovat hoitajia, ja nyt on viimeistään se hetki kun kielitaidottomista hoitajista pitäisi hankkiutua eroon.
Ei me saada korjattua hoitajapulaa kielitaidottomilla hoitajilla! Nämä hoitajat rasittavat suomalaisia hoitajia, jotka väsyvät ja joutuvat päivästä toiseen arvuuttelemaan mitä kollega sanoo. Kirjaukset on mitä sattuu ja ne tehdään kääntäjällä tai kopioidaan toisten tekstejä. Miten muka he voivat jakaa lääkkeet oikein ja antaa oikeanlaista hoitoa, jos eivät ymmärrä edes suomenkieltä!
Sitten on nämä uskonnon vaatimat rukoushetket, jotka menevät töiden ohi. Potilaalla ei ole heille merkitystä, kunhan rukoukset tulee hoidettua ajallaan. Työajalla peseydytään vessoissa ennen rukoilua, lattiat lainehtii vettä ja samaan aikaan suomalaiset tekevät heidänkin työnsä. Tämä kertoo suomen tilanteesta ja siitä kuinka me jätämme oman maamme kansalaiset välinpitämättömyyden ja yksinäisyyden armolle.
”En ymmärrä mitä hän sanoo”, kuiskaa mummo yksinäisessä huoneessaan, ”hän ei ymmärrä minua”. Hänen sydämensä hakkaa, ja kädet puristuvat toisiinsa kiinni – pieni pelko kasvaa isoksi epävarmuudeksi. Hän on elänyt koko elämänsä Suomessa ja puhunut suomea, nyt ei yksinkertainenkaan keskustelu hoitajan kanssa onnistu.
Tämä ei ole yksittäistapaus. Se on monien vanhusten arkea, jossa kielimuurin takia turva, ymmärrys ja lohtu jäävät puutteelliseksi. Juuri se kielimuuri luo pelkoa, epävarmuutta ja yksinäisyyttä – tunteita, joita ei pitäisi kenenkään vanhuuteen kuulua.
Kun puhumme hoitoalasta kyse ei ole vain yhdestä ammattiryhmästä. Kyse on:
- lähihoitajista, ensihoitajista ja sairaanhoitajista,
- kätilöistä, lääkäreistä, kirurgeista,
- laboratorion ja kuvantamisen osaajista,
- terapeuteista ja kuntoutuksen ammattilaisista ja monista muista ammattilaisista
Hoitajien tarinat kertovat karua totuutta. Vuodet, ehkä vuosikymmenet, liian pienillä resursseilla, liian suurilla odotuksilla ja liian vähällä arvostuksella on saatu ala muuttumaan negatiiviseksi.
Hoitajapulaa on lähdetty korjaamaan ulkomailta tuoduilla kielitaidottomilla hoitajilla. Omaiset eivät saa tietoa, miten hoitokodissa on mennyt tai millainen läheisen vointi on. Asiakkaat eivät ymmärrä, mitä heidän pyydetään tekemään tai millaisia lääkemuutoksia on tullut ja kollegat eivät ymmärrä toisiaan. Pelkkä kielitaidon puute aiheuttaa aivan liikaa vaaratilanteita, ja hoitoalalla on kuitenkin kyse ihmishengestä.
On surullista, miksi maailmanlaajuisesti arvostettu suomalainen terveydenhuolto on ajautunut tähän pisteeseen. Nyt me olemme täällä osoittamassa sen, että näin ei voi jatkua. Jos Suomi ei herää nyt, milloin sitten?
Suomalainen jää tällä hetkellä toiseksi omassa kotimaassaan. Samaan aikaan kun maahanmuuttajat viettävät mukavaa elämää suomalaisten verorahoilla, asuu mukavasti ja kaikki tuodaan syliin asti, suomalainen joutuu miettimään ostaako viimeisillä rahoillaan lääkkeitä vai ruokaa ja miettii, mistä saa rahat seuraavaan vuokraan ja muihin laskuihin.
Itsenäisyys ei ole vain muisto menneestä. Se on myös nykypäivää. Itsenäisyyspäivä ei ole pelkästään historiaa. Se on myös nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Se muistuttaa meitä siitä, että meillä on vastuu pitää huolta omistamme, suomalaisista. Ei vain juhlapuheissa, vaan arjen päätöksissä.
Kun juhlimme itsenäisyyttä, me juhlimme sitä, että suomalaisilla on oikeus hoitoon suomen kielellä, oikeus turvallisuuteen ja oikeus inhimilliseen kohteluun. Nämä oikeudet ovat murenemassa ja sitä emme halua.”
Noora Ojamäki
