Saksan Kölnissä pyörii sosiaalitukifarssi, jossa rikollisen maahanmuuttajan karkotusmääräys vanhenee pöytälaatikossa, mutta sosiaalituet kulkevat perille kuin Deutsche Bahnin lähijuna parhaimpina päivinään.
Saksassa on paljastunut poikkeuksellisen räikeä tapaus, jossa Bosnian kansalainen Huso B. on onnistunut hyödyntämään maan sosiaaliturvajärjestelmää vuosikymmenten ajan. Miehellä on takanaan pitkä rikosrekisteri ja voimassa oleva karkotusmääräys, joka on ollut täytäntöönpanematta jo 23 vuotta. Siitä huolimatta hän asuu edelleen Kölnissä, täysin veronmaksajien kustantamana.
Huso B. saa kuukausittain 7 250,77 euroa erilaisina tukina kattaakseen elinkustannukset, vaimonsa ja kahdeksan lapsensa menot sekä asumisen. Perhe asuu valtion tarjoamassa asunnossa ilmaiseksi, vuokraa ei tarvitse maksaa.
Viranomaiset “eivät löytäneet” – Bild löysi muutamassa minuutissa
Tilanne kärjistyi joulukuussa, kun Kölnin käräjäoikeus yritti saada miestä oikeuteen syytettynä useista petoksista, joiden kohteena oli saksalainen kosmetiikkaketju. Oikeudenkäynti kuitenkin peruttiin, koska viranomaiset väittivät, ettei miestä tavoitettu eikä haasteita saatu toimitettua.
Samaan aikaan kaupungin sosiaalitoimi lähetti hänelle kuukausittain tukipäätökset ja maksut samaan osoitteeseen.
Kun Bild-lehden toimittajat päättivät tarkistaa tilanteen itse, he löysivät miehen osoitteen postilaatikkoineen ilman minkäänlaista vaivaa. Toimittajat tavoittivat myös Huso B:n henkilökohtaisesti. Hän väitti, ettei hänellä ole mitään ongelmia lain kanssa ja että viimeinen tutkinta häntä vastaan olisi vuodelta 2014.
Syyttäjä: “Ei pidättymismääräystä – olisi suhteetonta”
Kun tapaus nousi julkisuuteen, Kölnin syyttäjänvirasto joutui selittelemään tilannetta. Syyttäjä Ulrich Bremer totesi, että miestä “etsitään parhaillaan”, mutta pidätysmääräystä ei ole, koska se olisi hänen mukaansa “suhteetonta syytteisiin nähden”.
Samalla syyttäjä lupasi, että Bildin paljastus johtaa siihen, että viranomaiset “tarkistavat uudelleen”, löytyykö mies annetusta osoitteesta.
87 000 euroa vuodessa – ja viranomaiset väittävät, etteivät tiedä missä hän on
Bildin selvityksen mukaan perhe saa vuosittain noin 87 000 euroa tukea Saksan turvapaikanhakijoiden etuuksien kautta. Summa sisältää elinkustannukset, perheavustukset ja muut sosiaalietuudet. Lisäksi valtio maksaa kokonaan heidän asuntonsa.
Kaikki tämä tapahtuu samaan aikaan, kun poliisi ja oikeuslaitos väittävät, etteivät he tiedä miehen olinpaikkaa – vaikka sosiaalitoimi on tiennyt sen koko ajan.
Afgaaniperhe esitteli luksusautojaan ja Dubain-matkojaan sosiaalisessa mediassa
Kansalainen uutisoi viime kesänä Hampurissa lähes 7 000 euroa kuukaudessa Bürgergeldiä (kansalaisrahaa) nostavasta afgaaniperheestä, joka esitteli samaan aikaan luksusautoja, kalliita kelloja ja Dubain-matkoja sosiaalisessa mediassa — vaikka perheen jäsenet pyörittävät Lähi-idän ruokakauppaketjua Berliinissä ja Hampurissa.
Kun sosiaalitoimi maksaa, mutta viranomaiset eivät näe, syntyy kuva maasta, jossa järjestelmä toimii moitteettomasti vain yhteen suuntaan: rahahanat pysyvät auki, ja valvontaa ei ole.
Sosiaaliturvan väärinkäytökset paljastuvat jo Suomessakin
Vaikka Saksassa sosiaaliturvan väärinkäyttö on paisunut uudeksi teollisuudenalaksi, Suomessa vastaavat tapaukset ovat toistaiseksi pienempiä ja summiltaan vaatimattomampia. Kelan mukaan väärinkäytöksiä paljastuu vuosittain muutamia tuhansia, ja ne liittyvät yleensä tulojen salaamiseen, asumispaikan pimittämiseen, väärennettyihin tositteisiin sekä toimeentulotuen perusteettomaan hakemiseen — ei kymmenien tuhansien eurojen kuukausitukiin tai vuosikymmeniä roikkuneisiin karkotuspäätöksiin.
Silti viranomaiset myöntävät, että järjestelmässä on aukkoja, joita osataan hyödyntää. Suomessa ei ole nähty Saksan kaltaisia 7 000 euron kuukausitukia rikostaustaisille maahanmuuttajille, mutta suunta on huolestuttava: valvonta on kuormittunutta, ja poliittinen ilmapiiri suosii järjestelmän laajentamista, ei tiukentamista.
Kun Saksassa sosiaalitukifarssi on jo täydessä mittakaavassaan, Suomessa kysymys kuuluu, opitaanko muiden Euroopan maiden virheistä vai odotetaanko, että oma versio samasta näytelmästä alkaa pyöriä.




Missä muslim siellä ongelma, miksi Eurooppa sietää näitä röyhkeitä perverssejä loisia. Ulrainan presidentti totesi venäjän aloittaneen kolmannen maailmansodan, jospa sen myötä saamme helpotusta tähän ongelmaan.