Tanskan järjestämä sotaharjoitus Grönlannissa sai Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin uhkaamaan siihen osallistuvia maita tullimaksuilla Suomi mukaan lukien. Maat ovat tänään julkaisseet yhteisen lausunnon.
Suomi mukana sotaharjoituksessa Grönlannissa
Tanska on päättänyt järjestää Grönlannissa Operation Arctic Endurance -sotaharjoituksen, johon Suomi, Ruotsi, Norja, Alankomaat, Saksa, Iso-Britannia ja Ranska ovat ilmoittaneet osallistuvansa.
Suomessa eduskunnan puolustusvaliokunta on poikkeuksellisesti kutsuttu istuntotauolta ylimääräiseen kokoukseen ensi viikon tiistaiksi käsittelemään Grönlannin tilannetta sekä Suomelle annettua pyyntöä lähettää sotilaita sotaharjoitukseen Grönlantiin.
Suomen ulkopoliittinen johto ei tiennyt kokouksessaan tulliuhkauksesta
Lauantaina Suomen valtioneuvosto tiedotti tp-utvan eli tasavallan presidentin Alexander Stubbin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokoustaneen.
Tiedotteen mukaan lauantaisessa tp-utvan kokouksessa käsiteltiin ”keskeisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ajankohtaisia kysymyksiä, globaaleja ja eurooppalaisia kehitystrendejä sekä niiden merkitystä Suomelle myös pidemmällä aikavälillä”.
MTV:n mukaan Suomen ulkopoliittinen johto ei tiennyt kokouksessaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin tulliuhkauksesta.
Trump kertoi suunnitelmistaan Suomen aikaa lauantaina kello 18.19 viestipalvelu Truth Socialissa. Trump ilmoitti nostavansa Tanskan, Suomen, Ruotsin, Norjan, Hollannin, Britannian, Saksan ja Ranskan tullimaksut ensin kymmeneen ja sitten 25:een prosenttiin kesäkuusta alkaen ja poistavansa tullit vasta sitten, kun Grönlanti on osa Yhdysvaltoja.
Orpo: ”Trump tulkitsi väärin”
Suomen pääministeri Petteri Orpo kommentoi tilannetta tänään Ylen Pääministerin haastattelutunnilla.
Orpo arveli, että Trump on tulkinnut väärin Tanskan ja sen liittolaisten tiedustelumatkan Grönlandiin, jonka tarkoituksena ei ole olla Yhdysvaltoja vastaan suunnattu operaatio. Orpon mukaan kauppasodan riski on ilmeinen, jos asiaa ei saada järjestykseen.
Orpo on toivonut Eurooppa-neuvostoa pian koolle asian tiimoilta. Hänen mukaansa sieltä tarvitaan vahva vastine eli selkeä viesti siitä, että aluekysymykset ovat Tanskan ja Grönlannin asia. Eurooppa on valmis tekemään paljon Arktisen turvallisuuden eteen.
Yhteinen lausunto kahdeksalta maalta julki
Tänään iltapäivällä Suomi ja muut seitsemän maata julkaisivat yhteisen lausunnon, jonka mukaan maat ovat ”täysin solidaarisia” Tanskan ja Grönlannin kanssa.
Lausunnossa sanotaan uhkailun heikentävän transatlanttista turvallisuutta ja lisäävän vaarallisen syöksykierteen riskiä.
Lausunto julkaistiin tasavallan presidentin kanslian sivuilla.



