Eurooppa Politiikka Rikos

Mies tuomittiin 8400 euron sakkoihin somepäivityksestään: ”Kaikki Saksan puolesta”

Kuvituskuva: Kansalainen.

Tuomittu on kertonut, että ei tiennyt ”Kaikki Saksan puolesta” olleen aikoinaan kansallissosialistisen Sturmabteilungin käyttämän iskulause.

Käräjäoikeus Saksan Lindaun kaupungissa tuomitsi Andreas M. nimisen miehen 8400 euron sakkoihin tämän kirjoitettua X:ään päivityksen ”Kaikki Saksan puolesta.”

Poliisi oli päivityksen takia suorittanut aamuratsian tuomitun kotiin viime marraskuussa ja takavarikoinut kannettavia tietokoneita, puhelimia ja kovalevyjä epäillen miestä rikkomuksesta, joka kieltää perustuslainvastaisten tai terrorististen järjestöjen tunnusten ja iskulauseiden käyttämisen.

Andreas M. on kertonut, että ei tiennyt ”Kaikki Saksan puolesta” olleen aikoinaan kansallissosialistisen Sturmabteilungin käyttämän iskulause. Hän muutenkin sanoi iskulauseen olleen satiirinen tuenosoitus Vaihtoehto Saksalle (AfD)-puolueelle.

Syyttäjät olivat alun perin vaatineet miehelle ”rikoksesta” 7 kuukauden vankeustuomiota, mutta oikeus sen sijaan tyytyi langettamaan miehelle 8400 euron sakot. Syytetyn ohella myös syyttäjät ovat valittaneet tuomiosta.

Lähde: European Conservative

Lue lisää aiheesta:
Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset