Euroopan unioni määräsi, että Puolan on tunnustettava laillisiksi toisissa EU-maissa solmitut homoavioliitot.
Vaikka lailliset avioliitot määritelläänkin kansallisella tasolla, Euroopan unionin tuomioistuin on määrännyt, että samaa sukupuolta olevien avioliittotodistukset pitää tunnustaa laillisiksi koko EU-alueella, vaikka paikalliset lait eivät moisia liittoja tunnustaisikaan.
Oikeus määräsi, että toisissa EU-maissa solmittujen samaa sukupuolta olevien avioliittojen tunnustamatta jättäminen on ”EU-lakien vastaista, sillä se rikkoo oikeutta yksityisen perhe-elämän kunnioitukselle.”
Tuomareiden mukaan avioliiton tunnustamatta jättäminen ”voisi aiheuttaa vakavaa hankaluutta hallinnollisilla, ammatillisilla ja yksityisillä tasoilla, pakottaen kumppaneita elämään naimattomina henkilöinä.”
Päätös on seurausta tapauksesta, jossa kaksi Puolan kansalaista meni naimisiin Saksassa vuonna 2018 ja palasivat myöhemmin kotimaahansa, joka ei tunnustanut heidän samaa sukupuolta olevien avioliittoaan, joten he veivät asian Euroopan unionin tuomioistuimeen.
Puolan ohella Unkari ja Slovakia ovat EU-jäsenmaita, jotka eivät salli samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Nämä kaksi muuta maata tosin tunnustavat muissa EU-maissa solmitut homoavioliitot toisin kuin Puola, joten he eivät ole tämän asian suhteen homoutta kannattavan EU:n painostuksen kohteena.
Lähde: Breitbart



