Maahanmuutto Muu maailma Rikos

Epäilty nimeltä Mohamed raiskasi naisen kirkon edessä

Kuva: Tennesseen poliisi.

Uhri oli kuollut myöhemmin sairaalassa.

Poliisi Yhdysvaltojen Tennesseessä kertoi vanginneensa ja asettaneensa neljään raiskaussyytteeseen epäillyn nimeltä Mohamed Mohamed.

39-vuotias epäilty oli valvontakameramateriaalin perusteella lähestynyt kirkon rappusilla istuvaa naista, joka näytti olevan jonkin päihteen vaikutuksen alainen. Mohamed oli istunut tämän viereen ja alkanut koskettelemaan naista, joka oli vuoron perään menettänyt tajuntansa ja heräillyt yrittäessään työntää miestä pois. Lopulta Mohamed oli nostanut naisen rappusilta ja raiskannut tämän asvaltilla useaan otteeseen.

Poliisin sijaan paikalle sattui tulemaan palokunta ensiksi, joka näki Mohamedin yrittämässä kiskoa uhrinsa housuja ylös. Palokunta otti epäillyn kiinni ja luovutti poliisille.

Tajuton uhri oli viety ambulanssilla sairaalaan, mutta tämä oli kuollut pian saapumisensa jälkeen. Hänen kuolinsyynsä on tutkinnan alla.

Mohamed Mohamed on vangittuna 300 000 dollarin takuita vastaan. Borded Hawk News -media kertoi yrittävänsä selvittää, onko mies maahanmuuttaja ja mikä hänen maahanmuuttotilanteensa on.

Lähde: Breitbart

Lue lisää aiheesta:
Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset