Maahanmuutto tuo mukanaan HI-viruksen uhan.
HIV-diagnoosien määrä asukkaita kohden Irlannissa oli viime vuonna toiseksi suurin EU-alueella. Uusimpien tilastojen mukaan 74 prosenttia ensikertalaisten diagnooseista esiintyi Irlannin ulkopuolella syntyneillä asukkailla.
Suurin osa ulkomaisten HIV-diagnooseista oli syntynyt Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Seuraavana näiden jälkeen tulivat Karibialla ja latinalaisessa Amerikassa syntyneet. Aiemmin matalat itäeurooppalaisten HIV-tilastot ovat kasvaneet vuoden 2022 Ukrainan sodan eskaloitumisen jälkeen.
23% ensikertalaisten diagnooseista oli Irlannissa syntyneillä, kun taas 3% synnyinmaa oli merkattu ”tuntemattomaksi.” Suurin osa, eli 67% diagnooseista esiintyi miehillä, joka oli kaksinkertainen naisiin nähden. Miesten kanssa seksiä harrastavat miehet olivat edelleen yliedustettuja HIV-tartunnoissa.
Kokonaismäärät HIV-tartunnoissa heteroväestössä ovat edelleen alhaiset. Tartunnat pysyivät vakaina vuosien 2012 ja 2019 aikana, laskivat pandemiavuosina, ja ovat sittemmin taas nousseet, erityisesti heteronaisten keskuudessa, joilla luku oli 3,3 tartuntaa per 100 000 ja heteromiehillä 2,7 per 100 000 vuonna 2024.
Lähteessä ei kuitenkaan näy tilastoja siitä, miten paljon useammin homoseksuaalisia taipumuksia omaavilla esiintyy HIV:tä verrattuna heteroihin, taikka siitä, miten usein valkoiset heterot saavat tartuntoja seksistä biseksuaalien tai ulkomaalaisten kanssa.
Lähde: gript.ie



