Eurooppa Kotimaa Muu maailma Politiikka Rikos

Li Anderssonin tukema antifa-ryhmä julistettiin terrorijärjestöksi Yhdysvalloissa

Kuvat: Wikimedia Commons / CC BY 4.0 / Ministers / Andersson Li ja kuvakaappaus youtube.

Yhdysvallat julisti torstaina neljä eri Euroopassa toimivaa antifa-ryhmää terroristijärjestöksi. Ryhmät ovat temmeltäneet väkivaltaisia iskujaan EU:n omien viranomaisten suojeluksessa vuosikymmenten ajan, mutta nyt heille tulee laajempaa poliittista painetta.

Yksi ryhmistä on Antifa Ost-ryhmä, joka syyllistyi Budapestissa tunnetuksi tulleisiin vasara-iskuihin vuonna 2023. Ryhmä hyökkäsi takaapäin kansallismielisiksi epäilemiensä henkilöiden kimppuun hakaten näitä vasaroilla reippaan ylivoiman turvin.

Yksi ryhmän suojelijoista on EU-meppinä tällä hetkellä työskentelevä Li Andersson. Vuosi sitten hän osallistui vasarajengin tukitilaisuuteen, joka järjestettiin EU-parlamentin tiloissa. Andersson toimi tapahtuman juontajana, eli hän ei ollut edes pelkkä riviosallistuja.

Terrorijärjestöksi julistaminen tarkoittaa esimerkiksi hankaluuksia yksityishenkilöiden matkustamiselle, henkilökohtaisten tilien avaamiselle, heidän yhteistyökumppaneilleen sekä heitä suojeleville valtioille.

Lähde: X

Lue lisää aiheesta:
Tilaa
Ilmoita
0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Uusimmat uutiset