Oikeusministeriön teettämän selvityksen mukaan kotitalouksien velkaantumisaste ja maksuvaikeudet ovat lisääntyneet koko 2000-luvun. Ylivelkaantumisen...
Tagi - koulutus
Koulu kapinoi presidentti Donald Trumpin päätöstä vastaan poistaa sukupuoli-ideologia kouluista. Yläaste Yhdysvaltojen Oregonissa oli kehottanut...
Jo ennen sotaa Ukraina oli kärsinyt Euroopan voimakkaimmasta väestön vähenemisestä. Miljoonat ukrainalaiset ovat jättäneet maansa, ja sadattuhannet miehet ovat...
Ulkomaalaissyntyiset syyllistyvät yli puoleen kaikista raiskausrikoksista Ruotsissa. Näin todetaan Lundin yliopistossa julkaistussa uudessa tutkimuksessa...
Ruotsin hallitukselle esitetyn ehdotuksen mukaan tulevien opettajien kielitaitoa täytyy parantaa. Tällä hetkellä peruskoulun opettajaksi pääsee opiskelemaan...
Työympäristöviraston teettämän tutkimuksen mukaan väkivalta ja sen uhka ovat lisääntyneet Ruotsin kouluissa 152% kymmenessä vuodessa. Muualla työelämässä...
Sinimustan Liikkeen tiedote 13.2.2023: Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo asetti koulutuksen puolueensa kynnyskysymyksen kevään eduskuntavaaleissa. Hän...
Puolustusvoimat päivittää ja täydentää koulutuskäytössä olevaa kaksisuuntaista simulaattorijärjestelmää (KASI) vuosina 2022–2024 osana simuloidun...
Vauraissa teollisuusmaissa nuoret ikäluokat ovat yleensä koulutetumpia kuin vanhemmat ikäluokat, mutta Suomi poikkeaa joukosta. ”Jos Suomen halutaan...