EU väittää torjuvansa syrjintää, mutta kriitikoiden mielestä ohjelma on ideologinen projekti, joka sivuuttaa rikollisuuden, rajaturvallisuuden ja integraation ongelmat.
Eurooppa painii rajaturvallisuuden, talousvaikeuksien ja kasvavan maahanmuuton kanssa. Silti juuri nyt EU-komissio päätti avata uuden rintaman: laajan antirasismistrategian vuosille 2026–2030. Komission mukaan kyse on arvoista ja turvallisuudesta. Kritiikin mukaan kyse on jostain aivan muusta — ideologisesta holhouksesta, joka ei ratkaise yhtään niistä ongelmista, joita tavalliset eurooppalaiset kohtaavat arjessaan.
EU:n tasa-arvokomissaari Hadja Lahbib esitteli ohjelman, joka lupaa tiukempaa valvontaa, lisää datankeruuta ja laajempia “inklusiivisuustoimia” kouluista työpaikkoihin ja terveydenhuoltoon. Komission mukaan ”rasismi on Euroopassa laajalle levinnyt ilmiö, jota vastaan on toimittava kovemmilla keinoilla”.
Mutta ajoitus herättää kysymyksiä. Kun rikollisuus, asumisen kriisi ja hallitsematon maahanmuutto kuormittavat jäsenmaita, Bryssel vastaa uusiin ongelmiin uusilla säännöillä. Strategia puhuu yhteisistä EU-tason määritelmistä vihapuheelle, vahvemmista valvontaelimistä ja kovemmista sanktioista. Racial Equality Directive aiotaan avata uudelleen — mikä käytännössä tarkoittaa lisää EU-ohjausta kansallisen lainsäädännön yli.
Integraatio, kiintiöt ja asuminen – räjähdysherkkä yhdistelmä
Paperilla ohjelma kuulostaa harmittomalta. Käytännössä se voi johtaa kiintiöihin, pakotettuihin asuntoratkaisuihin ja tilastovetoiseen politiikkaan, joka ei huomioi todellisia ongelmia: – asuntopulaa – ylikuormittuneita palveluja – poliisin resurssivajetta – toimimattomia palautusjärjestelmiä.
Kun integraatiosta tulee tilastoharjoitus, luottamus murenee. Komissio puhuu “rakenteellisesta syrjinnästä”, mutta vaikenee ilmiöistä, jotka oikeasti repivät yhteiskuntia: harmaasta taloudesta, jengirikollisuudesta, sosiaaliturvan väärinkäytöstä ja maahanmuuton hallitsemattomuudesta.
Maahanmuutosta tehdään “väistämätön tosiasia”
Strategian rivien välistä piirtyy suurempi kuva. Bryssel ei enää käsittele maahanmuuttoa poliittisena valintana, vaan ”väistämättömänä tosiasiana”, johon kansalaisten on sopeuduttava. Siksi ohjelma painottaa: – asennekasvatusta – varhaiskasvatuksen ohjausta – viranomaisille pakollisia koulutuksia – mediavaikuttamista.
Tavoite ei ole vain syrjinnän torjunta. Tavoite on muokata suhtautumista massamaahanmuuttoon ja leimata kriittiset äänet ”ennakkoluuloisiksi”. Näin poliittinen keskustelu kapenee ja muuttuu moraaliseksi kuulusteluksi.
Lopulta strategia ei sopeuta politiikkaa todellisuuteen — se yrittää sopeuttaa kansalaiset politiikkaan. Ja juuri siksi moni näkee ohjelman enemmänkin sosiaalisen insinöörityön jatkeena kuin ratkaisuna Euroopan todellisiin ongelmiin.
