Joidenkin ”oikeistolaisten” kansanedustajien mielestä elämä ei ole puolustamisen arvoinen asia. Michel Barnierin hallitus on ilmoittanut aikovansa...
Kategoria - Politiikka
Saksan valtiollisen ZDF -televisiokanavan toimittaja kuvasi videon huomattuaan Frankfurtin päärautatieaseman rappeutuneet olosuhteet: ”Tämä ei ole se...
Tulevat skandinaaviset talvet muistuttavat 1970- ja 1980-luvun talvia, jolloin kylmyys ja jää lisääntyvät. Näin ennustavat australialainen ilmastotutkija...
Irlannin parlamentti hyväksyi viime viikolla viharikoksia koskevan lainsäädännön, joka sisältää sukupuolen uudelleenmäärittelyn transsukupuolisuuden ideologian...
Euroopan vihreät puolueet kehottavat Yhdysvaltain vihreitten presidenttiehdokasta luopumaan kisasta, ja suosittelemaan kannattajilleen demokraattien ehdokas...
Kahdeksan tuntia kestäneiden tiiviiden neuvottelujen jälkeen Alankomaiden koalitiohallitus on sopinut uudesta turvapaikkapolitiikasta, johon sisältyy entisten...
Uusien säännösten mukaan ulkomaalaisia työntekijöitä palkkaavien portugalilaisten työnantajien on virallisesti allekirjoitettava ehdot, joiden mukaan ne ovat...
Islamilainen Iran teloitti tällä viikolla terrorismista tuomitun Saksan kansalaisen. 69- vuotias Jamshid Sharmahd vangittiin Iranissa vuonna 2020 epäiltynä...
Ukrainan joukoissa palvellut Ruotsin kansalainen on kaatunut taistelussa viime viikolla, kertoo Ruotsin Televisio. SVT pohjaa uutisensa useista lähteistä...
Tapaus aiheutti maailmanlaajuista kauhua ja väkivaltaisia mellakoita Britanniassa: Ruandalaistaustainen toisen polven maahanmuuttaja murhasi raa’asti...
63-vuotias nainen ammuttiin viikko sitten kotonaan. Hän oli poliittisesti aktiivinen sosiaalidemokraateissa. Naisen poika on tunnettu jengirikollinen, jonka...
Venäjä aikoo nostaa kanteen Venäjän valtion omaisuuden takavarikoimisesta Suomessa osana ukrainalaisen öljy- ja kaasuyhtiö Naftogazin sitä vastaan nostamaa...
Pohjoismaat tehostavat yhteistyötään järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi, maiden pääministerit kertoivat Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa...
Ruotsalainen MEP Alice Teodorescu Måwe (kristillisdemokraatit) haluaa antaa Ruotsin kansalaisuuden vain niille maahanmuuttajille, jotka tunnustavat Israelin...
Wienissä 15-vuotiaan lapsen avioliitosta syntynyt perheriita johti puukotukseen, ja paikalliset konservatiivipoliitikot vaativat syyllisten välitöntä...
Shiiaimaami Sami Al- Tameemi ylisti terrorijärjestöksi luokitellun Hizbollahin johtajaa Hassan Nasrallahia saarnassa Malmön libanonilaisessa yhdistyksessä...
Suvaitsevaistoon kuuluva lääkäri oli päättänyt salata tieteellisen tutkimuksen tuloksen, kun se ei sopinutkaan yhteen transuagendan kanssa. Merkittävä lääkäri...
Unkarin syytteiden mukaan kyseinen meppi oli ollut mukana hakkaamassa ihmisiä astaloilla Budapestin kaduilla viime vuonna. Unkarin on pyytänyt Euroopan...
Rodos on siirtolaiskriisin murtumispisteessä – paikallisten kärsivällisyys ja resurssit ovat lopussa
Rodoksen vanhakaupunki on vaarassa muuttua maahanmuuttajien slummiksi, koska viranomaiset toimivat liian hitaasti siirtolaisvirtojen siirtämiseksi Kreikan...
Myndigheten för samhällskydd och beredskap (MSB) eli Turvallisuusvirasto muuttuu 1.1.2026 Siviilipuolustusvirastoksi, ruotsiksi Myndigheten för civilt försvar...

