Usko suomalaiseen peruskouluun maailman parhaana on heikentynyt, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva. Evan teettämästä kyselystä selviää, että kun...
Kategoria - Kotimaa
Oulun käräjäoikeus aloitti rikosvyyhdin käsittelyn maanantaina. Vyyhdissä on syytettynä kaikkiaan kuusi ruotsalaista henkilöä. Syyttäjän mukaan heidät kaikki...
Somalitaustainen sosiaalidemokraattien kaupunginvaltuutettu Habiba Ali arvosteli rajusti Entressen henkilökuntaa. Kirjasto tyrmäsi syytökset...
Meille on viimeistään joulukuun alusta vakuuteltu ties mitä virallisia titteleitä omaavien kulttuurimarxistien toimesta, miten kirjapiirit aiheuttavat...
Arabia lähestyy viroa Suomen toiseksi yleisimpänä vieraana kielenä. Vieraskielisten määrä ylitti 600 000 henkilön rajan viime vuonna. Äidinkielenään muuta kuin...
Sinimusta Liike on päättänyt järjestää lukupiirin Helsingin pääkirjasto Oodissa. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä lauantaina 5.4. kello...
Mies myönsi tekonsa ennen oikeudenkäyntiä. Keskustan kuntavaaliehdokkaalla oli hallussaan rankkaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa materiaalia...
Vuonna 2022 alkanut Ukrainan sota toi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin täysimittaisen sodan Euroopan maaperälle. Aiempi neuvotteluihin, yhteistyösopimuksiin...
Entistä useampi työssäkäyvä kääntyi evankelis-luterilaisen kirkon diakonia-avun puoleen viime vuonna. Työssäkäyvien osuus avunhakijoista on ollut aiempina...
Kielletyt Kirjat-kustantamo julkaisi uusintapainoksen Kansallismielisen liikkeen strategia-pamfletista. Pamfletti nousi otsikoihin viime syksynä, kun...
Jaksossa Lauri Hokkanen ja Aleksi Veikkola keskustelevat metaetiikasta. Allekirjoita Sinimustan Liikkeen kannattajakortti osoitteessa: kannattajakortti...
Liike, joka alkoi mielenosoituksena syrjintää vastaan ja tasa-arvoisten oikeuksien puolustamisena, on muuttunut alastomien fetissistien näytöksiksi, jotka...
Datakeskushankeyhtiö Polarnode valmistelee Lappeenrantaan mittavaa datakeskusinvestointia, kertovat Polarnode ja Lappeenrannan kaupunki. Polarnoden on...
Hyvinvointialueet ja Hus-yhtymä eivät ole saaneet purettua kiireettömän erikoissairaanhoidon jonoja Valviran määräämässä ajassa, kertoo Uutissuomalainen. Lain...
Sinimustan Liikkeen Helsingin piiri kerää kannattajakortteja Helsingin asema-aukiolla lauantaina kello 14 eteenpäin. Liike kerää kortteja tullakseen puolueeksi...
Kotkan akkumateriaalitehdas tarvitsee rakentamisen aikana noin 800 työntekijää. Rakennusalan työttömyys on korkea, mutta työvoimaa saatetaan silti tuoda...
Sinimusta Liike kerää 5 000 allekirjoitusta päästäkseen puolueeksi. Loppukiri häämöttää jo. Kannattajakortteja puuttuu enää noin 700. Käy allekirjoittamassa...
Yksi ehdokkaista on SDP:n ja yksi Vapauden liiton ehdokas. Kolme ehdokkaista on perussuomalaisia. Ainakin neljällä alue- tai kuntavaaliehdokkaalla on vuosina...
Unkarin pääministeri Viktor Orban on ilmoittanut historiallisesta veronalennuksesta, jota hän kutsuu ”Euroopan ja koko läntisen maailman...
Telegramissa toimiva kansallisradikaali sivu Defend Finland teki paluun vastikään. Sivusto on alun perin perustettu vuonna 2019, mutta se on pitänyt taukoa...