Kolumnit Kulttuuri Muu maailma

Ei enää valkoista syyllisyyttä

Kuvituskuva: X.

Viime viikolla internetissä levisi Amerikassa kuvattu video, jossa valkoinen äiti kutsuu mustaa lasta n**keriksi sen jälkeen, kun tämä oli varastanut valkoiselta lapselta. Tapahtuma kuvattiin modernin ajan käytösmalleja seuraten ja laitettiin nettiin leviämään. Tämä tietenkin johti siihen, että kulttuurimarxistit ja mustat aloittivat perheen riivaamisen ja äiti menetti työnsä.

Videolla näkyvä äidin käytös ei välttämättä ollut mitään korkeimman sivilisaation älymystön käsikirjan käytösoppeja noudattavaa käytöstä, mutta kuitenkin ymmärrettävää tilanne huomioiden. Äiti on selvästi yksi monista monikulttuurisuuteen kyllästyneistä valkoisista ja antoi tunteilleen vallan.

Tapahtuma ei kuitenkaan ole vain yksi ”rasistinen haukkumakokemus”, jollaisista meitä on moralisoitu kymmenien vuosien ajan Hollywood-elokuvissa, rasisminvastaisissa SPR-kampanjoissa, oppikirjoissa ja miljoonassa muussa paikassa sekä yhteydessä. Tapahtuma nousi symboliseksi merkkipaaluksi valkoisen syyllisyydentunteen kuolemalle.

Olemme erityisesti viimeisen kymmenen vuoden ja sosiaalisen median ansiosta saaneet todistaa, miten mustat murhaajat saavat valtavia summia rahaa tehtyään rikoksen. Musta yhteisö seisoo murhaajienkin takana, koska rikosepäilyt ja -tuomiot ovat ”rasismia.” Valkoisten kollektiivinen yhtenäisyyden tunne on saatu vuosikymmenten aivopesukampanjalla piiloon.

Nyt tilanteeseen on kuitenkin tullut muutos. Valkoinen äiti järjesti itselleen joukkorahoituskampanjan tukeakseen perheensä oikeutta turvaan ja onkin saanut tätä kirjoittaessa kerättyä yli 600 000 dollaria perheensä tueksi. Lahjoittajat ovat valkoisia, jotka ovat kyllästyneet kaikkiin monikulttuurisuuden aiheuttamiin haittailmiöihin.

Vaikka tapahtumat sijoittuvat Atlantin taakse, on sillä vaikutuksia myös Eurooppaan ja Suomeen varsinkin pitkässä juoksussa. Amerikan ilmiöt ovat perinteisesti tulleet tänne viiveellä. Internet on nopeuttanut tätä ja positiivisia ilmiöitä kannattaa ruokkia.

Vielä viisi vuotta sitten tämä olisi ollut utopiaa. Nationalistien tekemä metapoliittinen työ koko valkoisessa maailmassa on kuitenkin saanut keikautettua kollektiivisuuden tunnetta positiiviseen suuntaan. Tämä todistaa, ettei aktivismi ole turhaa, vaikka se voi joskus ollakin turhauttavaa.

Tilaa
Ilmoita
1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kääpä

Koko maailma lepää valeessa. Valkoisia syylistetään mustien orjuuttamisesta, rasistisuudesta ja vaikka mistä. Mutta onko kellään ajatus käynyt pääkopassa että valkoinen ei ole noihin syyllinen vaan sen sijaan kaikki tuo edellä mainittu on vain ja ainostaan yhden ihmisrodun tekemää ja se on valutettu valehtelulla valkoisten syyksi, sillä ainoa syyllinen on ylistörotu, nuo j-kyömynenät. Jos ette tiedä, nuo ei omiin maihinsa ota mustia eikä muitakaan 3 maailman tulijoita vaan ohjailee niitä muihin maihin, kuten vaikka Suomeen.

Viimeksi muokattu 13 tuntia sitten by Kääpä